Fitness Classic 2017: Ketoosi jatkuu

Aamu alkoi muutoskuvien napsimisella ja lähetyksellä valmentajalle! Halusin vielä kireämmäksi, joten päätimme pitää vielä kolmannen päivän ketoosilla ja aloittaa mahdollisesti vasta huomenna tankkauksen. Treenissä oli luvassa aerobista, venyttelyä ja ehdittiin Leenan kanssa ottaa poseeraustakin!

 

Leena ja minä <3

 

 

Aamuaeron jälkeen suuntasin kampaajalle ja hiusten tehohoitoon, jossa sain viimeisen silauksen kisatukkaani.

 

 

Heti hiusten tehohidon jälkeen aloitin pakkaamisen, sillä kisoihin lähtö on jo HUOMENNA!!!!!

En saanut kuitenkaan vielä kaikkea pakattua, kun Leena pistäytyi käymään ja levitettiin meille molemmille ensimmäiset värikerrokset.

 

 

Leenan lähdettyä pakkasin vielä myöhään yöhön saakka, mutta onneksi sain hommat valmiiksi, sillä huomenna lähtö on Helsinkin jo klo 11:30!!!!

 

Facebooktwittermail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *