Heippa taas, ja anteeksi tämä pitkä hiljaisuus.

Minulla todettiin munuaisissa tulehdus, minkä vuoksi ei ole jaksanut mitään ylimääräistä. Itseasiassa minun olisi pitänyt jäädä Tampereelle tiputukseen, mutten suostunut jättämään sovittuja työkeikkoja hoitamatta. Sairaslomalappuakin tarjottiin, mutta mitäs minä sillä yrittäjänä mitään teen, kun en halua jättää asiakkaita pulaan. Lääkeiden voimin jaksoin hyvin sovitut keikat, ja pitäisi käydä mittaamassa (olisi itseasiassa pitänyt tänään käydä) ovatko tulehdusarvot lähteneet laskuun pelkkien suun kautta otettavien antibioottejen voimin. Mikäli ei, tiputus odottaa…

Pakko vielä kertoa viime sunnuntaista, kun työkeikalla söin liikaa raakasuklaata.
Uuden, puhtaamman ruokavalioni myötä olen jättänyt kofeiinin paitsioon, tarkoittaa siis mahdollisimman vähäkofeiinista teetä, ja raakakaakaotuotteiden lakkoa. Raakasuklaa on ollut täysin tauolla ja raakakakkupalasetkin olen valinnut aina sitä toista makua – ei suklaakakkua, jossa raakakaakaota olisi.
Napsittuani raakasuklaata päivän mittaan, minulle iski jonkinasteinen kofeiinimyrkytys! Sydän alkoi takoa hullun lailla, ja tuntui kuin polvet pettäisi alta. Etoi ja vointi oli todella huono. Ikään kuin elämäni krapulassa! Raakasuklaa-lover sai opetuksensa, ja muistan varmasti nauttia sitä jatkossa vain kohtuudella. Toistaiseksi ei ole tehnyt kyllä tippaakaan mieli. Voi olla, että kohonneet tulehdusarvot pohjalla pahensivat reaktiota. Seuraavana yönä alkoikin munuaisten jomotus ja kuumeilu, mikä paheni pari päivää, ennen kuin päädyin työkeikkani pätteeksi ensiapuun.

Palatakseni vielä tuohon munuaistulehduksen tutkimukseen Tampereen ensiavussa, silläkin uskon olleen tarkoituksensa. Havaitsin näistä ainakin yhden. Olen oppinut kokemuksen kautta, että en koskaan sano ”ei koskaan”! Oli asia mikä tahansa, sillä ainakin minun kohdallani se tulee aina tapahtumaan.
Olen aina sanonut, etten mene miesgynekologille, sillä siinä on mielestäni jotain tosi hämärää, että mies haluaa olla gynekologi. Otin asian kaikenlisäksi esiin viimeviikolla, kun kuulin, että ystävieni De-Armouringin suorittanut olikin ollut mies. Tässä yhteydessä mainitsin, etten itse ole suostunut menemään edes miesgynelle. Kuinkas sitten kävikään? Ei mennyt kuin pari päivää, ja olin miesgynekologin vastaanotolla, useiden verikokeiden jälkeen ja odotettuani tunteja umpijäässä kuumehorkassa odotushuoneessa jälleen seuraavaa vaihetta. Lopulta, kun kello oli jo yli 10 illalla, olin jo valmis lähtemään kotiin, koska minun tuli olla töissä Helsingissä 7:30. Viimein nimeni kuulutettiin, odotus palkittiin, ja viimeiset tutkimukset olivat käsillä. WTF? Mies?? Pakko sanoa, että siinä vaiheessa oli aivan sama. Ajattelin samantien, että noniin… Tässä se taas nähtiin. Never say never, ja Nannan sanat siitä, miten se, mitä eniten yrittää välttää, tuodaan eteesi jossakin vaiheessa. Siinähän se taas oli. Yhtäkkiä yllättäen, ilman minkäänlaisia varoitusmerkkejä.
Toki käynnillä oli muukin tarkoitus, mm. säästää minut verenmyrkytykseltä ja kuolemalta, mihin hoitamaton tulehdustilani olisi johtanut. Kehoni oli antanut minulle merkkejä tulehduksesta jo pidemmän aikaa, kun aloin asiaa lääkärillä miettimään, mutten ollut tapani mukaan kuunnellut kehoni hätähuutoja, vaan jatkanut suorittamista ja päättänyt, että jaksan. Koska tiedän, että jaksan, kun päätän.

Siinä pari opetusta kovaan kalloon. Välillä pitää kopsahtaa kunnolla, ennen kuin malttaa oppia.

Iloisempiin aiheisiin!

Nyt, kun jouduin pakosti pysähtymään, jättämään treenit tauolle ja ottaa iisisti, ehdin nauttimaan ihanasta DMK-kasvohoidostani MedSpassa, ja lukemaan vihdoin jo kauan sitten ostamaani kirjaa! En yleensä lue kirjoja, mutta eräs ystäväni ihmetteli tänä keväänä, etten ollut lukenut sitä, joten uteliaisuuteni heräsi. Kirja on odottanut pöydälläni, että minulla olisi aikaa sille, mutta minulla ei ole ollut. Nyt minulla oli, ja olen uppoutunut siihen täysin <3

”Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin,” tapaa äitini aina sanoa.