Olen aikaisemminkin puhunut vlogissani ja täällä blogissa kirjoittanut, miten fiilikset menee vuoristorataa ja minulla on välillä vaikeuksia uskoa itseeni, vaikka muut uskookin. Olen yrittänyt todella uskoa, mutta mitä vähemmäksi päivät käyvät, sitä suuremmaksi stressi kasvaa. NFE karsintoihin on enää neljä ja puoli viikkoa, mikä on mielestäni todella vähän!

 

”Et sä oo mikään luovuttaja!”

 

Lupasin viimeviikolla valmentajalleni pitää möröt poissa, mutta yllättäen takavasemmalta iskikin oikea emämörkö, joka veti minut syvimpään stressin pohjamutaan. Ei siitä sen enempää, mutta ilmoitin silloin jo eräässä tunnekuohussani Robertille tehneeni päätöksen koko homman lopettamisesta tälläerää, sillä en usko ehtiväni kuntoon ajoissa. Robert kysyi, olenko varma, johon vastasin: 50%. ”Se ei ole 100%!”

Positiivinen ajattelu tuntui raskaalta ja huomasin, ettei stressi antanut enää tilaa muille tunteille, kuten innostukselle, ilolle tai positiivisuudelle. Toisinsanoen, en tunnistanut enää itseäni, enkä ajatuksiani. Ainut, mitä tunsin, oli uupumus ja paineen tunne rinnassa. Huonosti nukutut yöt lisäsivät osaltaan stressihormonia kehossa  ja pahensi tilannetta entisestään!

 

 

 

 

Pari päivää sitten pysähdyin ja kysyin itseltäni, mitä oikein haluan? Kuten Robert sanoi, ”Et sä oo mikään luovuttaja!” En olekaan. Enkä todellakaan nähnyt tilannetta, jossa ilmoittaisin valmentajalleni vetäytyväni. Aivan kuten en kykene luovuttamaan treeneissäkään, vaan olen aina valmiina uudelle kierrokselle, mikäli valmentaja niin sanoo, vaikkei jalat enää tunnu kantavankaan. Tiedostin myös kaikki haittavaikutukset, mitä stressi tuo tullessaan, mutta se piti kiinni liian lujasti. Ehkä stressasin niistä hieman lisää…? Hullua.

 

 

Jo pelkkä päätös siitä, että saan positiivisen, virkeän itseni takaisin, helpotti oloa huomattavasti.

 

 

Eilen sain otettua itseäni (tai pikemminkin  ajatuksiani) niskasta kiinni ja voin sanoa ottaneeni ison askeleen eteenpäin! Mietin, miten olen muita neuvonut selättämään stressin ja mitä olen siitä aiemminkin blogiini kirjoittanut. Päätin, että stressi saa nyt luvan poistua kehostani! Tiedostin, että kisojen ajattelu ja kunnon zekkailu aiheuttaa minulle stressiä, joten päätin olla ajattelematta niitä. Päätin, että keskityn ajattelemaan kivoja asioita ja tekemään minua rentouttavia juttuja, kuten venyttely, ristisanatehtävät, lauleskelu ja katselemalla kauniita, rauhoittavia kuvia, kuten maisemia hiekkarannoista ja laguuneista (esim. Instagramissa @amazing.travels ja @wonderful_places). Laulaminen on muuten tutkitusti hyvä apu tuottamaan hyvänolonfiiliksiä, joten musiikin mukana hyräily on kannattavaa hyvinvoinnin näkökulmasta!

Stressi meinasi viedä puhtia myös salilta, kunhan itsensä ylipäätään sinne sai. Jo pelkkä päätös siitä, että saan positiivisen, virkeän itseni takaisin, helpotti oloa huomattavasti. Niin ihmeellistä kuin se onkin, näin välittömästi välähdyksen tunnelin päässä, ja kivi vierähti sydämeltä! Sain viimein itseni siihen moodiin, etten voi muuttaa mitään stressaamalla. Teen vain voitavani niin hyvin kuin pystyn. Poseeraustreenit on jäänyt minulta pahasti väliin, sillä niihinkään ei ole suorituspaineissani saanut pureuduttua. Nyt huomaan taas itsessäni innostusta ja halua opetella! Onkin korkea aika alkaa hiomaan 🙂

Kaikella on kuitenkin aina tarkoitus. Viikonvaihteen ”romahdus” oli itseasiassa todella herättävä, joka laittoi pohtimaan näitä juttuja uudelleen ja muistutti ajatusten voimasta. Ehkä se tuli juuri ajoissa, loppurutistusta ajatellen!

 

 

Muutama tipsi, jos stressi meinaa vallata mielen:

–Tiedosta, mikä sinua stressaa ja mieti, voitko tehdä asialle jotain. Mikäli voit, TEE! Mikäli et, hyväksy se ja pyri olla ajattelematta asiaa, mikäli tarpeen.

-Mieti kivoja asioita. Pakota itsesi ajattelemaan jotain, mikä saa sinut hymyilemään!

-Kuuntele biisi, johon liittyy kivoja muistoja. Katso leffa, joka saa sinut nauramaan. Laula, tanssi, HYMYILE!

-MUISTA, ETTÄ KAIKELLA ON TARKOITUS!

-Tee asioita, jotka rentouttavat juuri sinua.

-Huolehdi, ettet hanki univelkaa, vaan järjestä aikataulusi niin, että sinulla on aikaa nukkua kunnon yöunet.

 

 

Sellainen purkaus tälläkertaa! Ihana olla taas oma itseni, sillä tuo vieras pirulainen, joka minussa hetken asusti, oli aika rankka elätettävä. Se söi kaiken energiani ja kuristi minua sisältäpäin.

4,5 viikkoa kisoihin!

 

*****

 

Uudella innolla,