Kohti uusia haasteita!

Heippa taas!

Monelle varmasti tulee yllätyksenä (niin myös itse harkitsin asiaa pitkään ja joka kantilta), että lähdin uudelleen tavoittelemaan paikkaa Miss Helsinki finaalissa. Tänä vuonna kilpailun teemana on urheilu ja liikunta, mikä on osa kokonaisvaltaista hyvinvointia. Koen sen olevan juuri se mun juttu, ja lähellä mun sydäntä, niin ravinnon kuin korvienvälinkin kautta. Liikunta on ollut aina jossain muodossa osa minun elämää, vuosien ratsastustaustan, jääkiekon, lentopallon, kick-boxing treenien, erilaisten tanssilajien, lenkkeilyn, kuntosalin, tankotanssin ja jokakesäisen rullaluistelun muodossa, ja olenpa joskus harrastanut yhden kauden jalkapalloakin. Lisäksi kokeillut ajoittain myös joogaa, pilatesta, spinningiä jne… Kirjoittelen blogissani paljon hyvinvointiin liittyvistä asioista ja haluan levittää sitä ihmisille kaikin keinoin, miten vain voin. Tämä teema kisan myötä on taas uusi mahtava väylä siihen! En sano haluavani olla esikuvana vain nuorille, vaan ihan kaiken ikäisille vauvasta vaariin, jotka ehkä tarvitsevat zemppiä jollakin näistä hyvinvoinnin ”pyhän kolminaisuuden” osa-alueella. Noniin, ja sitten itse asiaan:
En ole jakanut tätä kuvaa aikaisemmin, sillä en tiennyt, mitä äänestyksen voittaja saa esimerkiksi palkkaa (en halunnut sitoutua kesäksi sellaisiin duuneihin, joiden vuoksi joutuisin ehkä kieltäytymään paremmista keikoistani, joten en halunnut kuvalleni ääniä). Nyt viimemetreillä sain kuitenkin sen verran osviittaa summer heatin isältä, Arne Landtmanilta, että summer heat äänestyksen voitto olisikin aika nasta juttu! 🙂 Näin viimeisenä äänestyspäivänä tuskin ehtii enää pisteillä sijoille, kun kilpasiskot ovat ehtineet somettaa jo miltei kuukauden keräten tykkäyksiä kuvansa alle, mutta eihän tässä elämässä mitään saa, ellei yritä 😊
Summer heat girl tai ei, toivon kuitenkin läpäiseväni karsinnan Miss Helsinki 2017-semifinaaliin. Tänä vuonna karsinnat ovat tiukemmat ja moniportaisemmat kuin aikaisemmin, joten tämä karsinta ei vielä ratkaise lopullista paikkaa finaalissa. Jännittää saa siis vielä pitkään, ellei matka katkea tähän tokaan karsintaan.
Kuva otettiin kuukausi sitten, enkä ole tämänhetkiseen kondikseeni ihan tyytyväinen, mutta tällä mennään ja mulla on hyvä olo! 😇 PT Ville Erola teki mulle kuukausi sitten treeniohjelmat, joilla ollaan hienosti päästy vauhtiin, joten hyvin ehdin vähän trimmata ennen seuraavia karsintoja, mikäli sinne asti päästään.
Viimeksi, Miss Helsinki 2015-kilpailusta nautin täysin rinnoin uusien kokemuksien ja ystävien rikastuttamana, ja toivon todella, että pääsen kokemaan sitä kaikkea tälläkin kertaa! Ja mikäli parhaiten kävisi, niin olisihan se ones in a lifetime-kokemus päästä edustamaan suomea kansainvälisiin kilpailuihin! Varmasti mahtavin päätös näille kilpailukokemuksille! Katsotaan, mitä elämä antaa 😊
Tästä nyt tuli hieman pidempi kuin suunnittelin, mutta kiva jos luit loppuun ja tykkää toki summer heatin jakamaa kuvaa minusta, mikäli haluat auttaa minua tällä matkalla 😘 Jokatapauksessa, tykkäsit tai et, toivon sinulle IHANAA ja rentouttavaa kesää! Muista pitää itsestäsi huoli 💗

Äänestämään (tykkäämään kuvasta) pääset TÄSTÄ LINKISTÄ !

 

Facebooktwittermail
Viivi

Viivi

www.viiviback.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *