Syö rasvaa!

20150802_195921

Rasvoista ollaan montaa mieltä. Mediassa on pohdittu ja väitelty moneen kertaan siitä mikä on haitallista rasvaa ja mikä ei. On voita, oliiviöljyä, kookosöljyä, kirkastettua voita, margariineja, rypsiöljyä, rapsiöljyä, auringonkukkaöljyä, avokado öljyä, kalaöljyä jne..jne..

Osa kuluttajista puhuu rypsiöljyjen ja margariinien puolesta. Ja toiset taas vannovat voin ja kookosöljyn nimeen. Osa jopa välttelee rasvoja ruokavaliossaan.

Rasva on elimistöllemme äärimmäisen tärkeää. Se muun muassa säätelee hormonitoimintaamme ja parantaa immuunivastetta. On myös hyvä muistaa että aivomme koostuvat 70% rasvamolekyyleistä.

En halua paasata siitä mikä on oikein tai väärin, sillä uskon siihen, että jokainen osaa itse tehdä omat ravintoon liittyvät päätöksensä. Sen vuoksi haluankin vain kertoa, mitä rasvoja itse käytän ja miksi tykkään niistä. Kaikissa käyttämissäni rasvoissa myös maku on tärkeässä asemassa.

Margariineja tai rypsi-ja rapsiöljyjä ei kotoani löydy, vaikka ravintosuositukset näitä suosittelevatkin. Minusta syy niiden suosittelemiseen saattaa olla jopa maatalouspoliittinen. Nämä mainitsemani rasvat sisältävät mm. linolihappoa, joka joidenkin tutkimusten mukaan on merkittävä tekijä kehon tulehdustekijöissä. Nämä sisältävät myös runsaasti omega-6 rasvahappoja. Kun omega-6 rasvahappoja altistetaan kuumuudelle, kuten käytetään paistamisessa, muodostuu vapaita radikaaleja. Nämä puolestaan altistavat kehon erilaisille kroonisille tulehduksille niiden härskiintyvien ominaisuuksien takia.

VOI: Käytän silloin tällöin luomu voita paistamisessa sekä leivonnassa. Voi on rasvaliukoinen erinomainen A-vitamiinin lähde. Se sisältää myös mm. E-D-ja K vitamiineja sekä seleeniä.

OLIIVIÖLJYT: Näitä käytän rasvoista eniten. Osa oliiviöljyistä sopii myös hyvin paistamiseen, sillä ne ovat vähemmän hapettuvia rasvoja. (ei neitsytoliiviöljy) Oliiviöljy sisältää myös E-vitamiineja ja fenoleja sekä hoitaa suoliston toimintaa. Neitsytoliiviöljyssä on runsaasti antioksidantteja.

NEITSYT KOOKOSÖLJYT: Näitä käytän myös paistamisessa ja leivonnassa sekä, kyllä, vartalovoiteena. Neitsyt kookosöljy sisältää keskipitkäketjuista rasvahappoa, lauriinihappoa, jota on myös äidinmaidossa. Lauriinhappo on bakteereita, viruksia ja sieniä torjuva aine.

KALAÖLJY: Kalaöljyä saan ruokavalion kautta rasvaisista kaloista sekä kapseleina purkista. Kalaöljyssä on runsaasti omega-3 rasvahappoja. Kalaöljyn saaminen on terveyden kannalta tärkeää, sillä se muun muassa vaimentaa elimistössä olevaa tulehdusta, edistää silmien hyvinvointia ja se vaikuttaa positiivisesti muistiin ja aivojen toimintaan.

20160206_154452
A l’ Olivier putiikki Nizzan vanhakaupunki

Kiertelen työreissullani intohimoisesti ruokakaupoissa ja ravintoloissa. Se on oikeastaan yksi mieliharrastuksistani. Nizzasta olen löytänyt suosikki öljykaupan, josta ostan joka kerta täydennystä omiin oliiviöljyvarastoihini. Tykkään vanhan kaupungin kivijalkakaupan tunnelmasta, putiikin tuotteista ja palvelusta. Joka kerta uutta öljyä ostaessani saan myyjältä öljytestingin. On ollut upeaa huomata erilaisia öljyjä maisteltuani, kuinka paljon makueroja niissä on. Makuun vaikuttavat muun muassa se, milloin oliivit on poimittu tai mistä oliivilajikkeesta öljy on valmistettu. Oma suosikkiöljy maistuu melko miedolta ja hieman makean hedelmäiseltä.

20150802_195853

Vähärasvainen ruokavalio voi aiheuttaa monia terveysongelmia. ”Lurauttele siis huoletta rasvaa, sillä se viisauski kasvaa.”

 

Facebooktwittermail

3 kommenttia “Syö rasvaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *