Tämä kevät on ollut suhteellisen rankka. Monin tavoin. Matkalla on ollut pari muuttujaa ja Rudin syöpä on kummitellut jatkuvasti takaraivossa.

Joulukuussa, kun syöpä todettiin, vietin ”viimeisen illan” sen kanssa. Onnekseni minulle lupailtiin kuitenkin hyvää hoitovastinetta syöpähoidoilla. Siellähän me sitten ravattiin Kuopiossa kemo-hoidoissa, mutta koiran vointi alkoi heiketä hoitojen myötä.

Kevät on mennyt suht hyvin. Pari sivuoiretta on ilmaantunut, kuten yleinen tulehdustila, vastustuskyvyn heikennettyä, mutta poika on ollut virkeä, enkä ole kantanut huolta sen hyvästelystä. Itkin sen jo kerran ja päätin, että seuraavan kerran itketään sitten, kun on sen aika. Silläaikaa elellään iloista elämää häntää heilutellen!

Nyt tilanne näyttää kuitenkin huonolta. Koiran yleinen vointi on väsyneempi ja kurkulla kasvaneet imusolmukkeet vaikuttavat ahdistavan ajoittain sen hengitystä. Etenkin öisin.
Kipuja sillä ei näyttäisi olevan, mutta parempikin fiilis voisi varmasti olla.
En todellakaan kuvitellut joutuvani miettimään tätä jo nyt… Ajattelin sen kirmailevan ainakin tämän kesän virkeänä!

Joudun todella harkitsemaan isoa päätöstä jo tänä viiionloppuna, sillä en halua kiusata ystävää lainkaan, pitkittäen sen tukalaa oloa. Kaiken lisäksi silmissä on havaittavissa orastavaa tulehdusta, mikä viittaa lienee jälleen kohonneisiin tulehdusarvoihin.

Viime yön valvoin ja kuuntelin satunnaista köhintää. Minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin varautua pahimpaan. Varaan lääkäriajan maanantaille, ja vietän uuden viimeisen illan Rudin kanssa sunnuntaina. Jos aika koittaa, aion tuhkata sen kauniiseen uurnaan ja pitää luonani aina.

Tässä vaiheessa on yritettävä olla vahva ja ajateltava vain koiran parasta.

Maailman paras koira, aina </3