Olen aamuihminen ja nautin yleensä aamuistani aamupaloineen, Spotifyn säestämänä ja fiilistellen itsekseni, esimerkiksi venytellen tai lauleskellen musiikin tahdissa. Tämä aamu oli erilainen. Itseasiassa jo toinen peräkkäin, imien positiivista energiaani.

Olo oli maailman yksinäisin, ja olisi vain tehnyt mieli käpertyä kainaloon hipsuteltavaksi ja siliteltäväksi. Ainut ongelma oli, että minulta puuttui se kainalo…
Siihen samaan tietenkin iski järkyttävä ikävä Rudi-vauvaani, jonka kuolemasta tulee huomenna kolme viikkoa.
Annoin itselleni aikaa itkeä ja muistella. Katselin Rudin kuvia, ja hyvät muistot helpotti oloa. Syöpä voitti tälläkertaa, eikä sille mahda mitään.
Ikävissäni ja yksinäisyydessäni muistelin, miten se antoi rakkautta aidosti, ja todella tunsin sen sydämessä asti. En tiedä, olenko jotenkin erityisen herkkä aistimaan fiiliksiä, mutta pystyn tuntemaan, jos joku vilpittömästi ja aidosti rakastaa. Esimerkiksi halatessa, tunnen sellaisen voimakkaan aallon sydämessä, joka leviää koko kehoon rentoutena. En tunne tätä, mikäli joku ei oikeasti rakasta. Välissä on joku seinä, joka estää aallon pääsyn loppuun asti. Rudi pystyi tuomaan minulle tuon tunteen, mikä on koiralta paljon!

Löysin eilen laatikoita järjestellessäni postikortin. Se oli mummolta ja ukilta muutaman vuoden takaa. Laitoin kortin meikkipöydälleni, ja tänään se toi pienen lämmöntunteen yksinäisen aamuni keskelle.

Jos mummon käsiala on vaikeasti tulkittavaa, kortissa lukee näin:
”Pysähdy hetkeksi, sulje silmäsi ja tunne, kuinka ajattelemme sinua!”

Päätin, että nyt loppuu masistelu ja nautin hetken vain itsestäni. Menin keittiön nukkamatolle spagaatiin, hengittelin siinä hetken ja otin siitä kuvan – niin hyvin kuin ilman selfiekeppiä yltää ottamaan. Postasin kuvan instagramiin (@viivibck) ja kirjoitin jotenkin näin: ”Jos harmaa sunnuntai vetää mielesi maahan, tee spagaatti ja hymyile, niin auringonpaiste tulee luoksesi.”

Heti postattuani kuvan, taivas repesi ja auringonvalo tulvi sisään ikkunasta. Istuin lattialla hetken ihan äimänä luuri sylissäni. ”Wow!”, ajattelin. Sattumaa ehkä, mutta mielellä on ihan järjetön voima!

Se oli päiväni käännekohta; olo keveni huomattavasti! Vaihdoin salikamat ylle ja lähdin Ruohonjuuren kautta salille. Pieni hemmottelukakku tuli ostettua, vaikka pelkkää magnesiumia lähdin ostamaan. Hyväksyin kuitenkin kakun tänään ilman morkkista, ja kyllähän se vaan maistui hyvälle <3
Sitä paitsi sain siitä puhtia salitreeniin. Tiedän, että sanoin eilen jättäväni ylimääräiset pois tästä päivästä eteenpäin, mutta henkisesti minun on muutenkin helpompi aloittaa ”tiukat itsekurit” maanantaista. Kuulostaa selittelyltä, mutta pystyn kyllä olemaan ilman herkkuja. Se vain sopi siihen hetkeen ja päätin sen itselleni sallia, koska se oli -50% alennuksessa.

Kakkupalan nautittuani kävelin auringonpaisteessa Töölö Gymille. Salitreeni luisti todella hyvin, ja jopa tykkäsin siitä! Aivan mahtava fiilis! Huomasin päässeeni siihen sisälle nyt, kun teen ko. treeniä jo toista kertaa. Hyvä treeni tuo kyllä hemmetin hyvää oloa!

Kiitos mahtavasta saliohjelmastani kuuluu Ville Erolalle!
Treeni on intensiivinen, nopeatempoinen ja fokus pysyy tekemisessä, vieden ajatukset mennessään.
Terapeuttista, jopa! Mukavaa kipua, jota ei ehdi ajattelemaan, kun keskittyy oikeaan hengitykseen ja liikeratoihin. Suosittelen kaikkia käyttämään personal trainerin palveluita aloittaessaan salilla käynnin! Kävit sitten vaikka vain kerran kuukaudessa, mutta oikein!

Jos hyvä fiilis on kadonnut, se täytyy vain osata etsiä!