Olen jo pidemmän aikaa vihjaillut aikeistani tiimin vaihtoon. Itseasiassa tammikuusta asti olen tätä pohdiskellut, nousujohteisesti. Olen jutellut parin eri tiimin valmentajan kanssa, joista toinen oli päälimmäisenä mielessäni. Tämä tiimi olisi minulle varmasti kaikinpuolin paras vaihtoehto, asunhan ihan naapurissakin!

Kävin tapaamassa valmentajaa toissapävänä. Juteltiin avoimesti ajatuksista, elämäntilanteestani ja urheilutaustastani, väiteltiin hieman ravitsemuksellisista asioista, sekä zekattiin tämän hetken kondistani ja rakennetta, ajatellen bikini fitness-kisassa menestymistä.

Tuomio oli positiivinen; kaikki edellytykset lajiin, mutta vielä tässä vaiheessa ei tietenkään voinut sanoa vielä mitään muuta kuin todeta, että vaikutan sopivalta tiimiin. Sovittiin treenit samalle illalle, jotta valmentaja näkisi treenin tehon.

Tiesin, että luvassa oli ehkä elämäni kovin treeni, jossa testattaisiin rajojani ja ennen kaikkea mielen lujuutta. Kestääkö pääkoppa, kun treenissä laitetaan maximitehot punaiselle. Päätin, että illan treeni ei hyydy ainakaan energiavajeeseen, sillä sain jo päivän tapaamisella vähän noottia liian alhaisista kaloreista. Nautin pari palaa raakakakkua hyvällä omalla tunnolla, ja tankkasin kunnon munakkaalla keltuaisineen, paistettuna isossa nokareessa luomuvoita. Olin valmis.

Tavattiin uudelleen Mayor’sin aulassa seitsemän jälkeen illalla, tälläkertaa treenitossut kassissa. Juoksin matolla pienen hien pintaan ja sit mentiin!

Aloitimme jalkaprässillä. Minulta kysyttiin, montako liikettä nykyisessä jalkatreenissäni oli. Kuusi-seitsemän? Ehkä? Valmentaja vastasi, että jos nyt päästään toiseen liikkeeseen, niin hän nostaa hattua.

”Jos nyt päästään toiseen liikkeeseen, niin nostan hattua.”

Tämä kiteytti sen, mitä olin arvellutkin. Nyt mennään todellakin äärirajoille! Lämmittelyprässien jälkeen mentiin sellaisiin jalkaprässivariaatioihin, mitä en ollut koskaan tehnyt! Ja sellaisiin poltteisiin, mitä mun reidet ei varmaan koskaan olleet edes kokenut. Jo ohjeistusta kuunnellessa tiesin, että reisien lisäksi koetukselle joutuu myös korvien väli. En voinut välttyä vahingoniloiselta naurahdukselta, kun mietin, onko tollainen edes mahdollista! 😃 Reisiin haettiin maximaalinen ärsytys, jonka jälkeen äärirajalla jatkettiin vielä pitoina ja pumppauksina. Se tunne, kun kolmen toiston jälkeen on kaikkensa antanut fiilis, ja vielä on tehtävä viisi!

Luottoni valmentajaan oli kova. Jos hän sanoi, että on tehtävä kahdeksan, niin onhan minulta löydyttävä vielä se viisi! Sama periaate minulla on ollut aina. Aloittaessani ratsastuksen 7-vuotiaana, mun valmentaja oli tiukka. Hän sanoi asiat suoraan ja kaunistelematta, siksi hän oli monien keskuudessa vihattu, mutta samasta syystä minä rakastin häntä! Valmentajani tiesi mihin pystyin, ja minä luotin häneen. Ollessani about 8-9v, en ollut vielä koskaan hypännyt esteitä, ja eräs ilta ollessani ratsastustunnilla, hän vain rakensi maneesiin esteen. Seurailin hänen rakennuksiaan hevosen selästä ja lopulta kysyin, että mitä varten hän sitä rakensi? ”Sä hyppäät sen.” Minä?? Hän oli teettänyt minulla esteratsastukseen valmistavia harjoitteita ja tiesi minun osaavan. Itse en tiennyt, enkä olisi luottanut itseeni, että olisin osannut. Luotin kuitenkin valmentajaani ja hän sanoi HYPPÄÄ. Hyppäsin. Esteitä nostettiin ja hyppäsin aina uudestaan. Ratsastuksessa on se ero salitreeniin, ettei siinä ole sietämätöntä kipua mukana. Vahva yhteneväisyys on kuitenkin se, että valmentaja sanoo, mitä tehdään – ja se tehdään.

Syksyn kisat on edelleen kysymysmerkillä, en halua itsekään nousta lavalle keskeneräisenä, joten ajatus siitä, että kisaisinkin vasta keväällä, on mulle ihan fine. En muista, olenko siitä täällä jo maininnutkin, mutta olen sitä ainakin miettinyt. Syksyyn kuitenkin tähdätään edelleen ja katsotaan, riittääkö meillä aika riittävälle kehitykselle. Etureidet oli heikoin kohta, eikä ihme, sillä olen hieman vältellyt niiden treenaamista (omat mieltymykset). Minulle perusteltiin, miksi ne ovat tärkeät lavalle noustessa, ja minun on hyväksyttävä se tosiasia, että minun täytyy ne rakentaa, mikäli haluan menestyä. Muut osa-alueet oli käsittääkseni ihan hyvällä mallilla, toki kehitystä pyrin saamaan lisää ihan kaikkeen!

Snapchatin puolella vinkkasin myös muusta syksylle tarjolla olevasta ohjelmasta (enkä nyt puhu tv-ohjelmasta), mitä pyörittelin mielessäni harkiten sitä joka kantilta. Minua siis pyydettiin Miss Helsinki all stars-skabaan, mutta päätin kuitenkin keskittyä vain tähän fitnesspuoleen ja jättää muut ylimääräiset sirkuket väliin – vaikka hauskaa olisi varmasti tullut! Toki minulla on muutakin elämää kuin kuntosali, joten sikäli olisin voinut kisaan osallistua, mutta minua mietitytti myös se, millaista näkyvyyttä kisa toisi. Olisiko se sellaista, mitä arvostan, vai oltaisiinko menty metsään? Katsoin parhaaksi jättää tämänkin lystin väliin ja pitää focus tavoitteissani 🙂 Mielenkiinnolla kuitenkin seuraan, mitä tämän vuoden konsepti pitää sisällään, sillä juttelin kisasta Rosannan kanssa, ja kuvio kuulosti tosi hyvältä! Mielenkiintoisemmalta kuin tähänastiset vuodet. Innolla odotan finalistien julkaistamista! 🙂

Psssst…. Esirippu putoaa pian, arvaatteko, mihin tiimiin siirryin?