Mä haluun jakaa sun kanssa yhen tarinan. Tarinan jonka eräs viisas nainen kerto mulle. Simppeli tarina, josta tuli mulle jostain syystä todella tärkeä.

Tarina menee näin: Eräs mies kääntyi kerran viisaan tietäjän puoleen pyytäkseen neuvoa seuraavaan dilemmaan. Mies kertoi sisällään olevan kaksi koiraa. Kaksi koiraa, jotka tappelevat. Toinen koirista oli valkoinen ja toinen musta. Mies halusi tietää, kumpi näistä koirista lopulta voittaa. Tietäjä kuunteli kärsivällisesti, katsoi kysyjää suoraan silmiin ja vastasi: ”Lopulta voittaa se koira, jota ruokit.”

Meissä kaikissa on ne molemmat koirat ja lyön vaikka vetoa, että  meistä jokainen ruokkii ajoittain kumpaakin niistä vuffeista. Jos se musta koira pääsee liian hyvälle lihalle voi elämä käydä aika raskaaksi.

Se miks tää viisas nainen kertoi mulle tän tarinan johtuu siitä, että mulla on paha tapa. Mulla paha tapa ruokkia sitä mustaa koiraa. Toisinaan ihan avoimesti ja toisinaan silleen sniikisti pöydän alta. Ruokin sitä mustaa, Koska toisinaan tykkään istua pimeässä ja kuunnella sen murinaa. Hieman masokistista, mä tiedän, mutta –ah niin inspiroivaa ja se on ihan OK.

No mullapa oli tälle viisaalle naiselle nokkela kysymys- tyypilliseen tapaani. Mitäs se valkonen koira sitten syö? ”Niimpä” vastas viisas nainen. Niimpä, tää on niitä joihin mun pitää ite keksiä vastaus. Ja ihan rehellisesti sanottuna, kyl mä sen vastauksen tiesinkin. Mun valkonen koira syö ainakin päämäärättömiä kävelylenkkejä, rentoja lukuhetkiä villasukat jalassa, kauniita sanoja sanottuna ääneen tärkeille, halihetkiä ja oksitosiinia sekä adrenaliinilla höystettyjä seikkailuja.

Meissä tulee aina olee ne molemmat koirat, mut tärkeintä on pitää se valkoinen edes vähän pulskemmassa kunnossa.

Mitä sun valkoinen koira syö?