Vähemmän on enemmän

Kaksi kuukautta on nyt takana Cap Athlete Teamissa. Päivitän tässä kirjoituksessa vähän kuulumisia ohjelmieni kulusta ja välitavoitteista, sekä kivikoista kuljetulla polulla. Toisin sanoen, tässä on yhteenveto tähänastisesta.

Yritän päivittää jatkossa tiheämmin. Tuntuu, että tähän mennessä olen tehnyt lähinnä kaikki virheet, mitä voi vahingossa tehdä 😀

Treenit on kulkeneet hyvin aikaisista aamuista huolimatta, kuusijakoisella ohjelmalla. Se onkin ainut, mikä on mennyt hyvin. Tosin aluksi tein vääränlaisia vatsalihaksia, mitkä teki mahdollisesti hieman hallaa haluttuun muotoon. Kaiken lisäksi tulkitsin ohjelman väärin, ja tein 90:n vatsalihasliikkeen sijaan 270 ja 150:n sijaan 450. Virheliikkeitä tuli siis suht useita toistoja.

Seuraavaksi käytin vääränlaista urheilujuomaa, mistä sain hurjasti ylimääräistä hiilihydraattia ruokavalioni ohitse.

 

image

 

Suurin moka on ehkä kuitenkin aerobiset, mitkä olen tehnyt aina täysillä. Olen juossut ensimmäisen puolikkaan esimerkiksi cooper-testiä ja himmannut vauhtia vain hieman 12:n minuutin kohdalla, millä olen sitten juossut 25 minuutin aerobiseni loppuun. Vasta nyt ymmärsin, millä sykkeellä minun olisi pitänyt aerobiset tehdä. Ilmankos rasva ei ole lähtenyt liikkeelle. Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Toki olisi ollut kiva tehdä mukavampia aerobisia ja saada niistä myös haluttu hyöty irti 😀 Juostu mikä juostu. Ehkä hapenottokykyni on parantunut, jos jotain hyötyä haluaa etsiä tästäkin virheestä?

 

image

 

Vaikka lihasta onkin alkanut muodostua, rasva ei ole juurikaan vähentynyt. Kaiken möhlinnän jälkeen olen nyt 2kk:n jälkeen samassa painossa kuin lähtötilanteessa.

Sain viimeviikolla tuomion valmentajaltani, mikä määrittää mahdollisuuttani osallistua kevään kisoihin. Minun on pudotettava 4kg jouluun mennessä, tai kevään kisat voidaan osaltani kuopata. Onneksi tajusin tänään tuon aerobisten oikean sykkeen, jotta en kuse mahdollisuutta täysin.

Toissapäivänä minulla alkoi myös uudet ohjelmat. Entisiin, kuusijakoisiin treeneihin, neljällä aerobisilla viikossa, tuli lisää toistoja ja joitakin lisäliikkeitä ohjelmiin. Lisäksi pieniä muutoksia jaoitteluihin, sekä uusi tulokas: polttotreeni. Myös aerobisia tuli muutama lisää. Aluksi järkytyin saadessani uudet ohjelmat, mutta etenkin nyt, kun tiedän aerobisten olevan ihan leppoisaa hurruttelua, henkihieverissä juoksemisen sijaan, alan olla ihan fine niiden kanssa 🙂 Toki päivästä menee pieni siivu lisää treenaamiseen ajallisesti.

Syömisten kanssa minulla oli melkoinen aallokko, mutta nyt pystyn sanomaan olevani selvillä vesillä. Motivaatio on kova ja halu oppia ja ymmärtää valtava! Harmittaa tuollainen tahaton möhlintä, mutta nyt minulla pitäisi olla oikeat eväät repussani, joilla tavoitella joulun välitavoitetta.

Turha jäädä voivottelemaan. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa!

Kehonhuoltoa olen yrittänyt muistaa ylläpitää vaihtelevasti. Käyn kuitenkin säännöllisesti hieronnassa, missä käsitellään paljon alipainekivillä. Uskomattoman tehokas hoitomuoto kireille kalvoille ja jumiutuneille nikamille! Kiviä on pian saatavilla myös kotikäyttöön. Kerron niistä myöhemmin lisää.

Kaikesta huolimatta minulla on hyvä fiilis. Odotan innolla rauhallisempia aerobisiani ja tulosta kehonkoostumuksessani. Aion nyt tehdä kaikkeni saavuttaakseni välitavoitteen kompasteluista huolimatta.

Tasan 4 viikkoa aikaa!

