Verta ja hikeä. Ei herkimmille!

Päivät hulisee menemään, enkä meinaa löytää aikaa kirjoitteluille, vaikka haluaisin.

Viikonloppu meni rajuissa merkeissä, kun olin hostina NFC Fight Night tapahtumassa Kaapelitehtaalla. Sunnuntain hoitelin asioita, alias shoppailin kaikkia uusia leluja, joita jo pitkään olen haaveillut!

image
Kuva: Pauli Purtilo

Perjantaina suoritettiin ottelijoiden punnitus Casino Helsingissä.
Screenillä pyöri ottelijoiden video, heidän astellessa vaa’alle, jossa kukin uhosi tahollaan pieksävänsä vastustajan. Pienesti alkoi verikammoista jännittää, että mitenkähän tässä oikein käy… Etten vain olisi ensimmäinen, joka on katollaan?

image

image

Lauantain tapahtuma alkoi klo 15:00 Kaapelitehtaalla. Esillä oli Indianan ja Victoryn prätkiä ja kehässä rockasi DDR, eli vanhan liiton rock-bändi Dog Days Revolution.
Ennen varsinaisten otteluiden alkua, kehässä nähtiin mielenkiintoisia Jujutsu-näytöksiä.

image

Toimin Hostina VIP-aitiossa, eli aivan kehän kupeessa. Mietiskelin, että ehkä olisin ollut mieluummin ovella, enkä turpaanmättötalkoiden välittömässä läheisyydessä, missä tuskin pystyn sulkemaan silmäni otteluilta. Pahin pelkoni ottikin minulta luulot pois heti alkuun, kun jo ensimmäisen ottelun aikana verta oli kaikkialla!

Screenshot on napattu NFC:n Facebook-sivulta.
Screenshot on napattu NFC:n Facebook-sivulta.

Jouduin ottamaan pienen aikalisän, kun korvissa alkoi inistä ja polvet tuntuivat pettävän. Tunnen itseni, ja verikammoni, sekä sen, kuinka pyörtymiseni etenee, joten kävin vetäisemässä kollegaa hihasta, paikkaamaan minua hetkeksi. Otin vesipulloni ja menin bäkkärille jalat seinää vasten hengittelemään tovin. Kun näkökenttä ei ollut enää sumea, kipaisin syömässä henksuruokalassa ja palasin työpisteeseeni – tai siis kollegani työpisteeseen, ovelle. Loput ottelut eivät onneksi olleet niin verisiä, ja kykenin hoitamaan hommani VIP-aitiossa. Aikamoista siedätystä, sanoisinko!

Illan mittaan aloin vilkuilla otteluita varovasti ”sormien välistä”, ja pikkuhiljaa se veti mukanaan. Aloin seurata matseja mielenkiinnolla, kääntyen pois aina silloin, kun jompikumpi jäi pahasti alakynteen tai osuma napsahti kasvoille. Olin reipas tyttö! 🙂

Otteluiden jälkeen löysimme kollegani kanssa VIP ruokailun jämät verhon takaa, ja vedimme navat täyteen herkkuruokia!

image image

Illan kruunasi kehässä esiintyvä, huikean show’n vetävä Elias Kaskinen ja päivänsankarit, jonka jälkeen pääsin lähtemään kotiin. Päivä oli pitkä, mutta mielenkiintoinen ja hauska, ihanalla tiimillä työskennellen <3

Sunnuntaina sain viimein kantoapua, joten pääsin ostamaan pesukoneen! Samalla kyydillä sain hankittua myös VIHDOIN JA VIIMEIN Brita-kannuni, sekä mehupuristimen! Nyt on muuten laitteita Viivin keittiössä! IHANAA!

Illalla kävin vielä vetämässä viikon viimeisen, eli saliohjelmani kolmannen treenin Töölö Gymillä.

Facebooktwittermail
Viivi

Viivi

www.viiviback.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *