Kuinka menestyä kilpaurheilussa vielä huonojenkin kausien jälkeen?
Nyt seuraa rehellistä tekstiä. Ensimmäisten kisojen ollessa ohi, pystyn kertomaan omista tuntemuksistani, ja siitä mitkä asiat ovat kohdallani muuttuneet. Voin …
Lue LisääNyt seuraa rehellistä tekstiä. Ensimmäisten kisojen ollessa ohi, pystyn kertomaan omista tuntemuksistani, ja siitä mitkä asiat ovat kohdallani muuttuneet. Voin …
Lue LisääMoikka jengi <3 Siitä on melkeen vuosi, kun olen blogini puolella viimeksi kirjoittelut. Aika on menny ihan super super …
Lue LisääNoniin, viimedieetillä ajattelin, että painajaiset ja vahingossa syödyt 25000 kaloria teki dieetistä haasteellisen, mutta ne olivatkin vasta linnunmaitoa tähän dieettiin …
Lue LisääKotiutuminen on aloitettu täällä Briteissä, ja ensimmäiset kodin ostoksetkin ovat jo tehtynä. Vuokraisäntämme ja kanssamme asunnon jakava Leon on auttanut meidät …
Lue LisääOlen puhunut paljon kehon kuuntelusta ravitsemuksellisessa mielessä, mutta myös mielen hyvinvoinnin kannalta. Miksi minusta tuntuu tältä? Mitkä asiat ovat saaneet …
Lue LisääTavoitteena parantuminen. Muut tavoitteet jäävät toissijaisiksi, ja osa jo pitkään tavoittelemistani asioista on pakko laittaa hetkeksi jäihin. En tule tänä …
Lue Lisää*Kaupallisessa yhteistyössä Ideapark Lempäälä Kisapäivä koittaa viikon päästä. Vatsanpohjassa kouraisee, ja ajatuskin lähtöviivalle menemisestä puistattaa. Käyn mielessäni läpi 400 …
Lue LisääNään silloin tällöin unta, jossa ajan autolla lähes pystysuoraa seinää ylöspäin. Toisinaan seinä on täysin pystysuorakin. Se on todella pelottavaa …
Lue LisääSeuraava mantra, jota toistelin itelleni –Kukaan ei sanonut et se olis helppoa. No onks elämä ollu nyt yhtä ruusuilla tanssimista? …
Lue LisääJatkoa edelliseen kirjoitukseen.. Ensimmäinen asia, jota ihmiset sanoo sulle kun kerrot muuttavasi ulkomaille on se, että sä olet rohkea. Mitenni, …
Lue LisääKirjottelin edellisessä postauksessa opettavaisen tarinan siitä, kuinka niiden unelmien eteen tarvii tehä töitä, eikä pelkkä kotona odottaminen loppupeleissä vie eteenpäin. Asioita …
Lue Lisää