Hei rakkaat lukijat!

Kerroinkin teille aijemmin, että minut valittiin Raumalle Pitsimissi 2016 finaaliin. Odotin kilpailua innolla ja nyt se onkin jo ohi. Saavuin Raumalle jo tiistaina Emilyn kyydillä. Pääsimme yöpymään Freinet koululla. Ihanat kilpailun järjestäjät Hans ja Riikka olivat meitä vastassa. Keskiviikkona starttasi meidän minikiertueemme. Torstaina kilpailu huipentui Savilan puistossa järjestettyyn finaaliin. Finaalissa meillä oli 4 erilaista asu kierrosta. Lopuksi ihana Viivi Pumpanen julisti voittajat.

Tämä oli toinen kilpailu minulle, missä en sijoittunut. Ensimmäisellä kerralla Miss MP kilpailussa kyyneleet valuivat poskia pitkin ja kun pääsin lavan taakse purskahdin kunnolla itkuun. Ensimmäinen pettymys ja kunnon häviäminen tuntui ylitsepääsemättömän hirveältä. Kauneuskilpailussa häviämistä voi verrata ihan, mihin tahansa muuhun kilpailuun esim. jääkiekkoon. Ainoa ero on siinä, että esim. jääkiekossa häviäjät lysähtävät maahan makaamaan ja antavat todellakin pettymyksen näkyä, toisin kuin kauneuskilpailussa sinun oletetaan hymyilevän täydellisellä pepsodent hymyllä kaikkien katsojien edessä, vaikka tuntisit ääretöntä surua ja pettymystä. Toki voit näyttää nyrpeää naamaa, kun et voittanut, mutta jokainen kamera tallentaa katkeran ilmeesi…

Torstaina, kun kuulin voittajien nimet eikä omani ollut mukana pysyin hyvinkin tyynenä verrattuna Miss MP kilpailuun. Tällä kerralla pystyin jopa hymyilemään aidosti ja olin onnellinen voittajien puolesta, sillä he ansaitsivat voiton. Olisin omasta mielestäni itsekkin ansainnut voiton, koska ylitin itseni Pitsimissi kilpailussa ja vedin oman osuuteni paremmin kuin missään muussa kilpailussa. Haastattelut menivät joka kerta hyvin ja olin tyytyväinen. Tällä kertaa vain parempi voitti ja voin kertoa etten hävinnyt ainakaan huonolle.

Kauneuskilpailussa häviäminen tuntuu entistäkin henkilökohtaisemmalta kuin esim. juoksukilpailussa tai jääkiekkopelissä. Ulkonäkösi vaikuttaa kaikkeen ja sen lisäksi myös persoonallisuuttasi ja käyttäytymistäsi arvioidaan ja vertaillaan. Miksi sitten haluan osallistua kauneuskilpailuihin? Perimmäisin syy on se, että rakastan esiintymistä ja huomion keskipisteenä olemista. Ennen esiintymistä minua jännittää välillä niin paljon, että voisin oksentaa, mutta heti lavalle astuessani kaikki jännitys vaihtuu mahtavaan fiilikseen. Voisin joku kerta kirjoittaa kokonaisen postauksen siitä, miksi kauneuskilpailut ovat vain niin huippuja.

Sovimme ennen finaalia, että kaikki finalistit menevät onnittelemaan voittaja kolmikkoa ja niinhän me myös menimme. Ensimmäiset kyyneleet tulivat silmiin, kun seisoimme kaikki onnittelemassa voittajia ja samalla jokainen räpsi meistä kuvia. Ei sitä mielellään olisi jäänyt poseeraamaan häviämisen jälkeen… Kunnon itku purskahdus meinasi taas tulla, kun kilpailun järjestäjä niin ihana Hans tuli halaamaan ja hyvästelemään minut. Tällä kertaa pystyin niin sanotusti nielemään itkuni. Olenko huono häviäjä, jos itken pettymyksen hetkellä? Ei en mielestäni ole huono häviäjä, vaan olen ihminen ja erittäin tunteikas sellainen. Itken välillä, jos katson elokuvaa ja koira vaikkapa kuolee siinä. (Tämä voi tosin johtua siitäkin, että olen todella eläinrakas).

En kuitenkaan lähtenyt kotimatkalle pettyneenä ja katkerana. Olin täynnä iloa ja onnellisuutta. Oli jo itsessään voitto päästä mukaan kilpailuun, johon osallistumisesta olin vain haaveillut. Tutustuin jälleen niin kultaisiin ja ihaniin ihmisiin, että toivon pitäväni heihin yhteyttä vielä jatkossakin. Kauneuskilpailuiden ehodottomasti ykkös juttu on se, että saa tavata niin huippu ihmisiä. Muistelen tätä kilpailua lämmöllä ja hyvällä mielellä. Olen yhtä ihanaa kokemusta rikkaampi ja tästähän on suunta vain ylöspäin ja kohti uusia unelmia! 😉 P.s lupaan laitella kunnon kuvapommituksen kunhan saan kuvat käsiini!!

-Nuppu