Facebooktwittermail
Viivi

Viivi

www.viiviback.com

5 kommenttia “Vähemmän on enemmän

  • Avatar
    27.11.2016 klo 13:23
    Kestolinkki

    Olen joskus lukenut tästä tiimistä heidän kotisivuillaan. Omasta mielestä suolainen hinta verrattaen joihinkin muihin kisavalmentajiin, vaikka onhan kaikki ne hintavia. Tämän kertomasi perusteella, ei valmentaja tunnu olevan ajantasalla aina kaikista valmennettavista, johtuuko sitten monista valmennettavista? Kisavalmennut voidaan toteuttaa järkeväti, mutta myös ei niin järkevästi. Esim tämä ”4kg pois jouluun mennessä” ja kuukausi aikaa. Olet normaalipainoinen nainen, joten tämä on aika iso pala purtavaksi. Kyllä se 4kg lähtee, mutta en tiedä lähteekö nyt hienolla tavalla runsaasti lihasmäärää samalla polttaen. On ikävää, että valmentaja asettaa tämänkaltaisia tavoitteita, eikä ota huomioon mahdollisia seuraamuksia mm. Lihasmäärän palaminen nopealla laihdutuksella. Ammattitaitoinen valmentaja, joka valmentaa pääasiassa terveys edellä, ei laittaisi sinua enää kevään kisoihin.
    Tsemppiä kuitenkin loppurutistukseen jouluun 🙂

    Reply
    • Avatar
      13.12.2016 klo 21:17
      Kestolinkki

      Itse lukenut myös ja pientä tietoa muutenkin on.. Itse jätin kesken tämän leikin kyseisen tiimin kanssa,koska en kokenut saavani tältä valmentajalta tarpeeksi tukea ja asiat hoidettiin aika epäselvästi.. Ok, asia eri jos asut Helsingissä.. Muuten ei tule homma pelittämään..? En ollut tyytyväinen siis.. Ohjelmat sain (kuukauden myöhässä kun ensin niitä kyselin toistuvasti) ja mitään perehdytystä en tarkemmin mihinkään tai tietoa milloin kisaaminen voisi olla mahdollista edes.. Liikaa valmennettavia siis on ja itse sain kuvan että aika unohduksiin jäät jos et monesti samaa asiaa pommita jos meinaat vastauksia saada.. Että järki käteen tässä

      Reply
    • Viivi
      2.1.2017 klo 19:43
      Kestolinkki

      Moikka, ja pahoittelut kaikille kommentoijille tästä minun huolimattomasta kommenttien tarkastuksesta.

      Ensin joulun -4kg tavoitteesta:
      Loppupeleissä en tiedä, kuinka lähelle tavoitetta pääsin, sillä tulin kuumeeseen viikko ennen joulua, ja olin lähes kaksi viikkoa tekemättä yhtikäs mitään. Vaa’alla ei tullut sitten käytyä kun vasta puoli viikkoa joulun jälkeen.
      Joulunahan söin suhteellisen rennosti, mutta jo puolitoista viikkoa ennen joulua valmentajani paljasti tapaamisellamme, ettei oikeasti ollut edes tavoitellut ihan neljän kilon pudotusta, mutta on oppinut tuntemaan minut sen verran hyvin, että asetti minulle selkeästi haastetta, etten löysäile. Oli erittäin tyytyväinen yläkropan kehitykseen ja sanoi välidieetin löystyvän nyt hieman muutamaksi viikoksi, ennen kisadieetin alkamista.
      Jouluna otin kuitenkin sen verran rennosti, että parin viikon makoilun lisäksi se oli mielestäni jo tarpeeksi. Olen siis jatkanut entisellä 1500 kcal ruokavaliollani, pääsääntöisesti. Jos joku päivä on sattunut tulemaan 100-200 kalorin heitto, niin en ole siitä stressannut, kunhan makrot ovat suunnilleen täsmänneet.

      Aerobiset aivan liian suurilla sykkeillä on varmasti tuonut myös hyötynsä, esimerkiksi hapenottokyvyssä ja varmasti myös kalorienpoltossa, mutta minulle rasvanpolttosyke on perusteltu sillä, että tietyn rajan ylittyessä energia aletaan ottaa lihaksesta (tai sen glykoosivarastoista tms?? En muista tarkalleen), eikä energiaksi käytetä enää pelkästään rasvavarastoja. Tähän varmasti löytyy selkeämmät perustelut jostain 🙂 Pyrin kyllä opiskelemaan kokoajan lisää tältä lihas-rasvakudos sarakkeelta ja niiden käyttäytymisestä, mutta pakko myöntää, että aika ulapalla olen ollut – tässähän sitä on oppinut kuitenkin paljon 🙂

      Minulla on lisäksi omat haasteeni PCOS-oireyhtymäni takia, sillä sen takia hiilihydraatit eivät käyttäydy elimistössäni normaalisti. Eräänlainen insuliiniresistenssi, minkä vuoksi minun on oltava erittäin varovainen hiilareiden kanssa. Se taas asettaa haasteita tässä lajissa. Sen sivuoireisiin lukeutuu myös ylipaino, mikä on osasyy siihen, että rasva ei pala kehostani yhtä helposti. Haasteet eivät ole kuitenkaan esteitä, joten en anna niiden lannistaa! Sitä paitsi luin juuri viimeviikolla pari tuntia aiheesta insuliiniresistenssi, ja olen nyt siltäkin osin vähän viisaampi, esimerkiksi täydentämällä oikeanlaisia ravintolisiä tukemaan insuliinin normaalitoimintaa. Tästäkin voisin vähän kirjoittaa erikseen!

      Lopuksi päivitystiheyteen…
      Juuri tänään pahoittelin asiaa snapchatissani, ja lupasin uudenvuodenlupauksena olla tänä vuonna aktiivisempi blogini saralla! 🙂 Olen seurannut tässä koko matkan kehonkoostumuksiani, ja niitä toissapäivänä vertaillessani sain uutta puhtia, vaikka vaaka ei näytäkään niin suuria tuloksia. Kirjoitan huomenna toisen osan tämänpäivän kirjoitukseeni, mutta sen jälkeen voin tehdä päivityksen tuloksista niin numeroina kuin kuvinakin!

      PS. Olen luvannut alkaa tehdä myös Vlogi-postauksia yhteistyössä tiimini ja leaderin kanssa. Kurkistuksia treeneihini siis tulossa 🙂

      Ihanaa alkanutta vuotta kaikille <3

      Reply
  • Avatar
    29.11.2016 klo 20:22
    Kestolinkki

    Moi! Luen blogiasi ensimmäistä kertaa ja mulla alkoi heti hälytyskellot soida. Jos kisalavat ovat vielä noinkin kaukana kuin kevät, on tuo sinun diettisi ihan hullu. Jo se , että sulla ei sillä pala rasva, on merkki siitä että siun aineenvaihdunta huutaa nyt jo armoa. Tuolla 1500kcal ja 4 ae + 6 salia pitäisi TODELLAKIN rasvan lähteä juoksemalla karkuun. Sinuna harkitsisin tiimiäsi uudelleen, kuulostaa juurikin sellaiselta tapaukselta, mistä 2 vuoden päästä iltalehden otsikot kertovat sanoilla ”Kroppa oli ylikunnossa, aineenvaihdunta pilalla ja hormonitoiminta loppui 4life.” Järki käteen :S Sinuna lähtisin nyt reverselle ja jättäisin kisaunelmat vielä hetkeksi!

    Reply
  • Avatar
    30.11.2016 klo 15:35
    Kestolinkki

    Aika oudolta kuulostaa, että pitäisi saada kilo viikossa pois tuosta varresta. Liekö onnistuu ilman, että lihakset kärsivät… Onnea toivotan kuitenkin haasteeseen, jos se on sitä mitä tosissaan tavoittelet 🙂

    Mutta siis rasva ei ole palanut sen takia, koska olet juossut liian kovaa..? Korkean sykkeen treenin jälkeenhän energiaa kuluu tehokkaammin kuin matalan sykkeen treenin jälkeen. Ja kokonaisuudessaan tuollainen kovatempoinen liikunta kuluttaa varmasti enemmän energiaa kuin pienemmillä tehoilla tehty. Mihin tuo logiikka siis perustuu? :O

    Harmi, että on noita virheitä tullut. Oletko saanut huonot ja epäselvät ohjeet, etkö ole itse hoksannut kysyä mitä jokin ohje tarkoittaa, oletko ollut tosi huolimaton ohjeita tulkitessasi vai miten noin on päässyt käymään? Siis että väärää urheilujuomaa, kolminkertaiset määrät vatsoja ja vääränlainen juoksuteho… Eikö tuollaiset asiat käydä valmentajan kanssa läpi ennen treenien ja ruokavalion aloittamista? Nooh virheitähän sattuu, onneksi sentään tässä vaiheessa olet saanut neuvoja kuinka korjata tilanne.

    Toivottavasti päivittelisit jatkossa useammin 🙂 Tykkään seurata kaikenlaisten (myös aloittelija) fitness-ihmisten blogeja mutta turhan harvan päivitysrytmin takia en sitten jaksa välttämättä pysyä kärryillä. Tsemppiä jatkoon!

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *