Taivaallista uunipuuroa

Ihanaa viikon alkua kaikille ! 🙂 Innostuin näistä aamupalaresepteistä niin paljon, että päätin jakaa vielä yhden niistä teidän kanssa. Mä rakastan puuroa ja voisin syödä sitä joka aterialla. Mulla on ollut pitkään mielessä, että haluaisin kokeilla uunipuuroja. Pari viikkoa sitten eteen osui resepti, jota hieman modaamalla onnistuin tekemään ihan hurjan hyvää uunipuuroa, siis oikeasti todella hyvää.

Musta uunipuuron idea on mahtava, koska puuron sekaan voi laittaa uunitettaessakin käytännössä ihan mitä vain mieleen tulee. Uunissa hauduttamalla maut korostuvat entisestään. Helppoa, terveellistä ja herkullista! Hirveästi enempää ei voisi enää vaatia.

Taivaallisen uunipuuron ohje

  • 40 g Provena Jumbo Oats
  • 2,5 dl vettä 
  • 1 kananmuna
  • 100 g marjoja
  • 70 g Alpro Go On soijarahkaa
  • 5-10 g Cashew pähkinöitä murskattuna
  • Mausteeksi suolaa, steviaa, kardemummaa jne.

 

14302827_10206823563218629_27610284_n

 

Gluteiinittomien kaurahiutaleiden kohdalla voi mainiosti käyttää ihan tavallisia kaurahiutaleita ja veden sijaan nesteeksi sopii esimerkiksi maito tai mantelimaito. Soijarahka voidaan korvata tavallisella rahkalla tai jogurtilla oman maun mukaan.

Lisää kaurahiutaleet, neste, mausteet ja kananmuna uunin kestävään vuokaan ja sekoita hyvin. Ripottele marjat sekaan ja lusikoi rahka yhteen tai useampaan kohtaan. Ripottele pähkinät tämän komeuden päälle ja paista 175 asteisessa uunissa 25-30 minuuttia. Nauti!

Reseptiä on myös helppo muokata omiin makroihin sopivaksi, joten sopii myös dieettiläisille, Kertokaahan mitä tykkäsitte. Energistä viikkoa! 🙂

<3: PeppiJohanna

Facebooktwittermail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *