Oulussa tapahtui muutakin kuin majoneesikänkky

Vr juna

Ihana Oulu! Vihdoinkin pääsi taas piipahtamaan Oulussa parin päivän ajan Pohjoinen Teollisuus-messuilla Raahen Pultin osastolla. Viimeksi kyseiset messut olivat Oulussa kaksi vuotta sitten ja seuraavan kerran vuonna 2018.

Emily Yli-Kokkila

Matkustin yöjunalla ja oli muuten tosi siisti ja hyvin suunniteltu! Näppärää laittaa vessa ja suihku samaan tilaan. Suihkun sai kun siirsi vessan seinän toiselle seinustalle. Monilla on varmaan nukkumisvaikeuksia yöjunissa, mutta yllättävän hyvin siellä nukkui korvatulpat päässä. Suosittelen!

 Raahen Pultti

Emily Yli-Kokkila

Messuilla oli kivaa ja kävijöitä riitti keskiviikon pienestä tihkusateessa huolimatta. Raahen Pultin osasto paistatteli ulkona auringossa. Asiakkaat olivat kiinnostuneita erilaisista työkaluista, pienistä ja isoista. Ja niitähän riitti! Oli siinä yksi Ferrarikin auto-ihmisille.

image

image

image

Samalla reissulla sain uudet kynnet PR Nailsista, kiitos Kati ja Pia! Kynsiin tehtiin IBX-hoito ja kestolakka. Kynnet ovat omat paria katkennutta tapausta lukuunottamatta joihin tehtiin lisää pituutta. Todella ihanat ja juuri sopivan kokoiset, ei liian paksua kerrosta lakkaa ja sopiva pituus! Suosittelen käymään jos olette Oulussa liikenteessä! Täältä löydät lisää tietoa yrityksestä ja palveluista:

http://www.tmi-pr.fi/palvelut.php

image

Messut saatiin päätökseen torstaina ja osaston purkamisen jälkeen oli muutama tunti aikaa ennen yöjunan lähtöä. Eräs oululainen ystävä kysyi kahville ja vaikka en kahvista välitäkään niin lähdin tietysti kun oululaisia on aina ilo nähdä! Vai onko? Enpä tajunnut entisenä Kajaanilaisena että Oulussa kun mennään kahville niin mennään myös ajamaan kartingia ja syömään oululaista perinneherkkua; majoneesikänkkyä! Sanooko mitään? Kyse oli tietenkin pizzasta jossa on majoneesia. Enpä muista millon viimeksi on tullut pizzaa syötyä, mutta sen muistan, että täytteeksi on aina tullut joko kana-ananas tai tupla ananas-tupla mozzarella!:D Tämä kyseinen känkky piti sisällään(päällään) kinkkua, kebabia, pekonia, jauhelihaa, salamia, pepperonia ja tietysti sitä majoneesia. Löytyy Turtles-ravintolasta numerolla 38.PHC. Yllättävän viihtyisä sisustus, ei mikään perus pizzeria.

image

Mutta mites se karting… Siitä lisää seuraavassa postauksessa!;)

image

Mukavaa viikonloppua!

XoXo

Emily

Facebooktwittermail
Emily Yli-Kokkila

Emily Yli-Kokkila

Olen 27-vuotias aurinkoinen, energinen, reipas, avoin ja sporttinen taskuraketti. Olen kello- ja kultaseppä. Teen toiminimellä mallin, promoottorin ja hyvinvointiohjaajan töitä. Olen ollut mukana erilaisissa missikisoissa ja menestystäkin on tullut tällä saralla; Miss Worldwide Bomber Magazine 2014, Miss Hot Rod 2015 1pp., Miss Drifting 2015, Miss Rantatyttö 2015, Miss HTS 2015, Car Babe 2016, Miss Model Pietarsaari Best AD Model 2016, Suomen Festivaalimissi 2017 1pp. Rakastan terveellisiä elämäntapoja, liikuntaa, töitä ja monia asioita! Olen spontaani ja lähden mielelläni mukaan kaikenlaisiin juttuihin haasteita pelkäämättä! Kirjoittelen täällä omasta elämästä, missikisoista, terveydestä, liikunnasta ja kauneudesta! Tervetuloa mukaan tähän vauhdikkaaseen matkaan! Yhteydenotot: emily.ylikokkila@gmail.com “Believe and never give up.” Instagram: @ruthmariaemily Twitter: @ruthmariaemily Snapchat: @ruthmariaemily fit-net.fi/emily

2 kommenttia “Oulussa tapahtui muutakin kuin majoneesikänkky

    • Emily Yli-Kokkila
      1.6.2016 klo 21:55
      Kestolinkki

      Kiitos viestistäsi ja kiva kuulla että olet viihtynyt!:) Toiveesi toteutuu ensi viikolla! Aloitan silloin kilpailuista kirjoittamisen alkaen sieltä ihan ensimmäisestä kisasta vuodelta 2011!:)

      Ihanaa kesän alkua!

      -Emily

      Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *