Ensimmäiset KV-kisat & Bikini Fitness SM-finaali

Yksi postaus jäi  välistä, pahoittelut siitä.  Minun piti kertoa teille hieman fiiliksiä, kisavalmistelujuttuja ja muuta kisaviikonlopun alla, mutta jotenkin iskin vain vahvan chillivaiheen päälle, päätin olla stressaamatta mistään ja kaikki ”ylimääräinen” unohtui.

Paino putosi karsintojen jälkeen vielä puolitoista kiloa, 53,5 kiloon. En tosin katsonut sitä enää viimeisinä päivinä, kun alettiin tankkaamaan hiilaria!

 

 

 

Viimeisen viikon minulla oli käytössäni infrapunapussi, jossa olin joka ilta about kolme varttia. Infrapunapussi auttaa palautumisessa, eli otettiin avuksi, kun mentiin kovaa lähes mitättömillä ravintoaineilla. Kroppa oli dieetin lopussa suht uupunut ja palautuminen ei oikein enää jekkassu. Kiitos hierojalleni, Erno Nikoloville, pussin vuokrasta!

Perjantaina pakattiin kimpsut ja kampsut, ja lähdettiin mun ensimmäisen kisavärikerroksen jälkeen kohti Lahtea. Saatiin viikonlopuksi kämppä lainaan tuttavilta, mihin nakattiin tavarat ennen rekisteröintiä. Alla 1 day out-kuva rekisteröintiin lähtiessä 🙂 Rekisteröinnissä zekataan, että biksut ja kengät ovat sääntöjen mukaiset ja katsotaan henkilöllisyys ja muut muodollisuudet läpi.

 

 

 

Perjantai-iltana meinasi iskeä stressi, kun kisaväri- ja meikkiaikataulut eivät meinanneet loksahtaa yhteen, ja vaihtoehtona oli lähteä vielä yhdeksän aikaan illalla kisaväriin. Olen tosi varovainen värin kanssa, enkä todellakaan halunnut ottaa sitä yötä vasten, juuri ennen ensimmäisiä kisojani! Loppujen lopuksi aikataulut saatiin järjestykseen ja pääsin rauhassa nukkumaan.

Lauantaiaamuna suuta kuivasi, eli kroppa oli alkanut kuivua mukavasti. Nesteen juonti katkaistaan edellisenä iltana, ja jano on ainakin minulla valtava koko kisapäivän! Siinä onkin mukava alkaa vetää aamulla kuivia riisikakkuja 😀

 

 

 

Kansainväliset kisat, Ben Weider Legacy Cup oli MIELETTÖMÄN kovatasoinen! Kilpailijoilla oli titteleitä vaikka muille jakaa, mutta silti pari, maailmallakin pärjännyttä suomalaista pääsi sarjassani finaaliin! Nämä kaksi konkaria vei kärkipaikat myös seuraavana päivänä SM-sarjassani 🙂 Onnea Jonna Nygren-Jäntti ja Milla Kelahaara!

Tuomareilta olin saanut palautetta olevani liian pieni kv-lavoille (kansainvälisille-), mutta olin saanut myös positiivista palautetta. Sikäli pitäisi olla todella tyytyväinen, jos ainut korjattava asia on lihasmassa. Sillä mikäs sen helpompaa korjata! Sitäpaitsi, mitä muutakaan olisi voinut odottaa vuoden treenaamisen jälkeen?

 

Juuri ennen lavallenousua poseerauksia piti muuttaa, koska kansainväliset säännöt olivatkin hieman erilaiset. Tämä sekoitti pasmoja hiukan ja vaikeutti tuomaan lihaksia esille vieraissa asennoissa.

 

Seuraavana päivänä, näiden kuvien julkaistuttua, huomasin toisen salmariryypyn olleen liikaa 😀 Katsokaa nyt noita silmiä! Seisooko?

 

Ensimmäisen kisapäivän aikana söin 3000 kaloria. Juuri ennen lavalle nousua vedin pussillisen luomusipsejä, sekä Puhdistamon raakasuklaata. Kisojen jälkeen sain juoda nestettä vapaasti, reiluhkosti, ilta kahdeksaan saakka, kunnes neste taas katkaistiin seuraavan päivän kisoja varten.

Illalla vedin vielä nukkumaan mennessä muutamia riisikakkuja maapähkinävoilla ja banaanilla. Voi veljet ❤️

 

 

 

Sunnuntaiaamuna pakkailin kamat valmiiksi ja rutikuivaan suuhun vedettiin riisikakkuja ja puoli pakettia meetwurstia. Taksi alle, värikerros pintaan ja meikkiin valmentajan hotellille!

 

 

 

SM-kisat:

 

Kuva: pakkotoisto.com

 

Alkukilpailu, koko sarja:

 

 

 

 

 

Ja sitten kuuden parhaan joukkoon, FINAALI!

 

 

 

 

Palkintojen jako:

 

Vasemmalta: sija 6; Viivi Bäck, sija 4; Nelli Pasanen, sija 2; Milla Kelahaara, sija 1; Jonna Nygren-Jäntti, sija 3; Caroliina Kinnarinen, sija 5; Johanna Kokkila

 

Tässä kärkikolmikko takaposessa:

Vasemmalta: sija 2; Milla Kelahaara, voittaja; Jonna Nygren-Jäntti ja sija 3; Caroliina Kinnarinen

 

Saamani tuomaripalaute antoi minulle lisää motivaatiota! Kansainvälisten tuomareiden mukaan tarvitaan vain lisää lihasta, ja Robert toi tänäaamuna salilta tuliaisina sellaiset tuomarin terveiset, että purskahdin itkuun – onnenkyyneliin! Olen kuullut myös muualta välikäsien kautta niin ihanaa palautetta, ettei jaksa enää harmittaa, vaikken olekaan kärkikolmikossa 🙂 Nyt aletaan takoa kohti ensivuotta! Piirsin itselleni muotin ensivuoden SM-kisoihin (kuva alla)  😀

 

 

Katsotaan, miten lähelle pääsen vuodessa, sillä  tavoite on aika kova, jos piirtämiäni raameja katsoo! Niihin haluan kuitenkin päästä ja käydä näyttäytymässä kansainvälisissä Arnold Classic-kilpailuissa ennen SM 2018-kisoja.

Kansainvälisistä kisoista en vielä ole juurikaan kärryillä, mutta katsotaan, keksinkö jotain kivaa vielä tässä matkan varrella – ja olisihan tuossa keväällä nuo EM-skabatkin 🙂

 

 

Nyt olen ottanut pari päivää ihan chilisti Lunan kanssa kotona, ja  tankkaillut kroppaa. Huomenna takaisin sorvin ääreen, kohti raamikkaampia hartioita 💪🏽

Vlogipätkää kisaviikonlopusta tulossa pian!

 

 

PS. Tykkää sivusta Viivi Bäck Bikini Athlete, niin pysyt mukana! 🙂

 

 

Facebooktwittermail
Viivi

Viivi

www.viiviback.com

3 kommenttia “Ensimmäiset KV-kisat & Bikini Fitness SM-finaali

  • Avatar
    8.6.2019 klo 18:10
    Kestolinkki

    Gratuit Levitra Cialis 5 Controindicazioni viagra Cephalexin Tanning Propecia Side Effects In Girl Cialis Purchasing

    Reply
  • Avatar
    1.7.2019 klo 03:24
    Kestolinkki

    Purchasing Discount Secure Ordering Macrobid Medicine Direct Fedex Generic Viagra Sample Pack Paroxetine 30mg Online India Pharmacy Cialis 10mg Tadalafil

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *