Heipparallaa, ja pahoittelut hiljaiselosta blogini saralla! Siihen on syynsä, ja avaudun siitä hieman tuonnempana. Tilanne on kuitenkin imenyt kaikki mehut, ajatukset ja yöunet, eikä ajatus ole kulkenut kirjoituksen suhteen, vaikka minulla on useampikin aihe aloitettuna. Yritän saada niitä ripoteltua luettavaksi tässä pikkuhiljaa 🙂

Ajattelin kirjoittaa vähän positiivisuudesta, sillä sain tällä viikolla kokea nahoissani, ettei negatiivisuus todellakaan sovi minulle, eikä varmasti kenellekään!

Koitti päivä, kun täytin 25 vuotta. Olin panikoinut sitä enemmän ja vähemmän etukäteen viimeiset puoli vuotta. Tiistai-iltana olin ahdistunut, sillä tiesin, että herään lähempänä kolmea- kuin kahtakymmentä. Valvoin vielä puhelinta plaraten, kun kello löi keskiyön ja ensimmäiset syntymäpäiväonnittelut alkoi sataa facebookseinälleni.

Ajattelin joskus, että 25-vuotiaana täytyy olla naimisissa, asua valkoisessa kivitalossa ja olla kahden lapsen äiti. Parikymppisenä luovuin ajatuksesta, ja olen elänyt enemmän hetkessä ja kuunnellut sydäntäni siitä, mitä haluan tehdä ja missä elää. Mitä saavuttaa ja miksi tulla. Huomasin, ettei nuori kotiäitiys ollutkaan yhtään sitä, mitä halusin. Luulin vain pikkukylän tyttönä, että niin elämän kuuluisi mennä.

Aamu 25-vuotiaana alkoi vähän nenä nyrpeänä, vaikka ihanat onnitteluviestit lämmitti mieltä. Laittauduin keikalle ja lähdin töihin. Mieli oli negatiivinen, itseinho velloi takaraivossa. Olo ei helpottunut, kun unohdin matkakortin ja sain 80€:n sakot raitiovaunussa matkalla duuniin. Otti aivoon niin pahasti, että hyppäsin ulos ja kävelin tihkusateessa loppumatkan. Työpäivä meni mukavasti, en koskaan anna henkilökohtaisten asioiden tulla mukanani keikalle. Siitä olen tarkka! Sainkin ihanaa kommenttia mm. hymyilevistä silmistä ja myös enemmänkin sääntönä kuin poikkeuksena, uuden työtarjouksen. Tätä varten minulla on aina käyntikortteja mukana keikoillani.
Työpäivän päätyttyä alamäki jatkui. Koko illan suunnitelmat meni puihin ja olo oli pahin aikoihin! Ilta oli raskas. TODELLA raskas. Olin yksin kotona ja mietin, sallinko itselleni raakakakkua ja ehkä -suklaatakin, vai lähtisinkö purkamaan ketutustani kuntosalille.
Keitin teetä ja mietin, mitä tehdä. Paha olo velloi ja pakotin itseni miettimään seuraavaa päivää. Miten seuraavasta päivästä tulisi mahdollisimman hyvä? Miten saisin positiivisen itseni takaisin? Päätin lähteä salille ja skipata herkut. Uskon, että paha olo karisi Töölö Gymillä hikoillen paremmin kuin kotona kakkua mättämällä 🙂

Illalla totesin, että seuraavana aamuna nousen positiivisena, koska sellainen minun kuuluuu olla. Päivä negatiivisena oli yllättävän raskas ja huonotuurinen, enkä halua sellaisia päiviä lisää.
Seuraavana aamuna heräsin omana itsenäni, tyytyväisenä 25-vuotiaana. Päivän mittaan sain mm. ilmoituksen, että sain haluamani asunnon, sekä työtarjouksen isoon projektiin. Kyllä, tällaisia päiviä tahdon elää vuoden jokaisena päivänä <3