Nolo ja inhottava ongelma – johon löytyi ratkaisu!

Noloista ja hankalista henkilökohtaisista asioista on usein kaikista vaikeinta kirjoittaa. Noloudesta huolimatta tämä on kuitenkin asia, jonka haluan jakaa siinä toivossa, että jossain on joku joka kärsii samasta ongelmasta tietämättään, että kiusalliseen vaivaan on olemassa hoitokeino.

Olen jo vuosia kärsinyt kainaloiden liikahikoilusta. Mikä sitten on liikaa ja mikä on vielä normaalia hikoilua? Joillekin normaali voi olla liikaa ja toisille liika taas on ihan normaalia. Tällä kertaa liika ihan todella oli liikaa. Hikoilen kun on kylmä, lämmin ja super paljon hikeä ilmaantuu kainaloiden iholle kuumissa olosuhteissa. Hikoilen kun istun, seison ja kun juoksen olen takkia myöten aivan märkä hiestä. Hikoilen nauraessa, hermostuessa ja paljon silloin kun jännittää tai suututtaa. Muutaman vuoden aikana en ole ollut tuntiakaan hikoilematta. Kuulostaa varmaan erikoiselta, kamalalta ja oudolta. Sitä kaikkea se onkin. Ja paljon muuta.

Hikoilu näkyy ulospäin ja tuntuu fyysisesti, mutta eniten se vaikuttaa henkisesti. Stressiä, ahdistusta, noloja tilanteita ja häpeää. En voi käyttää paitoja, missä kainalon ihoa vasten on kangasta. Vain löysät tummat paidat tai väljät topit sopivat jotenkin (hiki ei näy niin selkeästi), sillä muuten paita on hetkessä ihan märkä ja pahimpina päivinä haiseekin vielä kamalalta. Ongelma on ollut läsnä joka ikinen päivä. Aloin olla korviani myöten täynnä tätä hikoilua.  Nyt riitti, ongelmaan on pakko löytää jokin pysyvämpi ratkaisu, koska kaikki mahdolliset apteekin tehokkaimmatkin antiperspirantit oli jo käyty läpi.

Yliopistonkatu 29C, Turku

Pienen tutkiskelun jälkeen löysin Turun Cityklinikan. Kerroin ongelmastani ja varasin ajan heidän lääkärilleen kainaloiden botuliinihoitoon.

Turun Cityklinikka on kahdessa kerroksessa ja aivan ihanan valoisa ja avara!
Alakerrassa on monipuolinen valikoima laadukkaita ihonhoitotuotteita.
Syksy on saapunut Cityklinikalle<3
Yläkerrasta löytyy todella viihtyisä odotusaula. Maistuisiko kahvi tai kaakao?

Tätä päivää olen odottanut vuosia! Ja nyt se vihdoinkin koitti! Onnenpäivä! Tänään tehdään hikoilulle loppu!

Keskustelimme ensin Cityklinikan toimitusjohtajan, lääkäri Piotr Sikorskin kanssa toimenpiteestä ja hän kertoi mitä tulemme tekemään ja että toimenpide on suhteellisen kivuton, koska neula jolla botoxia laitetaan on todella ohut. Tämä oli helpottavaa kuulla kaikkien nettipalstoilla ja foorumeilla luettujen kauhutarinoiden jälkeen. 😀

Sitten alettiin hommiin.

Miten botox toimii? Botox lamaannuttaa hikirauhasen toiminnan, jolloin hikoilu hoidetulta alueelta loppuu melkein kokonaan. Hikoilu vähenee muutamien päivien kuluessa ja hyvä hoitotulos pysyy noin 6-12 kuukautta. Lisää botoxista löydät TÄSTÄ.

Pistoksia laitettiin noin kymmenen per kainalo. Oma kipukynnykseni on ihan normaali, joten erillisiä puudutuksia ei tarvittu. Joissain kohdissa nipisti vähän enemmän, mutta luulin että toimenpide olisi ollut paljon kivuliaampi. Onneksi nämä luulot karisivat pois nopeasti! Vaikka kipua olisi ollutkin enemmän, niin kaikki on kyllä tämän arvoista!

Toppi perinteisesti hiessä jännityksestä…

Toimenpide jännitti sen verran, että hikeä pukkasi niin paljon, että piti välillä pyyhkiä sitä pois. Jopa lääkäri itse ihmetteli hoidon aikana; ”Sinähän ihan oikeasti hikoilet paljon!”. Kyllä vain, siksihän tänne tulinkin!:D

Sinähän ihan oikeasti hikoilet paljon!

Siinä tuolissa makoillessa kävi mielessä, että miksi en ole tehnyt tätä aikaisemmin? Sen takia, että päässäni on ollut niin vahvasti ajatus, että botoxiahan en ikinä laita mihinkään, sehän on hermomyrkky! Botoxista puhuttaessa sävy tuntuu aina olevan negatiivinen. Kun asiasta ei ole tarpeeksi tietoa tai omaa kokemusta niin nähdään vain ne huonot puolet ja faktat, positiiviset asiat jäävät negatiivisten varjoon. Kun botoxia käyttää oikein, siitä on pelkästään hyötyä, ainakin itselleni. Olen todella onnellinen että pääsin yli typerästä periaatteestani.

Toimenpiteessä ei mennyt kauaa aikaa, noin 20 minuuttia, josta pistämisen osuus oli alle 10 minuuttia.

Kiitos toimenpiteen aikana otetuista kuvista Mirva-Mari Määtälle, Cityklinikan sairaanhoitaja, leikkaussaliavustaja ja kosmetologi<3

Kaikki sujui todella onnistuneesti ja nyt jo muutaman päivän jälkeen huomaa valtavan eron! Ihan uskomaton tunne tällaiset kuivat kainalot!:D

Kiitos Turun Cityklinikalle ammattitaitoisesta palvelusta ja hoidosta, tätä ei voi kuin lämmöllä suositella. Upeiden tilojen lisäksi henkilökunta on super ystävällistä ja heistä huomasi, että todella nauttivat työstään. Ihana palata muutaman viikon päästä tarkastuskäynnille, jossa nähdään miten hoito on vaikuttanut!:)

Muistakaa olla onnellisia niistä pienistäkin asioista, juuri ne saattavat olla toisille suuria<3

Onnellisia päiviä jokaisen syksyyn<3

XoXo

Emily

 

Mainitse koodi ”Emily15” kassalla ja saat 15% alennusta kaikista normaalihintaisista kosmetiikkatuotteista!

 

TÄSTÄ pääset Cityklinikan sivuille tutustumaan paremmin erilaisiin hoitoihin.

Nyt kannattaa ehdottomasti hyödyntää tämä tarjous! Ilmainen Visia-ihoanalyysi, joka normaalisti maksaisi 60€! Siinä näet mm. minkä ikäinen ihosi on ja saat vinkkejä kuinka sitä tulisi hoitaa jotta siitä tulisi omaa ikääsi nuorempi! Seuraavassa postauksessa oma Visia-ihoanalyysi ja ihon ikä, rypyt, kuivuus, puhtaus ja paljon muuta!:)

 

 

Facebooktwittermail
Emily Yli-Kokkila

Emily Yli-Kokkila

Olen 27-vuotias aurinkoinen, energinen, reipas, avoin ja sporttinen taskuraketti. Olen kello- ja kultaseppä. Teen toiminimellä mallin, promoottorin ja hyvinvointiohjaajan töitä. Olen ollut mukana erilaisissa missikisoissa ja menestystäkin on tullut tällä saralla; Miss Worldwide Bomber Magazine 2014, Miss Hot Rod 2015 1pp., Miss Drifting 2015, Miss Rantatyttö 2015, Miss HTS 2015, Car Babe 2016, Miss Model Pietarsaari Best AD Model 2016, Suomen Festivaalimissi 2017 1pp. Rakastan terveellisiä elämäntapoja, liikuntaa, töitä ja monia asioita! Olen spontaani ja lähden mielelläni mukaan kaikenlaisiin juttuihin haasteita pelkäämättä! Kirjoittelen täällä omasta elämästä, missikisoista, terveydestä, liikunnasta ja kauneudesta! Tervetuloa mukaan tähän vauhdikkaaseen matkaan! Yhteydenotot: emily.ylikokkila@gmail.com “Believe and never give up.” Instagram: @ruthmariaemily Twitter: @ruthmariaemily Snapchat: @ruthmariaemily fit-net.fi/emily

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *