Voihan nenä.

Sen jälkeen, kun tulimme eilen Sofian kanssa ulkoilemasta, minua alkoi kamalasti väsyttää. Illan mittaan ääni alkoi kuulostaa nuhaiselta ja kauhea tukkoisuus iski.

Kurkku on antanut tuta pientä vilustumista viikon mittaan, mitä en yhtään ihmettele Vapun ulkokeikan jälkeen! Olin AIVAN jäässä koko illan!

Toivon, että tämä menee nyt nopeasti ohi, ettei tarvitse lykätä mitään suunnitelmia. En ole yleensä koskaan kipeä – en pienenäkään ollut kuin muutaman kerran. Aikuisiällä ehkä yhdesti?
Vastustuskykyni on siis suhteellisen priimaa 😉
Nyt on totaalisen väärä aika tehdä poikkeus, sillä ensiviikolla aloitamme treenit Personal Trainer Ville Erolan kanssa Töölö Gymillä, enkä halua lykätä sitä!
Kipeänä taas olisi tyhmää lähteä rehkimään. Olen kuullut liikaa tarinoita siitä, miten sydänlihaksen tulehdus on vienyt nuoria ihmisiä. Kaikki vain siksi, ettei maltettu sairastaa! Skipatkaa siis suosiolla rehkiminen, mikäli ette ole terveitä!

Aamu alkoi perus smoothiellani, myöhemmin piipahdin vielä toisella herkkuaamupalalla ennen Hypoxia…
Hypoxi oli oikein sopiva treeni tähän päivään, kun olo on puolikuntoinen.

Kävin matkalla keikalle ostamassa Aasialaisesta kaupasta aseet flunssaa vastaan! Jos ei tällä lähde, niin ei sitten millään! Laitoin vielä kuvan pakkauksesta Freetox-guruille, varmistaakseni, että tuote on varmasti ok.

image

Paljon hunajaa ja kuppi kuumaa 🙂 Kyllä tämä tästä, mutta pitää lienee ottaa sunnuntai rennosti ja levätä hyvällä omalla tunnolla. Ehkä käyn saunassa ottamassa pitkät löylyt ja keittelen hunajateetä viltin alla. Muistetaanhan äitejä, jookos <3

Facebooktwittermail
Viivi

Viivi

www.viiviback.com

3 kommenttia “Voihan nenä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *