Sairastelua ja kuvauspäivä
Näin ensin alkuun pyydän anteeksi tätä pientä hiljaiseloa mitä on ollut parisen viikkoa. Tulin tossa pari viikkoa takaperin kipeeksi, flunssaan.. Viime kerrasta ei ollut aikaa kun pari kuukautta kun viimeks olin ollut flunssassa. Mutta tosiaan viikon verran oltiin sitten sängyn pohjalla. Luonnollisestikkin salin puolelle ei ollut mitään toivoa päästä treenaan siinä kunnossa. Kipeenä sitä kyllä arvostaa terveyttä, kun olo on ihan kaamee! Tässä mennään jo kolmatta viikkoa ja mun kurkku on edelleen kipee ajoittain. Näköjään pirun sitkee tauti tällä kertaa. Musta tuntuu, että ihmiset on ollu tosi paljon nyt alku vuodesta kaikenmoisessa flunssassa.
Tosiaan perjantaina lähdettiin ajaan Melinan mun siskon kanssa Tampereelta Helsinkiin noin 11 maissa aamupäivästä. Sillä mulla oli kuvaustreffit sovittuna 16 jälkeen keskustan liepeille. Kuvauksissa vierähti parisen tuntia niin oltiin valmiita. Oon niin Super tyytyväinen mitä kuvia saatiin! Ja liitinkin muutaman kuvan tähän postauksen yhteyteen kyseisestä kuvauksesta.
Kuvat: Veli-Veikko Elomaa
Lauantaina eli eilen suuntana oli Jyväskylä, jossa tosiaan en oo oikeestaan ikinä ennen käynyt, jos ei nyt lasketa, että joskus ohi saattanut autolla ajella. Mutta tarkoituksena oli käydä katsastamassa Melinan kanssa Jyväskylän yöelämää paikallisten kavereiden johdolla tottakai! Baareissa ei enää tuu käytyä kun tosi harvoin niin oli kivaa vaihtelua pieni irtiotto vielä jossain muualla kun Tampereella, jossa aikoinaan on koluttu joka baari läpi kymmeniin kertoihin. Ensiks suunnattiin paikkaan nimeltä Revolution, joka on paikallisten suosima. Ihmiset tanssi pöydillä ja joku kiskas jopa lattialta baarin matonkin niskaansa 😀 Siinä sai nauraa vedet silmissä! Sen jälkeen lähdettiin baarin nimeltä Bra hautajaisiin. Jossa vietettiin sitten loppuilta melkein pilkkuun asti. Oon tosi yllättynyt positiivisesti miten rento meininki Jyväskylässä oli verrattuna Tampereeseen. Niin tapahtumarikas viikonloppu takana että tästä on hyvä jatkaa kohti uutta viikkoa!
Hyvää sunnuntaita kaikille!
<3 Marla