Kiitoksena, haluan palkita teitä!

Huhuuu ?

Välillä mietin, että onko siellä edes ketään. Toki minulla on jatkuvasti lukijaluvut saatavilla, mutta ei se konkretisoi minulle mitään. Siksi en niitä ikinä seuraakaan, ellei joku yhteistyökumppani sitä erikseen pyydä. Silloin tällöin joku teistä yllättää minut viestillä, mikä saa minut aina hyvälle tuulelle – jopa liikuttumaan!

Kiitoksena haluan palkita teitä!

Puhuin jo joskus aikaisemmin kuukausittaisista arvonnoista aihetoiveiden kesken. Tämä sai silloin kannatusta, mutta olisiko se edelleen teidän mielestänne hyvä juttu? 🙂 Minulla olisi mielessä jo litania palkintojakin, mm. yhteistyökumppaneiltani!
Miltä kuulostaisi esimerkiksi Oatly- tai Tervens-tuotteet, ja  Joyactoriltahan löytyy vaikka vallan mitä! Näillä päästäisiin hienosti alkuun! Jos homma alkaa rullata, niin myös jatkoa on varmasti luvassa!

 

Voisimme aloittaa vaikka samantien!

Tammikuuta on vielä viikko jäljellä, eli laitetaas tammikuun arvontapotiksi 2 kappaletta  2kg heraproteiinipönttöjä (mansikka ja suklaa)!

 

Kuinka osallistun?

Kerro minulle, mistä aiheesta haluaisit lukea blogissani, tai mistä haluaisit minun tekevän Vlogi-videon. Kirjoita myös, kumman maun mieluummin haluaisit 🙂

Aihetoiveita voit laittaa kommenttikenttään, tai sähköpostiin: info@viiviback.com

 

 

TAMMIKUUN ARVONTA SUORITETAAN 31.1 !

 

 

 

Facebooktwittermail
Viivi

Viivi

www.viiviback.com

17 kommenttia “Kiitoksena, haluan palkita teitä!

  • Avatar
    24.1.2018 klo 15:02
    Kestolinkki

    Tykkään lukea treenivinkkejä ja muutenkin treeniaiheisia postauksia. Myös ravintohommat kiinnostaa! Esimerkiksi aspartaamipostauksen ansiosta, olen vältellyt aspartaamia ja huomannut siinä vain positiivia vaikutuksia. Joten tuhannesti kiitoksia siitä 🙂

    Reply
  • Avatar
    24.1.2018 klo 16:05
    Kestolinkki

    Nopeat, terveelliset ja helpot välipalavinkit kiinnostaisivat 🙂

    Reply
  • Avatar
    24.1.2018 klo 20:19
    Kestolinkki

    En halua itse asiassa edes osallistua arvontaan, mutta olisi kiva lukea ihonhoidosta. Löysin blogisi PCOS-postauksen kautta, itselläni on hormonaalinen akne. Ruokavaliolla on selkeä vaikutus kuten olet kirjoittanut, mutta silti myös ulkoisesti käytettävistä hoitotuotteista olisi kiva saada postaus. Suosikki kasvomeikeistä myös! Sekä huonoksi havaittuja tuotteita/aineita että positiivisia suosituksia luen aina mielelläni. Vaikka yksilöllisiä nämäkin asiat on, mutta vinkkejä voi silti saada.

    Reply
  • Avatar
    25.1.2018 klo 06:20
    Kestolinkki

    Ruoka-ja väkilipalavinkkejä
    Suklaa maistuu meikäläiselle siis noista pöntöistä jos voittoo pukkaa

    Reply
  • Avatar
    25.1.2018 klo 10:11
    Kestolinkki

    Oatly ja tervens ainakin kiinnostaa 🙂 Vegaanina tuo hera ei kiinnosta.

    Reply
  • Avatar
    25.1.2018 klo 10:18
    Kestolinkki

    Kaikki terveelliseen ravintoon ja liikuntaan liittyvät jutut kiinnostaa paljon. Muutenkin, mukava seurailla sun normaalia elämää ja kisaamista. 🙂 Aspartaamipostauksen jälkeen en ole sillä makeutettuja tuotteita käyttänyt, en halua mitään keinotekoisia myrkkyjä kehooni. Itseasiassa en käytä enää kuin makeuttamattomia tai stevialla makeutettuja tuotteita. Kuitenkin olisi mielenkiintoista lukea myös muista makeutusaineista ja niiden vaikutuksista. Proteiinijauheista valitsisin mansikan makuisen. 🙂

    Reply
  • Avatar
    25.1.2018 klo 13:49
    Kestolinkki

    Joku mitä syöt päivässä tai myday vlogit kiinnostaa :). Blogiin jatka samaan malliin kirjoittamalla terveellisestä ravinnosta ja liikunnasta, pidin makeutusaineita käsittelevästä postauksesta!

    Reply
  • Avatar
    25.1.2018 klo 19:30
    Kestolinkki

    Välipala- ja treenivinkit. Treenit erityisesti laidasta laitaan. Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvät postaukset.
    (mansikka)

    Reply
  • Avatar
    26.1.2018 klo 16:49
    Kestolinkki

    Mua kiinnostaisi kuulla kattavammin tästä PCOS-oireyhtymästä, sillä itselläni juuri esim. migreenit ja akne kulkevat käsi kädessä hormonien ja kiertoni kanssa.
    Myös kisasuunnitelmista, dietin etenemisestä ym on kiva lukea! 🙂

    Reply
    • Viivi
      27.1.2018 klo 14:19
      Kestolinkki

      Moikka Sara!
      En tiedä, oletko lukenut vanhan postaukseni, entisessä blogissani? Löytyy googlaamalla: Nainen, onko sinulla PCOS?
      Olen myös täällä kirjoittanut pari postausta, otsikoilla Hormonijuttuu ja PCOS 🙂
      Toivottavasti näistä löytyisi sinulle infoa ❤️

      Reply
  • Avatar
    27.1.2018 klo 07:32
    Kestolinkki

    Ihohoidon ABC ois kiva kerrata, etenki kuivan ihon osalta.
    Samoin vitamiineista ei ole tietoa tarpeeksi ja niiden käyttökin jää unholaan useimmilla….

    Valitsen suklaan makuisen jos Onni käy……

    Reply
  • Avatar
    27.1.2018 klo 08:57
    Kestolinkki

    Dieettikuulumisia ja ruokapäiväkirjoja on aina tosi kiva lueskella:) Ja suklaa maistuisi.

    Reply
  • Avatar
    27.1.2018 klo 09:38
    Kestolinkki

    ravintohommat ja treenivideot kiinnostaa itseäni eniten! 🙂

    Reply
  • Avatar
    27.1.2018 klo 23:04
    Kestolinkki

    A day with me -postaukset on kiinnostavaa luettavaa sekä ohjeet helppoihin ja nopeasti valmistettaviin ruokiin. 🙂

    Reply
  • Avatar
    28.1.2018 klo 11:20
    Kestolinkki

    Erityisesti kaikki treeni ja ruokapostaukset on kivoja! Muutama aihe niiden lisäksi josta olis kiva lukea: päivä kanssani postaus, lempi blogit/ muut somekanavat, lempi terveelliset ruokapaikat ja tavoitteesi vuodelle ja ehkä myös pitkällä tähtäimellä, niin treeneissä kuin muutenkin (ihmissuhteet, työ jne) 🙂

    Jos voitto sattuisi, niin makuna suklaa…

    Reply
  • Avatar
    28.1.2018 klo 23:04
    Kestolinkki

    Olisi mielenkiintoista lukea enemmän käyttämistäsi luontaistuotteista, erityisesti msm, sekä muista, liikuntaa ja hyvinvointia tukevista ravintolisistä. Hormonaalisen aknen sisäisestä hoitamisesta jne. Kiitos ihanasta blogista!

    Reply
  • Avatar
    30.1.2018 klo 14:23
    Kestolinkki

    Treenivinkit kiinnostaa ja myös olisi kiva lukea mitä kaikkia ravintolisiä / luontaistuotteita / ym. käytät 🙂 Suklaa!

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *