KOHTI UNELMIA

Artikkelikuva: Toni Rutanen

 

En ymmärrä, miten mulla on erityisesti eilen ja tänään ollut niin hyvä tuuri. Yleensä mulle sattuu ja tapahtuu päivittäin kaikkea ihan ihmeellistä, mitä ei kenellekään muulle voi sattua. Oikeesti.

Mietin jopa, että alan listaamaan niitä asioita ylös ja kirjottaisin niistä sitten postauksen. Mutta mun onni on näköjään kääntynyt, ehkä!?

 

Aamulla olin Clamos mallitoimiston kanssa tapaamisessa, ja se meni todella hyvin. Minut haluttiin ehdottomasti listoille, sillä minunlaista mallia heillä ei vielä ollut.

Olin jo niin fiiliksissä tästä, enkä malta odottaa, että pääsen tekemään kuvauksia!

 

Juuri äskettäin sain viestin, että minut on valittu yhdeksi malliksi erään brändin vaatemallistokuvauksiin, johon alunperin lähdettiin hakemaan 173cm pitkää mallia. Hain kuitenkin mukaan, ja TSADAA, tässä sitä ollaan! Mitä ihmettä. Mulla on niin hyvä fiilis, että tekisi mieli huutaa ja kiljua! (Mutta en voi tämän menneen ääneni takia :D)

 

Lisäksi huomenna mulla on myös tapaaminen erään toisen mallitoimiston kanssa Tampereella. Olen niin innoissani! Toivottakaa hurjasti tsemppiä mulle!

 

RudiRok

 

Don’t tell people your dreams. Show them!

 

Ps. Mitä tykkäätte tosta paidasta. Se on oikeesti Joelin yökkäri. Tai no, molempien näköjään. #rudirok

Facebooktwittermail

6 kommenttia “KOHTI UNELMIA

    • Avatar
      17.5.2016 klo 20:40
      Kestolinkki

      Kiitos tosi paljon Vanessa <3

      Reply
  • Avatar
    17.5.2016 klo 23:39
    Kestolinkki

    Moikka! Sulla on aivan mieletön elämän asenne ja elämänilo sekä positiivisuus oikeen loistaa sinusta =) haluaisin kysyä neuvoa mun ongelmaan, eli noin pari viikkoa sitten join aivan liikaa itseni sellaiseen kuntoon missä en eläessäni ole ollut. Olin miehenii ja hänen suuren kaveriporukkansa kanssa viettämässä iltaa sekä baarissa. Näin osan heistä ensimmäistä kertaa. Filmi katkesi kokonaan ja seuraavaksi herään kaveriltani ja kuulen että olen mennyt puhumaan ihan liian noloja asioita (erittäin yksityisiäkin sellaisia) ja en ole pysynyt ollenkaan pystyssä.. En ole eläessäni hävennyt näin paljoa eikä mieheni ole ollut näin vihainen kun hänetkin nolasin hänen kavereidensa edessä puheillani.. Miten kaikki palaa ennalleen? Ja mitä sinä tekisit tässä tilanteessa että saisit kunnioituksen takaisin mieheltäsi ja hänen ystäviltään. Miten ihminen voikaan olla näin tyhmä..

    Reply
    • Avatar
      18.5.2016 klo 17:05
      Kestolinkki

      Moikka Riia! Kiitos mielettömästi ihanista sanoista minulle, ja rohkeudesta laittaa ”ongelmastasi” kysymystä! 🙂 Itse istuisin mieheni kanssa alas ja yrittäisin kertoa, että kyseessä oli ylilyönti, jota kadun. Lisäksi pyytäisin tietenkin anteeksi sekä mieheltäni, että ehdottomasti hänen ystäviltään. Kertoisin myös, ettei vastaavaa ole aiemmin sattunut, eikä varmasti tule sattumaankaan (tapahtuneen jälkeen). Pääasia, että osaa juurikin myöntää virheensä, katua ja pyytää anteeksi. Eiköhän miehesi lepy, mikäli hän tietää minkälainen oikeasti olet. Sekä jos hän rakastaa sinua, hän antaa kyllä anteeksi! Virheistä oppii, vaikka kantapään kautta. On hyvä katua, mutta älä turhaan murehdi liikoja. Hyvää viikonjatkoa sinne Riia 🙂

      Reply
  • Avatar
    23.5.2016 klo 18:54
    Kestolinkki

    Tosi hienoa, onneksi olkoon! 🙂 sulla on sen verran kauniit mutta erikoiset kasvot (hyvällä tavalla), että niille on varmasti mallimaailmassa paljon käyttöä upean vartalon lisäksi tietty! Erotut hyvin massasta ja jäät mieleen 🙂 Pakko vielä sanoa, että ihanan kannustavasti vastasit tuolle edelliselle kommetoijalle, Riialle. Tosi symppis vastaus!

    Reply
    • Avatar
      24.5.2016 klo 14:39
      Kestolinkki

      Oi eiii! Kiitos tosi tosi tosi paljon Milla! Ihana kommentti 🙂

      Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *