Näin puhdistat kehosi helposti

 

 

 

Pari viikkoa dieettiä noudattaneena, olen havainnut pieniä happanemisen merkkejä kehossani. Tämä johtuu huomattavasta emäksisöivien aineksien vähenemisestä ruokavaliossani, entiseen marjojen suurkulutukseen verrattuna. Myös hedelmät ovat olleet isossa osassa päivittäistä herkutteluani, ennen dieettiä.

 

 

 

 

Tämänhetkisessä ruokavaliossani kasvisten määrää ei ole määritelty, eli niitä saan syödä vapaasti aterioillani. Hieman laiskistuneena ruuanlaittajana ne kuitenkin meinaavat jäädä valmistamatta, joten kanan tai lohen kylkeen eksyy yleensä vain salaattia, kurkkua ja tomaattia.

 

 

 

 

Onnekseni en ole enää tämän talouden ainut innokas mehustaja, joten välillä minut yllätetään ravinnerikkaalla mehulla, tai vähintäänkin autetaan sen valmistamisessa!

 

 

 

Kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, mehustaminen on paras tapa imeyttää fytoravinteet elimistön käyttöön. Mehustamalla saamme kaiken imeytymään mahdollisimman hyvin ja nopeasti. Raakana nautittuna kasviksissa on kaikki niiden sisältämät vitamiinit ja kivennäisaineet tallella, koska niitä ei ole tapettu kypsentämällä. Kuumentaminen tappaa ravinteita, siksi kylmäpuristusmenetelmä on paras tapa saada nuo arvokkaat ravinteet kasviksista!

 

 

 

 

Mehustamisen lisäksi yksi paras tapa taata ravinnekylläisyys, on superfoodit.
Superfoodit sisältää nimensäveroisesti SUPERISTI ravinteita ja antioksidantteja, ja laadukkaimmissa on vieläpä säilytetty kaikki hyvä tallella, välttämällä lämpöasteita valmistusmenetelmissä. Laadukkaissa tuotteissa ravinteet ovat niin tiheässä, että vain pienikin määrä tuotetta riittää täyttämään päivittäiset saantisuositukset. Itse vannon Puhdistamon nimeen, sillä heidän laatutakuujärjestelmällä pystyt jopa jäljittämään tuotteesi matkan alkumetreistä sinun ulottuvillesi.
Puhtaus on ensiasteisen tärkeää hyvinvoinnin näkökulmasta!

 

 

 

 

Huomasin kehoni happamoitumisen esimerkiksi aineenvaihdunnassani, ruuansulatuksen hidastumisena. Lisäksi en halua maistua happamalta, joten seuraan happo-emästasapainoani myös siitä, miltä maistun. Ruokavalioni on suhteellisen hapan, joten olen tehnyt pieniä vaihtoehtomuutoksia, esimerkiksi aamupalaani. Välillä syön aamupalani grammalleen, kuten se on minulle kirjoitettu, mutta usein vaihdan puuron, keltuaisen ja marjat smoothieeseen, joka sisältää marjojen lisäksi Puhdistamon viherjauheita ja muita puhdistamon superjauheita ja MCT-öljyä (kuvassa), sekä kauramaitoa. Keltuaisen rasva täsmää käyttämääni MCT-öljyn määrään, puuron hiilarit kauramaitoon ja marjoja käytän juuri samanverran, mitä ruokavalioni sisältääkin.

 

 

 

 

 

Huomatessani kehoni merkit happamoitumisesta, ajattelin pyöräyttää keholle todellisen tehopesun. Eilinen mehustaminen selkeästi laittoi rattaat pyörimään, mutta päätin tänään vielä viimeistellä parantuneen olotilani ja antaa elimistölle vielä oikein emäksisöivän freesauksen!

Pätkä kurkkua (n. 10cm)
Pussi pakastepinaattia (150g)
Puhdistamon kookosvesi (1 tlk, 310ml)
(1 luomubanaani)

 

Mikäli dieettini sallisi, olisin lisännyt blenderiin vielä yhden luomubanaanin.
Suosittelen kokeilemaan, sillä se sopisi tähän kuin nenä päähän, ja onhan banaanissa paljon muutakin hyvää kuin emäksisöivä vaikutus!

 

 

 

 

 

Be fresh!

XOXO

 

Facebooktwittermail
Viivi

Viivi

www.viiviback.com

7 kommenttia “Näin puhdistat kehosi helposti

  • Avatar
    6.6.2017 klo 19:22
    Kestolinkki

    Mitä tarkotit tolla että ”maistut” happamalta? Siis iho, sylki, mikä?

    Happamuushan on hyväksi esim. suolistolle ja emättimelle. Itselläni kroppa toimii paremmin, jos käytän hapatettuja tuotteita ja vaikka sitrushedelmiä. Ainut mikä mulla ei happamasta ruuasta tykkää on hampaat. En oikein tajua mihin tää emäksisyyden tavoittelu perustuu, onks tälle jotain faktapohjaa?

    Sitäkin mietin et miks ruuansulatuksen hidastuminen kertois happamuudesta? Ite syyttäisin ennemmin sitä että oot syöny vähemmän / yksipuolisemmin vihanneksia.

    P.S. Onko noi linkit affiliate-linkkejä?

    Reply
    • Viivi
      20.6.2017 klo 18:26
      Kestolinkki

      Itseään voi maistella monella tapaa, ja tunnistamalla erot on helpompi seurata tätä happo-emästasapainoa. Emäksisyyden tavoittelusta en ole puhunut, vaan happo-emästasapainon säilyttämisestä. Silloin, kun veren pH on liian hapan, moni asia alkaa reistaamaan kehossa. Minulla oireet ovat selkeitä ja olen oppinut tunnistamaan ne. Tämä on mielenkiintoinen aihe, josta löytyy paljon materiaalia siitä kiinnostuneelle! 🙂

      Linkit eivät ole affiliate linkkejä.

      Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *