Kilometrikisa

Tein blogikirjoituksen työmatkapyöräilystä huhtikuussa ja kerroin silloin, että olemme duuniporukalla osallistuneet Kilometrikisaan jo useana vuonna. Kilometrikisa on nyt päättynyt tämän vuoden osalta. Kisa siis käydään joka vuosi ajalla 1.5.-22.9.

kilometrikisa-logo

Tein tänä vuonna oman ennätykseni tuossa ”leikkimielisessä” kisassa, 2267 kilometriä 94 päivän aikana 🙂 Paransin edellisen vuoden tulosta yli 400 kilometrillä! Duunissa meillä onkin ollut tapana palkita 3 parasta pyöräilijää Stadiumin lahjakortilla, jei!

Aikaisempien vuosien kilometrit:

v. 2014         2053 km

v. 2015         1864 km

v. 2016         2267 km

Se on vaan niin totta ainakin omalla kohdallani, että heti kun on jonkinlainen kisa tai muu seuranta käynnissä, niin melkeinpä matka kuin matka tulee ennemmin hoidettua fillarilla kuin autolla tai julkisilla ja vain, jotta saa kerättyä kilsoja Kilometrikisaa varten. Pakko myöntää, että kesällä tuli muutamat Tinder-treffitkin sovittua fillaroinnin ympärille vain tämän kisan takia 😉 En mä yhtään kilpailuhenkinen ole!

img_8446

Mun poljetut kilometrit tulivat pääasiassa työmatkapyöräilystä, jota mulle kertyy noin 28 kilometriä per päivä. Nyt näiden poljettujen kilometrien jälkeen tuo työmatka tuntuu jo kumman lyhyeltä tai ainakaan sille lähteminen ei ole enää yhtään niin vaikeaa kuin huhtikuussa työmatkapyöräilyä aloittaessani. Ja vaikka Kilometrikisa päättyi, niin oma työmatkafillarointini jatkuu ainakin siihen asti, kun lumet tulevat ja usein pääkaupunkiseudulla ne eivät tule ennen joulukuuta. Tosin pakko myöntää, että koska kisa on nyt ohi, niin kurjalla ilmalla tulee helpommin turvauduttua julkisiin 🙁 Pyrin kuitenkin viimeiseen asti välttämään tätä! Fillaroinnista tulee vaan niin hyvä olo ja kunto pysyy ylhäällä ilman sen kummempaa rehkimistä. Talvipakkasilla saa sitten taas istua ihan tarpeeksi julkisissa…

Peukku kaikille työmatkapyöräilijöille!

pyoraily580

Facebooktwittermail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *