Dieettiläinen työmatkalla

Heipparallaa täältä Suomi-neidon vyötäröltä!

Pakkaset vähän jännitti, mutta suht kivuitta olen reissusta tähänmennessä selvinnyt, sillä hyvin vähän olen ulkona joutunut olemaan.

Pakkasia oli viimeviikolla jopa vähemmän kuin Etelä-Suomessa, eli kelit hellii, jos näin voi sanoa!

 

 

 

 

Reissu on ollut aikalailla aikataulutettu, sillä työpäivän ympärille on pitänyt tehdä niin punttitreenit kuin aerobisetkin. Kello on soinut viimeistään seitsemältä aamulla, ja aamupalan jälkeen on kaahattu Kuusamoon kuntosalille. Sali on ollut ihan ok, ja toiminnallisella puolella alkaa väkisin tehdä mieli temppuilla, niin köydessä, tangoissa kuin boxeillakin.

 

 

Zekkaa uusin video täältä:

 

 

Kokeilimme vähän uutta tekniikkaa salilla, nimeltä Giant set. Muutaman liikkeen sarjat tehdään peräjälkeen, tauoitta, ja vasta sitten levätään hetki ennen uutta kierrosta. Loppua kohden pienensimme tauon minimiin, eli henkeä vedettiin vain sen aikaa, että laitteet oli säädetty takaisin itselle sopivaksi, toisen jäljiltä.

 

Better bodies

 

Kuulokkeet -25% koodilla VIPBACK www.joyactor.com

 

Tällä hetkellä nautin täysin rinnoin treenitehoista! Motivaatio treeniin on huipussaan, kun jaksaa painaa ja ottaa itsestään irti kunnolla. Henkisesti raskaat treenit on sitten edessä, kun dieetti imee mehut normaaliarjestakin. Muistan ne hermosäryt ja olemattomilla energioilla treenaamiset elävästi, viime kisadieetin lopussa. Piti treenata kahdesti päivässä, vaikkei enää ollut paukkuja tehdä edes normaaliaskareita. Pieni throwback TÄÄLTÄ !

 

 

Eat while you can.

 

Kuusamo tropicin kummiporo

 

Dieetti on sujunut oikein hyvin koko reissun ajan, sillä aikataulutettu päivä ei anna juurikaan edes saumaa syödä silloin, kun ei olisi suunniteltu. Toisekseen, olen ostanut vain muutaman päivän ruuat kerralla valmiiksi, eli eipä mulla edes ole saatavilla mitään ylimääräistä. Omenia tekee mieli aivan hulluna, 24/7, joten ne ovat ehkä pahin kiusa nenän alla odottamassa taas seuraavaa aamua.

Kuusamossa on kaikki suuret ruokakaupat, joista olen käynyt salireissulla ostamassa eväät ruokavalioni mukaan. Majoitumme huoneistohotellissa, eli meillä on oma pikku kolmio keittiöineen käytössä, mikä helpottaa normaalielämää, eikä aseta haasteita dieetin suhteen, verrattuna vaikka hotelliin. Isona plussana oma sauna, mikä tekee tästä pariviikkoisesta työreissusta entistä kotoisampaa! Sauna on lämmennyt Viivimäiseen tapaan joka päivä!

 

Kujalan porofarmi

 

 

Eilen oli ensimmäinen aamu, ettei lähdetty salille. Ei, emme luistaneet, vaan minulla oli treenivapaa päivä. Ainostaan aerobiset kävin illalla repäisemässä, mutta aamupäivä oli kyllä outo, ilman kunnon treeniä! Viimeviikollakin unohdin pitää toisen treenivapaan päivän, eli tein 6 salitreeniä aerobisten lisäksi.

Vaikkei aamupäivää tarvinnutkaan pyhittää salille, sisäinen kello herätti minut silti jo seitsemältä, jättäen yöunet jälleen vain 5 tuntiin. Unet ovat ainut miinus, mikä dieetillä ei ole nyt oikein sujunut. En tiedä, miksi herään 4-5 tunnin jälkeen, enkä saa enää nukuttua, vaikka aikaa olisikin.

Aamupalan jälkeen lähdimme pyörähtämään porofarmilla. Liekö dieetin ansiota, mutta siinä poroja taputellessani aloin haaveilla poronkäristyksestä…

 

Okei, vaihdetaan takaisin muihin aiheisiin, ennenkuin kettutytöt hyökkää!

 

 

 

 

Palatakseni vielä hetkeksi treenimotivaatioon ja näihin mun temppuiluihin, niin musta on ollut ihanaa huomata, miten paljon innostun uusista asioista ja tykkään haastaa kehoani nykyään! Olen aina vihannut kaikenlaista hyppimistä ja pomppuja, mutta yllätyksekseni minusta kuoriutuikin jäätävä kilpailuvietti ITSEÄNI vastaan! Haluan pystyä asioihin ja ylittää itseni, kerta toisensa jälkeen. Hyvänä esimerkkinä, kun Robert asetti minulle 90cm haasteen boxihyppyyn. Muistan katsoneeni tuollaisia palikoita vielä fitneksen aloittaessani tyyliin, onneksi ei IKINÄ tarvii tehdä tollaista treeniä!! Olen jopa lähes voinut pahoin pelkästään katsomalla muiden treeniä, missä he ovat joutuneet hyppimään. Nyt kuitenkin ensimmäinen ajatukseni oli; okei, väistä. ”En oo koskaan hypännyt, mutta nyt mä hyppään ton päälle.” And so I did. Ja siihen jäi koukkuun samantien. Haluan hypätä korkeammalle!

 

Vielä muutama päivä täällä talvimaisemissa, ennenkuin lennetään takaisin Helsinkiin! En tiedä irtiotosta, mutta onhan tämä ainakin jonkinlaista vaihtelua tuonut arkeen!

 

PS. Muistathan osallistua tämän kuun arvontaan! Älä missaa TÄTÄ !

 

Facebooktwittermail
Viivi

Viivi

www.viiviback.com

Yksi kommentti “Dieettiläinen työmatkalla

  • Avatar
    11.2.2020 klo 04:06
    Kestolinkki

    Online Keflex No Rx Needed [url=http://viacialisns.com/#]cialis prices[/url] Canadian Pharmacy Levetra Cialis Propecia Secondary Effects Men

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *