Fitness Classic 2016 kisaraportti

Viikonlopun Fitness Classic on kisattu ja on aika loppuraportin.

Ensimmäisistä IFBB kisoistani käteen jäi

Bikini fitness beginners -160cm 2.sija

Bikini fitness -160cm 8.sija

Saavutus ei ole huono ja erityisesti olin yllättynyt yleisen sarjan kahdeksannesta sijastani, sillä sarja oli kivenkova! Mutta on pakko myöntää, että beginners -sarjan sijoitus oli minulle pettymys. Kuntoni oli kyllä kohdallaan ja varmasti taistelin sarjan voitosta kunnon puolesta tasaväkisesti, mutta poseeraukseni eivät menneet nappiin. Usein unohdetaan, kuinka iso merkitys poseerauksella on kokonaissuorituksen kannalta. Sen minäkin olin unohtanut, ja vaikka olin poseerausta harjoitellut, olisi poseerausvalmentajalla ollut tilausta. Note to myself: Seuraavaan kilpailuun hanki asiansa osaava poseerausvalmentaja!

Kaiken kaikkiaan töitä on vielä tehtävä, sillä tämä oli sijoitus, johon parhaalla tämän hetkisellä kunnollani ylsin. Nyt onkin aika hengähtää niin fyysisellä,  kuin henkiselläkin tasolla. Olen kisannut tiheästi ja pelkästään viime vuonna minulle kertyi neljä kilpailua, mikä on ihan liikaa! Kropan on annettava palautua ja on välillä aika keskittyä kasvattamaan eikä tuhoamaan lihasmassa. 😀 Kisatavoitteistani lisää myöhemmin kun on sen aika. 🙂

 

FitnessClassic2016-2814
Fitness Classic 2016 – Bikini fitness beginners -160cm

 

FitnessClassic2016-2982
Fitness Classic 2016 Bikini Fitness

 

FitnessClassic2016-3012
Fitness Classic 2016 – Bikini fitness -160cm

Kaiken kaikkiaan vietin mahtavan viikonlopun saman henkisten ihmisten seurassa ja tunsin kerrankin kuuluvani joukkoon fitnesshöpötysteni kanssa. 😀 Ystävieni ja kisakolegoideni Toni Lopesin ja Nina Lagerströmin kanssa viettämä aika viikonloppuna oli mahtavaa ja oli mukavaa vaihtaa kuulumisia pitkästä aikaa. Tutustuin viikonlopun aikana myös uusiin hienoihin ihmisiin Gynai Alekperova, Hanna Saari, Tuula Seilonen, Heidi Höglund, Irene Kunnari, Natalia Belousova, Triin Aigro ja lista jatkuu…. 😀 Oli mahtavaa tutustua teihin! <3

 

Jemina Hietanen - IFBB Bikini Fitness
Jemina Hietanen – IFBB Bikini Fitness

jempunallekirjoitus

Facebooktwittermail

2 kommenttia “Fitness Classic 2016 kisaraportti

  • Avatar
    20.4.2016 klo 09:20
    Kestolinkki

    Hienoa! Montako osallistujaa tuossa bikini fitness -160cm sarjassa oli?

    Reply
  • Jemina Hietanen
    23.4.2016 klo 23:12
    Kestolinkki

    Moikka! Sarjassa oli 12 kilpailijaa. Mukana mm. juniorien, beginnersien ja mastersien kolmen parhaan joukkoon päässeitä. 🙂

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *