VIHDOIN!

Nyt saa taas henkeä, eikä keuhkoissa vingu. Ihan mahtavaa olla taas terve ja päästä treenaamaan!

Kuukausi tekemättä mitään on kyllä kamalaa, jos on tottunut liikkumaan ja pitämään itsensä kunnossa. Sovittuja työkeikkoja tämä tauti ei haitannut, mutta hengästymiseen riitti, että laittoi kengät jalkaan. Piti siis suorastaan hiippailla ja välttää kaikkea ylimääräistä.
Ennen tätä viimeisintä, keuhkomitälie, olin kuukauden pikkukuumeilun armoilla. Myös sen myötä treenejä jäi rutkasti väliin, sillä heti, jos yritti puristaa vähänkään voimaa, tuntui, että otsasuoni räjähtää! Silloin sai sentään tehtyä aerobisia, toisin kuin tässä viimeisimmässä keuhkovammassa!
Siinä paikallaan pönöttäessä sai kyllä tosiaan tehdä kamppailua pään sisällä, ettei mieli painunut maahan.
Lue vinkit aikaisemmasta postauksestani,  kuinka pitää motivaatio yllä pakkolevossa!

Söin makrojeni puitteissa sitä, mitä milloinkin teki mieli.

Nyt ollaan kuitenkin menossa kohti valoa, ja alan pikkuhiljaa pääsemään takaisin rutiineihin!
Ruokavaliota, tai tarkemmin kaloreita ja jonkinlaista makrojakaumaa olen nyt ehtinyt noudattaa viikon, mikä ei tähän asti ole ollut mikään ongelma, sillä ruokahaluni oli tipotiessään! Sikäli harvinaista, sillä olen aina ollut reipas syömään. Liikkumattomuus sai kuitenkin minunkin ruokahalut nääntymään, ja söin makrojen puitteissa sitä, mitä milloinkin teki mieli. Esimerkiksi kalkkunarulla maistui, kunhan kylkeen tursotti riittävästi sinappia. Myös ilmakuivattua kinkkua, kalkkunanakkeja ja kylmäsavulohta on uponnut. Eräs päivä, pyörittyäni kaupassa kolme varttia, päädyin ostamaan sinappisilliä, sillä se oli ainut, mitä kohtaan tunsin minkäänlaista mielihalua. Kuitenkin, jo muutaman palan jälkeen se alkoi etoa.
Kalorit saattoi silti jäädä alakanttiin, eikä proteiinia tullut riittävästi.
Eilen, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, minulle tuli NÄLKÄ! Treenit tekee siis tehtävänsä!

Motivaatio 5/5

Levättyäni helkkarin pitkään, oli pakko asettaa itsensä sellaiseen moodiin, että okei, nyt mun ei tarvitse lähteä salille. Ajatus oli pakko kääntää sellaiseksi, että lepääminen on hyvä juttu, ikään kuin pätevä tekosyy sille, miksi ei tarvitse. Aluksi se oli vaikeaa, sillä mieli halusi salille. Yritin miettiä niitä päiviä, kun salille ei ole huvittanut lähteä, ja nyt minun ei edes tarvitsisi. Vihdoin pääsin siihen flow’hun, että kotona oli jopa ihan kivaa vaan loikoilla.
Loikoilumoodi alkoi kuitenkin näkyä vähän kaikessa. Olin hurjan väsynyt (toki olin myös vähän kipeä), ja asioita oli vaikea saada aikaiseksi. Rehellisesti, laiskuus iski.
Paluu salille viimeviikolla olikin sitten vähän omituista, kun työllä ja vaivalla sain itseni ”minun ei tarvitse”-ajatusmaailmaan. Makoilu kuitenkin kyllästytti sen verran, ettei minulla varsinaisesti ollut mitään vaikeuksia salillepaluun kanssa. Se vain oli jotenkin omituista.
Valmentajalta tuli käsky ottaa ensimmäinen viikko suht iisisti, joten se helpotti ns. ”sopeutumista”. Sai tunnustella, eikä ollut niin vaarallista, jos joku treeni jäi vaikka välistäkin, mikäli siltä tuntui. Rento meininki auttoi beast moodin herättelyssä, ja nyt motivaationi onkin parempi kuin pitkään aikaan! Sanotaanko, etten muista sen olleen näin huipussaan sitten SM-karsintojen! Feels pretty good, indeed!

Osittain kivun sieto saattaa olla motivaation ansiota, mutta isoin kiitos kuulunee hierojalleni, Ernolle

Tänään minulla oli pitkästä aikaa treenit valmentajani kanssa. Yleensä minua etoo ajatus etureisitreenistä, sillä pelkkä ajatus siitä kivusta tuo vatsahapot kurkkuuni, mutta nyt, kun valmentaja ilmoitti treenin painottuvan etureisille, ajattelin vain, että Wohoo, let’s do this! 
Suoraan sanottuna, minulla on ollut sitä teurastusta jopa ikävä, sillä en kestä enää katsoa peilistä, kun kuntoni lipuu kauemmas…kauemmas…kauemmas…
Itseasiassa, vaikka reidet saatiinkin failureen, kipu ei ollut niin tuskaista kuin ennen. Osittain kivun sieto saattaa olla motivaation ansiota, mutta isoin kiitos kuulunee hierojalleni, Ernolle, joka on tässä muutamia viikkoja murjonut reisiäni auki! Onhan se ihan loogista, ettei satu niin paljoa, jos hermot ei ole puristuksissa. Ja – jumalautsi – nehän oli!

Hieronta, ja kehon huolto ylipäätään, on tärkeämpää kuin kuvittelemmekaan. Esimerkiksi kisadieetilläni, ja etenkin kisadieettini lopussa, kun treenasin 14 kertaa viikossa, joka kerta koko kroppaa (samalla hierontapalveluiden unohtuessa), reidet alkoi olla aika tukossa. Sen lisäksi, että palautuminen oli huonompaa jo lähtökohtaisesti niukemman ruokavalion takia, jäi myös lepopäivät pois treeniohjelmasta. Jo silloin alkoi jalkojeni jämähtäminen, mitä vasta tuossa ihan loppuvuodesta aloimme hierojani kanssa purkamaan auki.

Next what?

Tänään kuulin tulevia suunnitelmia treenien suhteen. Kunhan pääsemme taas vauhtiin, alamme tehdä 12 treeniä viikossa, eli 6 treeniä kolmeen päivään, lepopäivä, ja taas 6 treeniä kolmeen päivään. Niin sanotusti siirrytään seuraavalle levelille, mitä KV-tason kilpaurheilijalta vaaditaankin.
Kurkkaa edellisestä kirjoituksestani, miltä suunnitelmani tällä hetkellä näyttää! Pääset lukemaan sen TÄÄLTÄ .
Hyviä uutisia treenimotivaatiota kaivanneille snapchat-seuraajilleni, sillä nyt sitä taas tulee! I’m back 🙂

Innolla odotan, että pääsen taas havaitsemaan tuloksia kehityksessäni!

Nähdään Töölö Gymillä! <3