Kuuden viikon startti

Moi!

6 viikkoa sitten aloitin Full six by Vertti -valmennuksen ja nyt se on sitten taputeltu. Tämä valmennus on ollut ihan mahtava ja oon todella onnellinen, että lähdin mukaan.

Olen ollut siis nyt 6 viikkoa ilman alkoholia ja herkkuja. Ensimmäinen viikko oli ihan järkyttävä, mun teki valehtelematta koko viikon ajan mieli herkkuja ja ruoka-annokset tuntuivat ihan järkyttävän suurilta, enkä jaksanut edes syödä kaikkea. Lisäksi paikat olivat jumissa koko viikon ja sunnuntaina olin ihan poikki rankan viikon jälkeen. Toinen viikko oli jo paljon helpompi ja muutoksia alkoi näkyä erityisesti aineenvaihdunnassa ja energiatasossa. Oikeastaan kolmannesta viikosta tämän kuudennen viikon loppuun asti on ollut aika samanlaista. Kehitystä on tapahtunut tasaiseen tahtiin ja olo on ollut todella hyvä. Herkkuja ei ole tehnyt niin mieli, mutta nälkä on ollut kyllä sitäkin suurempi.

Ennen tätä valmennusta mun fyysinen kunto oli oikeastaan ihan nollassa ellei jopa miinuksen puolella 😀 Lähdin kiinteyttämään vartaloa ja samalla kasvattamaan lihaksia. Olin myös henkisesti ihan rikki ja siihen puoleen mä lähdin erityisesti hakemaan muutosta. Mua väsytti jatkuvasti, en jaksanut tehdä edes arjen perusasioita. Söin joka päivä suklaata ja töissä roskaruokaa, mun ruokailuajat olivat mitä sattuu ja aamiainen jäi lähes aina syömättä. Mulla oli huono olo ja pyörrytti todella usein. Mulla ei oikeastaan ollut kiinnostusta tehdä mitään mun oman hyvinvoinnin eteen enkä pitänyt itsestäni huolta.

Valehtelematta tämä valmennus on ollut yksi mun elämäni parhaimmista tapahtumista. En ole ikinä ennen voinut henkisesti tai fyysisesti näin hyvin, miten nyt. Tällä hetkellä mun mieli ja kroppa ovat tasapainossa, se on ihan mahtavaa ja sitä mä lähdinkin hakemaan. Fyysiset muutokset näkyvät hyvin noissa muutoskuvissa ja myös kuntosalin puolella ovat painot nousseet ekasta viikosta aika hyvin. Henkiset muutokset ovat kuitenkin se parhain asia. Nykyään osaan syödä terveellisesti ja säännöllisesti, oon oppinut paljon niin saliharjoittelusta kuin ruokavaliostakin, mun energiataso on täysin erilainen mitä ennen ja nykyään olenkin aamuvirkku. Oon kasvanut henkisesti paljon tämän kuuden viikon aikana ja mun ajattelutapa monia asioita kohtaan on muuttunut. Ymmärrän nyt pitää huolta itsestäni ja ymmärrän nyt, miten kaltoin ennen olen mun kehoa kohdellut. Mä olen onnellinen.

Vaikka mulla tulikin tämän kuuden viikon aikana 2 kiloa lisää, senttejä multa lähti vyötäröltä jopa 5!! En edes uskonut, että multa voisi niin paljon vyötäröltä lähteä, koska en ole mikään lihava koskaan ollut. Olen todella ylpeä itsestäni! Monesti treenejä tehdessä meinasi usko loppua itseensä ja voimiinsa ja ensimmäisellä viikolla ajattelin, etten ikinä tule selviämään tästä. Tämä kuusi viikkoa meni kyllä hieman turhankin nopeasti, mutta on hienoa huomata, että musta oli tähän. Tiedän nyt, että musta on mihin vain. Kertaakaan en treeneissä luovuttanut ja yllätyin jopa itsekin sitkeydestäni. Voisin hehkuttaa tätä kuutta viikkoa vaikka kuinka paljon, niin mahtava ja mieltä avaava kokemus tämä oikeasti oli!!

Vaikka tämä valmennus loppui tähän, mulle tuli tästä kyllä elämäntapa. Aion jatkaa vielä Vertin valmennuksessa, haluan vielä kehittyä lisää ja muokata vartaloa kohti unelmakroppaa, vaikka tyytyväinen kyllä olen nytkin jo. Voin vain suositella tällaista elämäntaparemonttia kaikille, jotka kokevat sen tarpeelliseksi kuten mä koin. Lupaan, että ette tule katumaan!

Meidän mahtava F6 porukka <3

Ensi viikon mä otan vähän rennommin ja lauantaina aion herkutella, sitten ruvetaan taas tositoimiin. Huippua tulevaa viikkoa kaikille!

– R

Facebooktwittermail

Yksi kommentti “Kuuden viikon startti

  • Avatar
    23.2.2020 klo 19:56
    Kestolinkki

    I wanted to pay for academic writing help! I found https://academhelpers.com where they helped me cope with a pile of writings. They offer pocket-friendly prices.

    Reply

Vastaa käyttäjälle Charlyne23 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *