Ruokamatkailua

DSC_1657

Muistan varmasti ikuisesti erään ystäväni sanat valmistautuessani ensimmäisiin fitness kisoihini. (Ystäväni on myös personal trainer ja valmentaa menestyksekkäästi fitnesskisaajia) Eräänä päivänä kisadieettini keskivaiheilla totesin että kana ja riisi ovat kamalan yksitoikkoista ja tylsää ruokaa. Ystäväni vastasi, että jos Ravintola Farangin ruoilla pääsisi kisakuntoon, niin lavalla olisi tunkua ja joka toinen keikkuisi bikineineen siellä. Nämä sanat jäivät kaikumaan pääni sisään. Niinpä. Ja miksipä ei. On pötypuhetta että herkullinen ruoka on epäterveellistä. Herkullinen ruoka nimenomaan rakentuu tuoreista raaka-aineista, tuoreista yrteistä, oikeasta valmistustavasta ja rikkaista mausteista.

Ymmärrän, että valmentajana on helppo tehdä asiakkaalle kerta toisensa jälkeen samankaltaisia ruokaohjelmia. Se ei välttämättä ole yksilöllistä. Se ei välttämättä sovi juuri sinulle. Se ei välttämättä ole herkullinen tai sisällä sinun lempi raaka-aineitasi mutta prikulleen tätä noudattamalla pääset todennäköisesti hyviin tuloksiin. Mitä teet sitten kun ”dieetti” on ohi..? Uskon, että jos matka ei ole ollut herkullinen niin tuskin ainakaan jatkat sillä tiellä.

Jos nyt vielä ei ole käynyt selväksi niin olen varsinainen ruokaholisti. Rakastan ruokaa sen kaikissa muodoissa: valmistaa ruokaa, katsoa ruokaa, tuoksutella ruokaa, asetella ruokaa kauniisti, syödä ruokaa ja niin edelleen. Olen onnekas kun saan puuhailla niin paljon ruoan parissa.

Personal trainerina iso osa valmennuksesta rakentuu ravinnon ja ruoan ympärille. Kotona harrastukseni on ruoanlaitto ja leipominen ja VIP lentoemäntänä työnkuvaani kuuluu suunnitella asiakkaille laajoja ateriakokonaisuuksia. Tilaan suunnittelemani ruokakokonaisuudet kunkin maan huippuravintoloista ja sitten lopulta asettelen ja tarjoilen ne kutsuvasti asiakkaalle.

Eikä ruokamatkailu tähän vielä lopu. Olen sitten työreissussa tai oman elämäni reissulla niin ruoalla on väliä. Teen jokaiselle matkalle jonkinlaisen ruokasuunnitelman. Haluan syödä ulkona ja kussakin maassa kokea heidän ruokakulttuurinsa. Ensimmäiseen rantakuppilaan istahdan vain hätätapauksissa. Yleensä käytän aikaa esivalmisteluihin. Kahlaan läpi nettiä ja erilaisia ravintolasuosituksia. Tämän jälkeen pyrin löytämään valokuvia ravintolan idyllistä ja annoksien esillepanoista ja vasta sen jälkeen teen päätökseni. Minusta ravintolanhenki ja annosten ulkonäkö ovat puoliruokaa, aivan kuten kuin myös hyvä palvelu. Jos palvelu on tökkii vie se heti osan ruokakokemuksesta. Mauton ruoka on puolestaan aina pettymys.

Hiljattain kävin oman elämäni kaupunkilomalla. Turnee vei Berliinistä Wieniin ja Wienistä Bratislavaan. Ja mitä ruokailuun tulee niin pöytävaraukset ja siihen kuuluva tutkimustyö oli luonnollisesti tehty huolella jo etukäteen. Olen tehnyt päätöksen että syön ainakin kerran kussakin maassa hieman paremmin ja muut ruokailukerrat valitsen ravintolat kaduilla fiilistellen. Tällä kertaa kumpikin ennakkoon varattu ravintolavalinta onnistui täydellisesti.

Sky Kitchen, Berliini
Sky Kitchen, Berliini / maistelumenu/ kaunista ja herkullista

20150718_203132_HDR 20150718_210243_HDR 20150718_204427_HDR 20150718_210417_HDR 20150718_212311_HDR 20150718_214455_HDR 20150718_222701_HDR 20150718_222719_HDR 20150718_230546_HDR

Olen nopea syöjä. (Tiedän se on epäterveellistä) Ehkä myös tämän vuoksi suosin aika-ajoin, paremman ruokailuhetken koittaessa maistelukokonaisuuksia. Useampaa ruokalajia syödessä makunystyrät saavat saman ruokailukerran aikana runsaasti eri makuja. Lisäksi saan nauttia rentouttavasta ruokailuhetkestä kauemmin kun vesikielellä odottelen seuraavaksi saapuvaa annosta. Useimmiten annokset on myös aseteltu lautaselle kauniisti eri makuineen. Tällaista annosta syöt varmasti rauhallisesti maistellen.

Vaihtoehtona saattaa olla, että ehkä tilaat vain sen yhden ison ruoka-annoksen ohikulkuravintolasta. Sen maku on jo parin haarukallisen jälkeen makuaistillesi tuttu eikä tuota enää uusia makujen ilotulituksia. Huomaamatta olet  jo hotkaissut tämän annoksen kohti ruoansulatussysteemiä yhtenä isona möykkynä. Ja näin on kiva ravintolahetki ohi. Mikäli vielä lisäksi käy siten että ruoka maistui vain keskinkertaiselta, ei uusia annoksia ole tulossa ennen uutta erillistilausta, mikäli sellainen enää mätön jälkeen vatsaasi mahtuu.

 

Monilla on tapana syödä tiedostamattaan, mikä johtaa ylensyömiseen. Kylläisyyden tunne tulee vasta noin 20 minuutin kuluttua ruokailusta. Jos syöt hitaasti, syöt todennäköisesti vähemmän. Syömällä tietoisesti vähennät riskiä syödä liikaa ja lisäksi keskityt maistelemaan ruoan makuja ja tuntua.

Kannustan sinua olemaan utelias ruokaa kohtaan. Hemmottele itseäsi ja kunnioita kehoa antamalla sille laadukasta polttoainetta.

Mraz & Sohn, Wien / mielikuvitusrikasta, hauskaa ja maukasta
Mraz & Sohn, Wien / maistelumenu/ mielikuvitusrikkain ja hauskin ruokakokemus, mausta tinkimättä

 

20150722_203706_HDR 20150722_203947_HDR 20150722_204435_HDR 20150722_205149_HDR 20150722_205721_HDR 20150722_210923_HDR 20150722_212654_HDR 20150722_214320_HDR 20150722_221612_HDR 20150722_220459_HDR 20150722_220542_HDR

Facebooktwittermail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *