Matkalla ketoosiin!

Viikko sitten, tapaamisessa valmentajan kanssa, kuulin ruokavalion muuttuvan jälleen. Tämä on toinen kerta, kun kiristämme ruokavaliotani aloitettuani uudessa tiimissäni alkukesästä. Tälläkertaa ruokavaliosta tiputettiin kaikki hiilihydraattien lähteet ja ainoat hiilarit, mitä saan syödä on ne, mitä saan kasviksista. Tarkoituksena tähdätä ketoositilaan.

 

 

 

 

Kuten olen aiemminkin kertonut, kasvikseni ovat olleet määrittelemättömät – ja olivat edelleen tämän viikon tapaamiseen saakka. Ketoosiin pitäisi päästä 3-5 päivässä, joten viidennen päivän jälkeen ostin apteekista ketostix liuskoja, joilla pystyy mittaamaan ketoosin tilaa. Tulos oli häilyvä negatiivisen ja ”hieman” (0,5) väliltä, eli en ollut päässyt ketoosiin. Tämän viikkoa olen rajoittanut kasvisten syöntiä ja yrittänyt pitää hiilarit alle 40g – ja onnistunutkin siinä hyvin! Keskiviikkona, aamukuudelta, liuska näytti vielä alhaisinta lukemaa (0,5), mutta pari tuntia myöhemmin lukema oli noussut 1,5:een! Vihdoinkin! Olin päässyt ketoosiin!

Viikon ensimmäiset aamut olotilat olivat aika huonot, joten niistä päätellen  siirtymävaihe ketoosiin olisi käynnissä. Kuuleman mukaan olo pitäisi helpottua ensimmäisen viikon jälkeen. Aamut ovat alkaneet aspiriinilla päänsäryn takia, etovassa olotilassa, joka jatkuu iltapäivälle saakka. Koko päivä on kuitenkin utuinen ja olo on vetämätön.

Keskiviikkoaamuna vedin aspiriinin lisäksi 2 tonnista särkylääkettä, koska meillä oli treenit valmentajan kanssa jo 10:30. Olo ei ottanut helpottaakseen kunnolla, vaikka heräsin tarkoituksella jo klo 6:00 vetämään särkylääkettä. Raahauduin silmät päässä seisten salille tapaamaan valmentajaa.

 

 

Vihdoinkin! Olen päässyt ketoosiin!

 

 

Lyhyesti, mitä ketoosi on?

Ketoosi on luonnollinen aineenvaihdunnan tila, joka on toiminut aikojen alussa, kun ruokaa on pitänyt etsiä ja vireystilan pysyttävä yllä saalistusta varten. Jotenkin näin. Ketoosissa elimistö pyrkii käyttämään ns. vararavintoa energiaksi, eli ensisijaisesti rasvaa, mutta myös vähän lihasta. Siksi ketoosissa tulee huolehtia riittävästä proteiinin ja rasvojen saannista, tai jopa nostaa niitä hieman, hiilihydraattien jäädessä pois. Monilla lihasmassa on toki myös noussut, kun proteiinia on saatu riittävästi ja rasvaa käytettäväksi, samalla treenaten kovaa. Kuitenkin ketoosi sopii paremmin rasvanpolttotavoitteeseen kuin lihasmassan kasvatukseen – ehdottomasti!

Ketoosia käytetään lukemani mukaan esimerkiksi sairaaloissa, pudottaakseen potilaiden painoa. Sitä on käytetty myös syöpähoitona, sillä hiilihydraatithan ruokkivat syöpäsoluja. Ketoosiin päästään erittäin niukkakalorisella- tai lähes hiilihydraatittomalla ruokavaliolla.

Itselleni ketoosi varmastikin sopii, sillä aivan kuten syöpäsolutkin, myös PCOS-oireyhtymäni elää hiilihydraateilla. Ero on jo nyt havaittavissa ihossani, sillä PCOS:n sivuoire, akne, on rauhoittunut silmissä! Vielä se ei ole niin hyvä kuin vuosi sitten, mutta syksyllä sen alettua oireilla, ei ole juuri rauhoittumisen merkkejä havaittu.

 

Yhtenä miinuspuolena ketoosissa on sen happamoittava vaikutus, joten olen yrittänyt keksiä hiilihydraatittomia keinoja emäksisöidä kehoa. Olen keksinyt pari reseptiä, joista toisen jaoinkin viimeviikolla!

KATSO SE TÄÄLTÄ!

 

Keskiviikon tapaamisessa ruokavalioni muuttui jälleen hieman. Nyt rajoittamattomista kasviksista tuli rajoitetut, eli nekin on punnittava. Pian kasvikset jäävät pois kokonaan, kisojen loppurutistuksessa.

 

Panikointi peilinedessä ei auta asiaa eteenpäin. Ei varmasti. Päinvastoin, myrkyttämällä mielen, voin aiheuttaa jopa projektin hidastumista.

 

Paino on tällähetkellä tasan 60kg, eli vielä olisi muutamia kiloja matkaa kisakuntoon! Aikaa karsintoihin on reilu viisi viikkoa, eli aikaa on todella vähän. Uskon ja luotan kuitenkin siihen, että kuntoon ehditään, kun valmentaja kerta niin sanoo. Olen kuitenkin salaa stressannut painostani ja siitä, riittääkö aika ylimääräisen rasvan polttoon. Tiedän sen aiheuttavan vain hallaa koko projektille, mutta on vain vaikea olla stressaamatta, kun tiimalasin hiekka valuu hurjaa vauhtia! Tunnustin nyt valmentajalleni stressaavani asiasta puolihuomaamatta ja lupasin olla ajattelematta liikaa! Lupasin luottaa siihen, että kaikki menee hyvin ja jättää ajattelun valmentajalle. Keskittyä vain tekemään, mitä käsketään. Enhän voi muutakaan? Mitä stressaaminen auttaisi? Panikointi peilinedessä ei auta asiaa eteenpäin. Ei varmasti. Päinvastoin, myrkyttämällä mielen, voin aiheuttaa jopa projektin hidastumista.

 

Zekkasimme pari kertaa poseerausasennot läpi ja aloitimme jalkatreenin. Minua suoraan sanottuna hirvitti ajatuskin jalkarääkistä siinä olotilassa, mutta luonteeni ei anna periksi kovin helpolla. Teimme pari kolmen liikkeen supersarjaa muutaman kierroksen, 15:n toiston sarjoilla – ilman taukoja. Yritin suorittaa parhaani mukaan, muttei olo ollut todellakaan maailman vahvin. Yllättäen valmentaja sanoikin, että tehdään vielä yksi kierros ja sitten pääsisin rappuslaitteeseen. Näytin kuulemma niin nuutuneelta, ettei hän viitsinyt kiusata minua enempää. 20min rappuslaitteessa ja laahustin kotiin syömään ja nukahdin. Nukuin KOKO LOPPUPÄIVÄN! Illalla valvoin muutaman tunnin ennen nukkumaanmenoa, ja jatkoin sitten yöunille.

Tänäaamuna olo oli aivan erilainen! Päähän ei sattunut, eikä ollut huono olo. Ketoosiliuska näytti 0,5 ja paino oli pudonnut puoli kiloa, muutaman päivän junnattua paikallaan 60,5 kilossa. Nyt odotan ketoosin syventämistä, mutta vireydestä päätellen ketoosissa ollaan, vaikka lukema onkin tullut hieman alaspäin eilisaamusta 🙂 Jaksoin koko työpäivän skarppina, tykittäen tietoutta Puhdistamon supertuotteista erään kaupan avajaisissa kuusi tuntia putkeen, eikä minkäänlaista aivosumua tai muutakaan ajatusten hitautta ollut havaittavissa! Fiilis on tosi hyvä!

 

PS. Älä kokeile ketoosia ominpäin suotta, mikäli et kärsi liikalihavuudesta, tai jos sinulla on diabetes! En varsinaisesti suosittele ketoosia, mutta syöpäalttiina tai PCOS:stä kärsivänä se voi olla jopa suotavaa.

 

 

Vyötärökin on vihdoin alkanut hieman kaventua. Robertin sanojen mukaan se on kaventunut hyvinkin paljon! Rasvaa minulla on etenkin keskivartalossa vielä, mutta kuten sanottua, kyllä se siitä lähtee!

Täytyy myöntää, että olen vähän laiskanpuoleisesti tehnyt vatsalihaksia, vaikka niin huipun vatsalihasohjelman hankinkin! Olen tehnyt ensimmäisen viikon liikkeitä nyt parin viikon aikana vain kerran viikossa, mutta todella tehokkaita ne tosiaan ovat – vaikkei äkkisiltään uskoisi! Vaikkei kilot olekaan liikkuneet, keskivartalo on mennyt kasaan! Juuri kuten vatsalihasohjelman alkuvideolla selitetään, syviä vatsalihaksia treenaamalla vyötärö kapenee. Suosittelen ohjelmaa lämpimästi!

TILAA OHJELMA TÄÄLTÄ!

Itsekin skarppaan nyt ohjelman kanssa, ja voisinpa myös kuvata pienen pätkän vatsatreenistä vlogiin 🙂

 

 

Facebooktwittermail
Viivi

Viivi

www.viiviback.com

7 kommenttia “Matkalla ketoosiin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *