Eka kisoista on nyt viikko, mikä onkin ollut tähänastisista raskain! Pyydän anteeksi ystäviltä, joiden kanssa piti tällä viikolla nähdä, sairaalaan joutuneelta, rakkaalta ukiltani, etten ole soitellut. Olen vain ollut todella väsynyt! Lisäksi minun pitäisi nyt välttää kaiken ylimääräisen murehtimista, joten vähän huonolla omalla tunnolla jouduin äidillenikin sanomaan, etten halua kuulla nyt muuta kuin sen, että ukki on hyvässä hoidossa ja kaikki on hyvin. Yritän mennä käymään heti SM-kisojen jälkeen Leppävirralla moikkaamassa, mutta nyt pitää malttaa vielä viikko keskittyä vain itseensä.

”Aina, kun tuntuu, ettei jaksa, niin lisää vaan tempoa rappuslaitteeseen!”

Kisojen jälkeen fiilis oli hyvä, energinen ja olin valmis menemään vika viikon täysiä, kuten valmentajani käski. ”Aina, kun tuntuu, ettei jaksa, niin lisää vaan tempoa rappuslaitteeseen!” Tein työtä käskettyä, lisäsin vasteita painoihin, tein vielä muutaman toiston enemmän, ja vedin rappuslaitteessa kovempaa kuin ennen. Alkuviikon jälkeen, kun meillä jatkui yhteistreenit valmentajan kanssa, paukut alkoi hiipua loppuun. Ruokavalio oli sama kuin ennen karsintoja, mutta treeneissä laitettiin pari vaihdetta lisää entiseen verrattuna. Pieni rentoutuminen Flamingo Spassa teki kyllä hyvää, vaikka puolittainen tarkoitus olikin saada kisavärit irti 🙂

Alla suora linkki uuteen VLOG-videoon, jossa laaja kooste treeneistä!

Huomasin vähän säikähtäneeni uupumusta. Into kisojen ajattelusta alkoi hiipua, en jaksanut pohtia i-kävelyäni, jota ajattelin muuttaa karsinnoista. Hetkellisesti koko touhu alkoi vituttaa, ja koska vastassa tulee olemaan hemmetin kovia kilpailijoita (lauantain kisoissa ulkomailtakin), pitäisi olla ihan hullun kova, että sijoituksia voi ansaita… Tavoitteeni on tottakai voittaa, vaikka tiedän, että se on aika paljon toivottu tuollaisessa porukassa, kokeneiden mestareiden joukossa. Valmentajani muistuttelee, että realiteetit on pidettävä mielessä, minua vastassa on oikeasti kovia nimiä, joita ei noin vain voiteta. Väsymyksen iskiessä oli turhauttavaa ajatella, että nyt pitäisi takoa töitä enemmän kuin ikinä, mutta millä energialla? Jokainen minuutti, kun en saanut nukkua, yritin vain pysyä hereillä. Yhdestä treenistä selviydyttyä tiesi, että toinen samanmoinen on vielä edessä. Treenien välissä oli otettava pienet päikkärit, mikäli ehti. Eräs aamu, kesken aamutreenin purskahdin itkuun, kun lihakset ei vain vetäneet rautaa, kuten halusin. ”Mä oon niin väsynyt! Miten helvetissä jaksan vielä puolitoista viikkoa??” Mielessä vilahti hetken – ihan hetken – onko se tämän arvoista? Yrittää saavuttaa jotain lähes mahdotonta. Jos voitto on mahdoton, niin onko sillä sitten väliä, mikä se sijoitus on? Otin pienen time outin, annoin itkun tulla, keräsin sitten pääni ja ajattelin sitä tilannetta, kun numeroni kuulutettaisiin jälleen viimeisenä finaalirivissä. Voittoa. C’mon Viivi, kaikki on mahdollista, ajattelin.

Miksi tähtäsin sijaan kuusi?

Lauantaina käytävissä kansainvälisissä kisoissa on valmentajani mukaan huikea saavutus, mikäli pääsen edes eliminaatioista finaaliin, mutta haluan silti ajatella, että kaikki on mahdollista, kun vain yrittää tarpeeksi. Toki joku saattaa mielessään naureskella, kun haaveilen vuoden treenaamisen jälkeen kansainvälisestä voitosta (PRO-kortista siinä samalla), mutta mitä sitten? Älkää ymmärtäkö väärin, en ole huono häviäjä, vaikka toki se aina harmittaa, mutta miksi tähtäsin sijaan kuusi? Motivoiko se salilla tarpeeksi? Kyllä minä tiedän, että seison vertailussa isojen fitness-nimien kanssa, joilla on litania kansainvälisien voittojen titteleitä. Voi siis ajatella, että on kunnia päästä kisaamaan samaan sarjaan heidän kanssaan! Ja kyllä, tiedän, että tällaisella ensikertalaisella on aika pienet saumat voittaa noita kilpailijoita.

Kerättyäni itseni tein treenin loppuun ja iltapäivällä menin toiselle treenille valmentajan käskytettäväksi.

Väsymystä säikähdin osittain myös siksi, että minulla oli työkeikka perjantaina. Mietin, miten ihmeessä pystyn repimään energiaa vetääkseni työkeikan omana iloisena itsenäni? Skippasimme torstai-illan treenit ja katsoimmekin vain poseerauksia ja suunnittelimme kisakampaustani. Myös perjantaiaamun treenit vaihtui tunnin reippailuksi Töölönlahden ympäri, jotta jaksoin kerätä energiat työkeikalle. Ihme kyllä, onnistuin olemaan elementissäni ja pitämään mieliteot kurissa, ollessani keikalla Ruohonjuuressa, Puhdistamon raakasuklaat nenän alla!

Lauantaina väsymys alkoi näkyä pahasti jo kasvoilla, ja aamutreeneille raahauduttuani valmentaja muutti hieman suunnitelmaa. Vedettiin treenit vähän kevyemmin ja illan treenit skipattiin kokonaan. Sunnuntaiaamun treeni vaihtui 90 minuutin reippailuksi Töölönlahdella ja illalla vasta kunnon punttitreenin pariin! Annettiin keholle vähän lepoa, jotta jaksetaan vetää vielä alkuviikko, ennen kisaviimeistelyjä. Valmentaja ei myöskään halua nähdä samanlaista zombia enää kisaviikolla, joten nyt oli oikea hetki vähän levätä.

Mieli lepäsi selkeästi, sillä sain ihan uutta intoa suunnitella esiintymistäni, sekä fiilistellä!

Eilen illalla palasin jälleen rutiineihin, ja kävin vetämässä pakara- ja selkäpainoitteisen kiertoharjoittelutreenin. Mieli on hyvä, vaikka päällä onkin jäätävä menkkaturvotus. Toivottavasti ehtii loppumaan ennen Lahtea 🙂

Viikon päästä kisat on tältäerää ohi, ja Blogissa ja VLOGissa nähdään taas enemmän  terveellistä ruokaa ja superherkkuja 💚

Loppuun pieni transformation-kuva vuoden matkalta!

Sekä toinen keväältä tähän syksyyn:

5 päivää! UGH!