2017 tavoittele näitä!

Vuosi lähenee loppuaan ja se pistää aina jotenkin arvioimaan mennyttä vuotta. Mä skippaan suoraan vuoteen 2014 joka oli mulle monella tavalla käänteentekevä vuosi. Vuonna 2014 mä kirjoitin itelleni kirjeen, joka mun oli tarkotus lukea seuraavana Jouluna. Tässä kirjeessä mä asetin tavoitteita ja toivomuksia henkisen kasvun ja hyvinvoinnin saralla. Vasta tänä Jouluna mä sain kerättyä rohkeuteni, selvittääkseni, minkälaisia ajatuksia mä olen oikein pyörittänyt. Vaikka lukeminen pisti itkemään, oli ilo huomata, miten monessa tavoitteessa mä olen kehittynyt.

 

Vuodet menee  nykyään ihan super nopeesti ja siinä kehittyessä ja kasvaessa pääsee unohtumaan, mistä tähän on tultu. Välillä tuntuu, ettei kasva ollenkaan ja siks onkin hyvä välillä palata ajassa takas ja huomata, kuinka erilainen ihminen sitä on ollut. Asiat, joita silloin tavoittelit on nykyään sulle itsestäänselvyyksiä.

 

escalator-285648_1280

 

 

Haluaisin jakaaa sen, mitä mä haluan käsikirjoittaa itselleni vuodelle 2017. Näistä jokaista varmasti jokainen meistä toteuttaa jo, mutta mä haluan toteuttaa niitä paremmin ja vahvemmin. Ja miks just nämä? Nää on ne tekijät, jotka tuo mulle vahvuuden, onnellisuuden ja itsenäisyyden tunteen. And I Love it!

 

Ole oma itsesi..

Jokaiseen duuniin ja tilanteeseen voi ja saa tuoda persoonansa. Ja tiedätkö mitä? Sun persoona sopii niistä kaikkiin. Luota siihen, että sussa on jotain erityistä.Älä yritä sopeutua muottiin, jonka sinä tai joku muu on mielessään rakentanut.

 

Pidä rajasi..

Älä tee asioita jotka eivät tunnu oikeilta vain miellyttääksesi toista. On miljoonia tapoja sanoa EI -ystävällisesti. Ole rehellinen itsellesi ja tunteillesi, sillä sun sisuskalut tietää ja se tunne toimii paremmin kuin ulkoinen palaute. Siivoa elämästäsi ihmiset jotka vain tappaa sun vibat. Tästä silmiäavaava kirjoitus Qluisan blogissa.

 

Rakasta enemmän..

Viha on so last season. Rakasta itseäsi, lähimmäisiäsi, naapurin mummoa ja tuntemattomia. Etsi rakkautta katukuvasta ja hengitä sitä tunnetta itteesi. Rakkaus ja välittäminen on ne jotka tekee tästä kaikesta arvokasta.

Tee enemmän asioita joista nautit..

Pidä kiinni harrastuksistasi ja löydä niille aikaa. Etsi asioita jotka ruokkivat mieltäsi ja joista saat hyvää oloa. Mieti, mihin käytät aikasi. Mitä se saa sut tuntemaan?

 

Keskity asioihin joihin voit vaikuttaa..

Murehtiminen sucks. Keskity asioihin jotka on sun vaikutusvallan piirissä ja anna muiden olla. Älä haaskaa energiaasi vellomalla asioissa joihin et voi vaikuttaa. Nauti siitä vapauden tunteesta jonka saat kun päästät irti. Let it go!

Nyt mä haastan sut kirjoittamaan kirjeen itsellesi vuodelle 2017. Mitkä on asioita, joissa sä aioit kehittyä?

Facebooktwittermail

9 kommenttia “2017 tavoittele näitä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *