Good vibes only

Kuten olen aikaisemminkin maininnut, minulla on ollut suhteellisen stressaava kevät. Olen myös kertonut siitä, miten olen tietoisesti harjoitellut hallitsemaan stressiä ja ajatuksiani, sekä luomaan lisää positiivisuutta elämääni, sekä ympärilleni.
Aina fiiliksien hallinta ei ole mahdollista, eikä fiksuakaan, sillä kaikki tunteet täytyy antaa tulla ja käsitellä.
Olen kuitenkin edistynyt prosessissani, ja huomaan kestäväni asioita paremmin kuin olisin osannut edes kuvitella. En tunne olevani enää heikko. Kaikella on tarkoitus ja kaikesta oppii, kaikki kipu kasvattaa. Vahva uskoni siihen, että kaikella on tarkoitus, auttaa minua jaksamaan vielä vahvemmin kuin ennen, tuli vastaan mitä tahansa.

image

I’m a diamond. And so are you.
Tarkennettakoon, että minulle ei ole tapahtunut mitään pahaa. Pienistäkin asioista oppii, pienetkin asiat voivat aiheuttaa syytä päänvaivaan, itsetutkiskeluun ja kirpaistakin. Haluan vain sanoa, että minulla on kaikki hyvin 🙂 Mitään pahempaa ei ole sattunut, mutta sydämessäni on ollut ikävää. Todella paljon ja pitkään. Epävarmuutta ja kaipuuta. Mainittakoon tähän nyt yhtenä syynä rakkaan lemmikkini, Rudi-koiran menetys.
Olen myös seurannut läheltä ystävieni huolia ja murheita. Silloin kun oma sydän on täynnä kaipuuta ja kipua, osaan laittaa sen silti puntariin, ja mitätöidä tuskani ystävieni rinnalla. Yhdellä kavereistani kuoli juuri äiti. Siis oma äiti! En voi sanoa, että tietäisin, miltä se tuntuu, mutta pistän pääni pantiksi, että omat murheeni on kuin kärpäsen kakka valtameressä sen rinnalla. Toinen, läheinen ystäväni on kamppaillut pitkään avopuolisonsa rinnalla kasvaimen aiheuttaman pelon ja kivun kanssa, (jonka leikkausta joutui odottamaan luvattoman pitkään,) tiedostaen kokoajan suuret riskit, joita leikkaukseen liittyi.

Niin. Se kaikki on vain elämää, ja sen kulkuun ja tapahtumiin ei aina voi itse vaikuttaa. Kuitenkin se, miten siihen asennoituu, on täysin omissa käsissä. Kaiken voi ottaa erittäin raskaasti, tai asioihin voi opetella suhtautumaan. Kärpäsistä voi tehdä härkäsiä ja paskaan voi jäädä pyörimään, mutta kuka kuitenkaan haluaisi tietoisesti vääntää puukkoa haavassa? Järkevintä on pysähtyä ja käsitellä asiat. Puhua, purkaa, surra, raivota, tai mitä tahansa, mitä fiiliksiä se ikinä tuokaan. Sen jälkeen katsoa taas eteenpäin ja päästää menemään. Päästääkseen menemään, on kuitenkin ensin käsiteltävä kaikki tunteet ja asiat, eikä yrittää tukahduttaa niitä. ”Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.”
Itse olen ainakin niin avoin ja aito, että asioiden tukahduttaminen tukahduttaa minut. Ikään kuin roskapönttö, joka ei vedä määräänsä enempää. Kun roskis tupataan täyteen, se alkaa painaa. Asioiden kasautuessa roskat tulvii yli, ja saastuttaa koko kehon. Lisäksi roskat pilaantuu ja alkaa saastuttaa ympäristöä. Siksi roskis pitää muistaa tyhjentää, jotta voi elää kevyemmin, ilman saasteita kehossa ja mielessä. Minun roskikseni on erittäin pieni. Lähes mitätön. Siksi puhun asioista, jotka minua vaivaa, enkä vaikene ja anna asioiden paisua. Samaa aihetta kuvaa hyvin vesilasiteoria, jossa lasia pidetään ilmassa. Sitä jaksaa kannatella aikansa, mutta se alkaa painaa. Se painaa kokoajan enemmän, vaikka veden määrä lasissa ei lisäänny. Lasi on yksinkertaisesti laskettava, ennen kuin se putoaa, ja särkyy.
Elämä antaa varmasti hyvää sille, joka sitä odottaa ja uskoo sen tulevan. Käänteisesti taas uskon, että jos on perus negatiivinen koko ajan, tuskin hänelle tuodaankaan hyviä juttuja. Negatiivisuus myös sulkee silmät niiltä hyviltä jutuilta.

Everyone wants happiness, no one wants pain.
But you can’t have a rainbow without a little rain.

image

Tapasin tänään ensimmäistä kertaa kasvotusten ihanat naiset, Susannan ja Nannan, jotka olen saanut elämääni. Heillä on hyvin paljon samoja ajatuksia, samanlainen tausta samanlaisine kuoppineen ja oivalluksineen, kuten minullakin. Tälläkin oli varmasti SUURI tarkoitus elämässä, että nämä kaksi sielunsiskoani tuotiin elämääni. Heillä on se sama hyvä flow, jossa itsekin haluan elää, ja yritän itseni säilyttää. Olen huomannut, että positiivisella mielellä ja oikeanlaisella ravinnolla tämä hyvä fiilis ja energia pysyy yllä ihan itsestään. On toki ollut aikoja, kun olen päästänyt sen horjumaan, ja kuin ihmeen kaupalla huono onni ottaa vallan. Paskaa alkaa sataa, niin sanotusti. Silloin olen yleensä havahtunut, pysähtynyt, koonnut ajatukseni, miettinyt mikä minua vaivaa ja tehnyt asialle jotain, jos pystyn. Sitten avannut taas silmäni hyville jutuille, ja BOOM – aurinko alkaa paistaa! Mielen voima on ihmeellinen!

image

Pieniä hyviä valintoja. Päätin laittaa lenkkikamat niskaan vetisestä säästä huolimatta, ja kävelin katajanokalle, Johan&Nyström Cafeen tapaamaan näitä ihania naisia <3
Ihanan raikas ilma kävellä!

image

Kotimatkalla kipaisin Stockalta luomu lohta, jonka paistoin miedolla lämmöllä luomuvoissa, antaen vain hieman väriä yläpuolelle, ja alapuolelle paistoin kauniin ruskean sävyn. Keskeltä jätin lohen hieman raa’aksi (medium). NAM!
Alle tein salaattipedin kotimaisista raaka-aineista, jossa salaattina käytin retiisin lehtiä, ja päälle pilkoin retiisejä, kurkkua ja kirsikkatomaatteja.

image

Jälkkäriksi pyöräytin babypinaatista, mantelimaidosta, mangokuutioista ja vaniljan makuisesta Juice+ jauheesta raikkaan, mutta lempeän jälkiruuan <3

Kirjoitin joskus aikaisemmin, freetoxauksen alkaessa, etten käytä Juice+ Comlplete jauheita, koska en halua käyttää ’mitään ylimääräistä’. Olen kuitenkin hiljattain tutustunut tuoteselosteeseen ja lämmennyt pikkuhiljaa näille laadukkaille, kasvispohjaisille proteiinijauheille, ja ottanut ne osaksi puhdasta, ravinnerikasta ruokavaliotani, tukemaan hyvää oloa ja energiaani! Myös rauta on salilla alkanut liikkumaan ja lihakset alkavat mukavasti piirtyä esiin 😉
Jauheet sopii täydellisesti maidottomaan/viljattomaan ruokavaliooni, eikä sisällä huonoja juttuja (jotka kuormittavat elimistöä), kuten valitettavasti lähes kaikki proteiinilisät, maustamattomia lukuunottamatta. Lisäksi useampien kasvisproteiinejen kombo takaa kaikkien tarvittavien aminohappojen saannin!

Juice+ kapseleita olen käyttänyt jo kuukauden, jonka seurauksena esimerkiksi ihonvärini on parantunut! Näistä en luovu <3

PS. Tulen kertomaan tuotteista ja käyttökokemuksistani enemmänkin, mutta jos et malta odottaa, voit ottaa minuun yhteyttä: info@viiviback.com ja kerron mielelläni lisää jo etukäteen! 🙂

Facebooktwittermail
Viivi

Viivi

www.viiviback.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *