Pysyvät arvet koulukiusauksesta ?
Ajattelin kirjoittaa henkilökohtaisesta ja minulle erittäin herkästä aiheesta. En ole ikinä ennen julkisesti tästä puhunut, enkä itseasiassa sen syvällisemmin kenellekään.
En oikein tiedä miksi, mutta minusta vain yksinkertaisesti tuntuu siltä, että haluan kertoa tämän (ja miljoona muuta asiaa). Haluan, että opitte oikeasti tuntemaan minut, ettekä pelkkää pintaraapaisua minusta.
Luulen, että saan taas lisää voimaa tästä itselleni, sekä toivottavasti myös apua muille, jotka kärsivät samoista ongelmista.
Käteni aloittivat sen taas. Nimittäin tärinän ja hikoilun, heti kun aihe menee vakavemmaksi.
Yritän saada tästä mahdollisimman selkeän kokonaisuuden.
En tarkkaan muista, missä iässä tämä kaikki tapahtui ensimmäisen kerran, mutta luulen sen tapahtuneen jo ala-asteella. Ihmiset ovat niin ilkeitä. Minua haukuttiin venäläiseksi, ryssäksi, anorektikoksi, luurangoksi ja vaikka miksi. Eihän minulla silloin ollut mitään anoreksiaa, olin vain aina ollut niin ruipelo. Harrastin voimistelua ja jos en ollut treeneissä, jumppasin kotona. Minähän synnyinkin ihan ruipelona, niinkuin molemmat siskonikin. No, jokatapauksessa. Pointti ei ollut tämä, vaan se, kuinka minua jo lannistettiin ja lytättiin maahan noin nuorena. Siitä se kaikki varmaan alkoi. Aloin pikkuhiljaa epäröimään itseäni.
Aikaa kului ja olin seiskaluokalla. Jälleen kerran koulussani oli ilkeitä ihmisiä. Taas minua haukuttiin anorektikoksi ja kaikkein pahin – minulle usein naurettiin luokassa, jos viittasin ja vastasin esimerkiksi väärin. Aloin todella häpeämään itseäni, sekä minusta tuli ujo. En uskaltanut enää turhaan viittailla, sekä esitysten pitäminen luokan edessä oli pahin painajaiseni. Joskus saatoin jopa olla koulusta pois, jos oli esitelmien pitämistä. Mutta jos oli aivan pakko olla silloin paikalla, se oli jotain niin kamalaa. Siinä sitten änkyttelin ja yritin pysyä hengissä, aivan tulipunaisena. Se oli karmeaa ! Muistan myös usein itkeneeni, kun mietin, että taas huomenna pitää mennä kouluun.
Ysiluokalla olin jo vähän oppinut olla välittämästä kiusaajista, vaikka minua yhä silloin haukuttiin. Luojalle myös kiitos, onneksi ulkonäköni ansiosta olen aina pysynyt edes jotenkin, jollain tasolla itsevarmana. Lisää itsevarmuutta toi myös toki voimistelussa pärjääminen. En edes halua miettiä, minkälaista elämäni olisi ilman näitä..
Aikaa taas kului, ja opin vuosi vuodelta olemaan entistä itsevarmempi ja keräämään itseni hankalissakin tilanteissa. Välillä toki oli alamäkiä, sekä välillä meni pitkään niin hyvin, etten edes muistanut menneitä.
Iso askel minulle oli Miss Helsinki 2015 -kilpailuun osallistuminen. Vaikka olinhan jo kasvanut niin paljon, että pystyin olemaan hyvinkin vakuuttavana, sekä edustamaan itseäni yksilönä, niin silti kipailun aikana oli myös niitä ns. ”heikkoja hetkiä”. Niistä mainittakoon esimerkiksi:
- Kiertueemme aikana meitä kuvattiin HD Life -kanavalle realitysarjaan.
Olimme kerran Tallinnassa kuvauksissa ja oli minun vuoroni selostaa kameralle missä olemme ja mitä teemme yms. Aloitin puhumisen ja yhtäkkiä purskahdin itkuun. En vain kyennyt siihen.
- Tuomaristohaastattelu finaalipäivänä.
10 tuomaria haastatteli minua englanniksi, enkä ole varma mitä siansaksaa vastasin heille. Menin niin paniikkiin ja lukkoon, etten muista koko tilanteesta mitään.
https://www.instagram.com/p/xwN-W7mdn8/?taken-by=tarukalenov
Joku saattaa miettiä, miksi olen sitten osallistunut moiseen kilpailuun. No, siksipä juuri. Olen todella ylpeä itsestäni, että olen vienyt itseni mukavuusalueen ulkopuolelle. Se on opettanut minua niin paljon, etten olisi tässä pisteessä, missä olen nyt, ellen olisi kamppailut ikäviä tilanteita vastaan.
Toivon, että kiusaajani jotain kautta eksyvät blogiini ja tähän postaukseen. Moiset ihmiset saisivat hävetä. Pahat sanat satuttavat ketä tahansa ja voivat aiheuttaa isompiakin ongelmia.
Yhä tänäkin päivänä minulle tulee silloin tällöin tilanteita, jos joku yllättäen kysyy jotain, saatan mennä täysin lukkoon. Joko vastaamisessa kestää, tai sitten sanoja ei tule lainkaan suustani. Olen kyllä oppinut elämään asian kanssa ja teen töitä kehittymisen eteen. Ja olenhan minä jo kehittynytkin valtavasti !
Myös kuka tahansa voi kehittyä, voittaa itsensä, pelkonsa, olla rohkea ja ylpeä itsestään. Ja niin pitäisikin voida olla.
We can do it. <3
Täytyy sanoa että vautsi, tosi rohkea aihe kirjoittaa<3 Ihanaa, että jaoit tän palasen lukijoille. Mun mielestä on ihanaa, kun tyypit kirjoittaa välillä raapaisun pintaa syvemmältä, sillä silloin saa niin erilaisen käsityksen ja sellaisen aidomman. Mulla on itsellä myös koulukiusaamistaustaa takana ja aika samoja fiiliksiä kävin läpi, mitä sä tähän kirjottelit. Onneksi ikää tulee koko ajan lisää ja elämä muuttuu 🙂 Ihanaa (ja sateista) tiistaita sulle Taru<3
Kiitos Emilia ihan mielettömän paljon!<3 Tälläiset kommentit auttaa jaksamaan ja piristää todella paljon, KIITOS! Juuri siihen pyrin, että lukijani saisivat aidon kuvan minusta. Se on prioriteetti ykkönen ehdottomasti 🙂 Harmi kuulla, että sinulla myös samaa taustaa, toivottavasti ei pahemmin ole vaikuttanut itseesi? Hauskaa vapunodotusta!
Tosi ikävä aihe, mutta on hyvä, että tiputit palan taakkaa harteiltasi kirjoitettuasi tekstin. Ollaan oltu samalla luokalla ala-asteella, enkä kyllä muista nähneeni kiusausta kohdistuen suhun. Lukiessa aloin miettiä, että toivottavasti itse en ollut kiusaajan roolissa. Se ei ole ikinä ollut tarkoitus! Minuahan kiusattiin samoilla aiheilla, tosin enemmissä määrin mm nimen takia. Sut oon kuitenki aina nähny kauniina ja lahjakkana ja etenkin taitojasi voimistelussa oon hieman kadehtinutkin.
Toivottavasti muutos parempaan jatkuu tulevaisuudessakin, kaikki on sen ansainnut. =)
Moikka Olga! Muistan kyllä sinut, etkä todellakaan ole ollut yksi kiusaajista, missään nimessä! Iso taakka tippui kyllä eilen postauksen julkaistua.. Eiköhän tämä tästä 🙂 Juu, tiedät sitten mistä puhun, toivottavasti kiusaus ei vaikuttanut sinuun pahemmin? Kiitos kehuista ja kivasta kommentista<3
Rohkea postaus tärkeästä aiheesta, hyvä Taru! 🙂
Kiitos Nessa, arvotan näitä positiivisia kommentteja todella paljon 🙂 !
Ihmiset ottakaa tän tarun jutut pienellä VARAUKSELLA! hän itse haukkuu lihavia ja nauraa meille kadulla!
Terveisin, hyvänpäivän tuttu.
Pakko sanoa, että minäkin olen Tarun kanssa joutunut tekemisiin töitten puitteissa ja hän on erittäin ylpeä ja pitää itseään muita parempana. Ylenkatsoo ns. tavallisia ihmisiä, koska itsehän on julkkis (omasta mielestään) ja kehuskelee julkkistuttavuuksillaan ja kuinka ”läheisesti” heidät tuntee….
Moi hyvä Taru ja kiitos koskettavasta aiheesta!
Itseäni kiusasi peruskoulun 1-luokalla yksi jäbä henkisesti haukkumalla lällän lällän lieru jne. ja vähän tönimälläkin, mutta kun kerroin tästä äidillieni siitä aikalailla säveltäen sekä liioitellen ja äitini jatkoi kiusaajan opettajalle, niin lopulta kiusaaja sai hysteerisesti vollottaen pyytää minulta anteeksi. Tunsin suurta voiton-, murskauksen- ja nöyryyttämisentunnetta. Itse kiusasin esipuberteettisena henkisesti, poskelle läimäyttäen ja tavaroita turmellen yhtä ihmispoloista yhden kovanaamafiftaritappelikaverini kanssa. En ole koskaan mitään niin paljon katunut ja hävennyt kuin sitä harhatapaustani. Toivottavasti hän tulee 50-vuotisluokkakokoukseen, niin voin vihdoinkin pyytää anteeksi. Työelämässä muuten jotkut pomot yrittävät jostain syystä nujertaa alaisiaan kaikin keinoin, mutta muutamalla sanalla, yleissivistyksellä ja huumorilla ne saa takaisin ruotuun. Hauskaa se on.
Hyvä Taru! Zemiä ja jatka samaan malliin äläkä välitä kiusaajistasi vaan vetäise niitä turpaan avokämmenellä kaksin käsin kuin Mossadin agentti niskat nurin.
Moi hyvä Taru ja kiitos koskettavasta aiheesta!
Itseäni kiusasi peruskoulun 1-luokalla yksi jäbä henkisesti haukkumalla lällän lällän lieru jne. ja vähän tönimälläkin, mutta kun kerroin tästä äidillieni siitä aikalailla säveltäen sekä liioitellen ja äitini jatkoi kiusaajan opettajalle, niin lopulta kiusaaja sai hysteerisesti vollottaen pyytää minulta anteeksi. Tunsin suurta voiton-, murskauksen- ja nöyryyttämisentunnetta. Itse kiusasin esipuberteettisena henkisesti, poskelle läimäyttäen ja tavaroita turmellen yhtä ihmispoloista yhden kovanaamafiftaritappelikaverini kanssa. En ole koskaan mitään niin paljon katunut ja hävennyt kuin sitä harhatapaustani. Toivottavasti hän tulee 50-vuotisluokkakokoukseen, niin voin vihdoinkin pyytää anteeksi. Työelämässä muuten jotkut pomot yrittävät jostain syystä nujertaa alaisiaan kaikin keinoin, mutta muutamalla sanalla, yleissivistyksellä ja huumorilla ne saa takaisin ruotuun. Hauskaa se on.
Hyvä Taru! Zemiä ja jatka samaan malliin äläkä välitä kiusaajistasi vaan vetäise niitä turpaan avokämmenellä kaksin käsin kuin Mossadin agentti niskat nurin.
hahah, vähän erikoisen kuulosta. tuli kuva niinku tarkotit tossa tekstissäs että ”onneks oon näin hyvännäkönen niin pysy jonkunlainen itsevarmuus”
Moikka Taru!
Pidin sua aluksi somen perusteella hirmu järkevänä ja hyväntahtoisena ihmisenä. Tä teksti sai mut ajattelemaan valitettavasti toisin. ”Luojalle myös kiitos, onneksi ulkonäköni ansiosta olen aina pysynyt edes jotenkin, jollain tasolla itsevarmana. Lisää itsevarmuutta toi myös toki voimistelussa pärjääminen. En edes halua miettiä, minkälaista elämäni olisi ilman näitä..” – tämä lause kuulostaa siltä että nostat itsesi jlustalle ja ”rumempi” ihminen kärsisi kiusaamisesta enemmän kuin sinä itsevarmuuden puuttumisen takia. Tuli tosi kurja olo lukea tällästä, koska en olisi heti ajatellut sua näin pinnalliseks ihmiseks.
Moikka! Oli ehkä vähän huonosti muotoiltu ja puolitiehen jäänyt lause, mutta tarkoitin sillä sitä, että ulkonäköni on ollut nimenomaan minulle se juttu, mistä olen voinut olla edes vähän varma. En missään nimessä tarkoita, että samassa tilanteessa rumempi ihminen olisi kärsinyt enemmän, eihän siinä ole edes mitään logiikkaa. Jokaisella on omat vahvuudet ja aiheet, joista voi olla ylpeä. Minulla se sattuu nyt olemaan ulkonäkö, sinulla se voi olla vaikka vahvuus sosiaalisissa tilanteissa. Vai mitä 🙂 ?