Kuumaakin kuumempi Dubai

Vihdoin ollaan kotiuduttu Dubaista, ja olen koneen äärellä. Pahoittelut, etten ole ehtinyt päivitellä blogia, sillä meillä oli hyvin rajallinen ja tiukka aikataulu koko viikon. Toivottavasti muistitte kuitenkin seurata Snapchatista mun / meidän matkaa, sillä snäppi lauloi minkä kerkesi ! Jos ette vielä seuraa, niin nimellä divataru löytää mut, ja Joelin nimellä joelnikanor. 

 

Lähdettiin siis viime viikon sunnuntaina kohti Dubaita. Lennettiin Turkish Airlinesilla, Istanbulin kautta. Pakko sanoa näin heti alkuun, että mulla ainakin oli hieman ennakkoluuloja kyseistä lentoyhtiötä kohtaan, ja muutenkin välilaskullisia lentoja. Enkä varmastikaan ole ainut ihminen.

Turkish Airlines

Haluan nyt kuitenkin kertoa, että koko lentomatka sujui erinomaisesti, ja tosi isona plussana, ruoka oli hyvää, ja kaiken lisäksi ilmaista. Huom. myös kaikki juomat olivat ilmaisia, alkoholikin, vaikka itse pysyin vain limulinjalla. Niin, ja lentoliputkin olivat todella edulliset ! Me päätettiin ehdottomasti käyttää Turkish Airlinesia jatkossakin !

Turkish Airlines Menu

 

Meillä oli siis työreissu niin minun, kuin Joelinkin osalta. Meillä oli kolmen päivän kestävät, yhdet isoimmat pelimessut kierrettävänä, asiakastapaamisia sekä uusien pelien metsästystä Extreme Toys:lle, eli Joelin yritykselle.

Deal 2016 Expo Dubai

 

Dubai Deal 2016 amusement

 

Deal 2016 Dubai 1

 

Dubai Deal 2016

Messuilta löytyi kaikkea, mitä kuvitella vain pystyi ! Selvästikin uusi villitys oli 3D, 9D tai 12D -pelit. Tuossa ylempänä olen testaamassa sellaista 3D -peliä, mikä oli tehty ”huvipuistolaitteeksi”. Siis sellaiseksi vähän kuin lintsillä Viikinki, mutta toi meni vielä ylösalasin.

Siis toi itse valkokeltainen tuoli ei liikkunut kuin pientä keinuliikettä, mutta noiden lasien takia se kaikki tuntui ihan aidolta, HULLUA ! Mulla tuntui vatsassa ihan samalta, kuin oikeessa huvipuistolaitteessa, mutta tossa tuli vain 10 x pahempi olo. Piti aina välillä nostaa lasit pois silmiltä, etten olisi oksentanut sinne messuille, Hyh !

 

Messujen lisäksi mulla oli tapaaminen yhden Dubain suosituimman mallitoimiston kanssa. Suunnistettiin toimistolle parin mutkan kautta, ja siellä kävi niin hauska juttu !

Palaan asiaan asap, koittakaa malttaa odottaa !

 

<3 Taru

 

 

 

 

Facebooktwittermail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *