Huhhuijjakkaa! Johan oli viikonloppu!

Menneellä viikolla treenit jäi vähän laiminlyödyksi, eikä mikään oikein mennyt niinkuin olin suunnitellut. Ruokailut meni suoraan sanottuna läskiksi, eikä oloa helpota väliin jäänyt liikunta! Pöhöolon ja painonnousun kruunasi viikonlopun työputki kertyvine’ univelkoineen ja messuherkkuineen!

 

Kieltämisen kulttuuri, vai sallittu nautinto?

Perjantaina olin töissä ruohonjuuressa, ja maistelin kaikkea, mitä olin vannonut maistelevani sitten, kun en ole enää dieetillä. Samoin olin hokenut itselleni, että I love me-messuilla saan sitten vetää kaikki maistiaiset vapaasti, ja sen voimalla jaksanut sivuuttaa koko kisadieetin aikana tarjolla olleet maistiaiset, niin messuilla kuin kaupoissakin.

Noh, nythän minä sitten oloani tuskaillessa pähkäilin torstaina, että annanko vain mennä vielä perjantain ruohonjuuren keikan ja viikonlopun messujen, ja aloittaa puhtaalta pöydältä sitten maanantaina, vai yritänkö sittenkin kieltää itseltäni sen kaiken, minkä olin jo pitkän aikaa sitten itselleni luvannut?

Minulle on jotenkin mentaalisesti vaikea kääntää kurssia kesken viikon. Maanantaista on jotenkin aina helpompi aloittaa. Jotenkin selkeämpi, kuvitteelliselta ”uudelta sivulta”. Päätin siis olla lähtemättä kieltämisen kulttuuriin ja annoin mennä ilman morkkiksen häivää! Ihan kaikki maistiaiset! Tiesin joutuvani kohtaamaan vaa’alla vielä hieman karumman totuuden maanantaina, mutta so what. Omapahan motivaatiota skarpata!

 

Yltiömääräisten kaloreiden lisäksi paisunutta olotilaani lisäsi myös nesteen kertyminen, mitä herkuttelun lisäksi keräsi myös univelka. Perjantai-lauantaiyönä en häiriötekijöiden takia saanut nukuttua, ja lauantain messupäivän jälkeen työt jatkui vielä Lohjalla toisen keikan (Morganettes-show’n) merkeissä. Pääsin nukkumaan vähän ennen aamuneljää, ja kello soi jälleen aamulla uuteen messupäivään!

Sunnuntaina maistelu oli vain murto-osa lauantaista, ja aloin olla jo totaalisen kyllästynyt niin epämiellyttävään olooni kuin huonoista valinnoista ja liiallisista hiilihydraateista puhjenneeseen akneenikin, sekä siihen, miten kokonaisvaltaisesti laiminlyön hyvinvointiani. Vaikka päätin tehdä ryhtiliikkeen vasta maanantaina, en vain pystynyt enää. Maistelin sunnuntaina paria eri raakapatukkaa, sekä smoothieta (puhdistamon energiasmoothie, mitä minulta löytyy kotoakin, sekä Smooth it-tyttöjen tekeleitä), mutta terveysfriikki Viivi alkoi puskea esiin hyvää oloaan ikävöiden sen verran rankasti, että skippasin esimerkiksi sokeria sisältävät- ja etenkin maitopohjaiset tuotteet automaattisesti (skyr, lohilo, raakasuklaat, jne…).

 

 

Jotain hyvää aloitin jo viikonloppuna, sillä kävelin työmatkani sen sijaan, että olisin hypännyt kotikulmallani messukeskukselle menevään ratikkaan. Kävelin lauantaina edestakaisin, mutta sunnuntaina suurten shoppailujeni takia jouduin taipumaan paluumatkalla julkisiin. Matkaa kotoa messukeskukselle tulee reilu 5km, ja kolmen vartin kävely ei juurikaan edes vie aikaa sen enempää kuin ratikallakaan mentäessä – vain 10-15minuuttia enemmän!

 

Totuuden hetki!

Tänäaamuna oli aika kohdata todellisuus. Olo oli pehmeä kuin kohonneella pullataikinalla, ja naama näyttää kaksinkertaiselta, kun painan vaa’an virtanappulaa. Ainut toiveeni on, ettei lukema alkaisi kutosella. Kisapainoni oli 53kg, ja kisoista on nyt kulunut 2 viikkoa.

Paino jäi nippa nappa alle 60, eli kiloja on tullu miltei 7. Täytyy myöntää, että tuntui aika pahalle, mutta lohtuna tässä on todella epämukava oloni, jonka tukaluus kielii tuntuvasta nestepöhöstä. Kunhan saan nestetasapainoni kuntoon, uskon jo sen vievän pari kiloa vaa’alta 🙂 Ja senhän saa nopeasti palattuani normaaliin! Eli alkaen tänään.

 

Onko vaa’an lukemalla merkitystä?

Jos täytät kaksi samankokoista kuppia yhtä täyteen, toisen lihaksella ja toisen läskillä, ja asetat ne heilurivaakaan, tiedät varmaan, kuinka siinä käy. Lihas painaa suhteessa enemmän, eli painolla ei sen puitteissa ole mitään merkitystä, sillä voimakkailla lihaksilla varustettu yksilö saattaa painoindeksin mukaan olla miltei ylipainoinen, vaikka rasvaa ei kehossa olisi nimeksikään. Tässä tapauksessa ei kuitenkaan voi vedota siihen, sillä olen treenannut kuluneen kahden viikon aikana normaalia vähemmän ja syönyt moninkertaisesti. Olisi siis naurettavaa väittää, että tämänhetkinen painoni olisi jotenkin selitettävissä sillä, että ”lihas painaa enemmän kuin läski”, ja tunteehan sen housuissaankin! Lihasta on samanverran kuin 6-7 kiloa sitten, ja loppu on itse hankittua huonoa oloa. Tai ainakin puolet siitä, ja toinen puoli on se minkä kuuluikin tulla.

Tiedän painoni nousevan pikkuhiljaa, ja oikein toteutettuna se kertoo vain kehityskauteni onnistuneen! Se ei tarkoita sitä, että housunkaulus alkaa puristaa, vaan sitä, että myös uusi, kokoa suurempi takkini repeää selästä. Seuraava kisapainoni tulee olemaan enemmän kuin 53kg, vaikka olenkin samassa rasvaprosentissa. Silloin voi sanoa, että vaa’an lukemalla ei ole merkitystä!

Vaaka on monesti – etenkin meille naisille – mentaalisesti pahin vihollinen. Saatamme asettaa koko ihmisarvomme sen varaan, mitä vaaka meille näyttää. Tässä asiassa en ole todellakaan oikeutettu pätemään, sillä olen vuosia ollut samanlainen uhri kuin te muutkin vaa’an kyttääjät. Huomaan joskus jopa ihailevani ihmisiä, jotka ovat ehkä hieman isompikokoisia, mutta silti pirskahtelevat elämäniloa ja nauttivat siitä täysin rinnoin! Olen miettinyt, miksi en itse pystyisi siihen?

Se, että kaikkien pitäisi olla tikissä ja bikinimallin mitoissa, on myöskin bullshittiä. Ihannepaino on yhtä yksilöllinen kuin jokainen meistä. Niin kauan, kun paino ei tuo esteitä terveyteemme, vaa’an lukemalla ei ole mitään väliä. Niin kauan, kun hyvinvointi on kunnossa ja voi hyvin myös henkisesti, on aivan sama, mitä vaaka näyttää. Minulla olotila muuttuu tietyn painon jälkeen epämukavaksi, enkä kykene nauttimaan elämästä samalla tavalla kuin muutama kilo aikaisemmin, mutta se johtuu vain olosta, mikä kehossani vallitsee, vaikken vaa’an lukemaa tietäisikään. Siksi minun olisi tärkeää pysyä tietyn painoisena, jotta pystyn olemaan oma iloinen itseni, täydellä potentiaalilla! Loppupeleissä itse vaa’alla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, sillä onhan ”ihannepainoni” noussut tässä treenatessani. Ennen, kun minulla ei ollut vielä lihaksia, minun oli paras olla 50-54 kiloisena. Nykyään tuo sama haitari asettuu 54-58 kiloon. Tästä voi siis päätellä, etten ole suoranainen vaa’an uhri, vaan luku on vain selitys olooni. Aivan kuten tänäkin aamuna tuli todettua, oloni oli todella epämukava, mutten ollut käynyt vaa’alla viikkoon. Nyt vaa’alla käytyäni tiedän, että hyvä olo on vain parin kilon päässä, minkä saavutan säännöllisillä happihyppelyillä ja huolehtimalla rutiineistani.

Useilla naisilla tilanne on kuitenkin toinen. Itse vaa’an luku on se, mikä määrittää onnellisuuden, oli olo mikä tahansa. Tätä ilmiötä todistaa pussikeittokuurien ja muiden hömpänpömppä muutaman viikon kitukuurit, joihin naiset laittaa jatkuvasti rahojaan siinä toivossa, että vaaka näyttäisi yhtenä aamuna sen tietyn lukeman, ja ainakin sen päivän saisi olla onnellinen (aivan kuten esimerkin lady on saattanut painaa 10v sitten, kun harrasti vielä kolmesti viikossa lentopalloa ja vaihtoi ystävän kanssa kuulumiset lenkkipolulla After work-lasillisten sijaan), vaikka jalat ei meinaisi enää kantaa ja kädet tärisee. Silloin havaittavissa on ongelma.

 

Sunnuntain stoppi on hyvä merkki onnistumisesta, sillä kehoni on tehnyt selkeän valinnan siitä, että ”mieliteot” eivät todellakaan ole tämän olotilan arvoisia. Itseasiassa minulla ei alkuun edes ollut mielitekoja. Olin vain itse syöttänyt alitajuntaani ”sitten kun sitten kun…” Sitten kun dieetti loppuu, niin syön tuota tai tuota, koska sitten voin. Vaikkei mieli edes tehnyt, alitajunta sanoi: ”Dieetti on loppunut, nyt syön tuon.” Tiedän ainakin, mitä teen toisin seuraavalla dieetillä!

 

Illalla sain hierontaa, mikä edesauttoi nesteitä lähtemään liikkeelle, ja nautin eilen niin aamulla ennen messuja kuin iltapalaksikin puhdistavan smoothien kookosvedestä, mustikoista, banaanista, Puhdistamon viherjauheista ja MCT-öljystä, pinaatista ja sitruunan mehusta. Tänään olen smoothieiden lisäksi tehnyt myös mehua porkkanasta, lehtikaalista, inkivääristä, omenasta ja kurkusta, ruoaksi olen tehnyt monipuolisen kanasalaatin ja ehdinpä tunnin lenkillekin! Olo on jo nyt ihan eri planeetalta kuin viikonloppuna!

 

 

Tänään käyn vielä vetämässä kunnon selkätreenin ja huominen starttaa äijäbodauksella valmentajan kanssa! Vuorossa mm. sumomave! Pariin viikkoon en ole vatsalihaksia tehnyt, joten nyt aloitan uudelleen toiminnallisella vatsalihasohjelmalla, joka muuten on SUPER ALESSA tämän viikon!! Normaalihinta vatsalihasvalmennukselle on 179€, mutta nyt(!!):

 

Itse olen ottanut pari henk.koht. opastustuntia Jukalta, mutta tässä verkkovalmennuksessa tekniikat käydään yhtä tarkasti läpi, opetusvideoina! Parasta on se, että materiaalit säilyy käytettävissä loppuelämän, vain yhdesti ostettuna. Tämä supertarjous kannattaa siis ehdottomasti hyödyntää! Pääset materiaaleihin käsiksi TÄÄLTÄ !

 

 

 

Ennen kisoja sain ohjelmalla vyötäröä kavennettua huimat 5cm parissa viikossa! Teho perustuu syvien vatsalihasten aktivointiin, jolloin ne vetävät myös ulompia vatsalihaksia supumpaan. Mikäli treenaat vain ulompia vatsalihaksia, saattaa vaikutus olla jopa päinvastainen ja keskivartalo paksuuntua! Ainakin mulle tuli sellainen fiilis, että ensimmäistä kertaa elämässäni osaan tehdä vatsalihaksia oikein!