Vai en muka pysty?

Treenit on kulkeneet mukavasti, ja olenkin saanut määrätyt treenit tämän viikon osalta jo pakettiin, ja vähän enemmänkin. Eilen illalla ystäväni Sania laittoi viestiä, lähtisinkö aamulla Hernesaarenrantaan TIKIS treenille. Olin heti mukana, vaikka inhoankin treenata aamuisin – ja ulkona.

Illalla lipsuin salin jälkeen mieliteoissani sen verran, että söin muutamia luomuomenoita. Ihan vaan siksi, että teki mieli. Maha täynnä siinä sitten selailin instagramista motivoivia fitness-kuvia ja päätin, että näillä tankkauksilla vedetään kyllä aamun TIKIS-pakara-keskivartalotreeni.

Olen ehkä saattanut aikaisemminkin mainita rakkaudestani aamupalaa kohtaan. En KOSKAAN lähde MIHINKÄÄN, ennen kuin olen syönyt aamupalan. Never say never, tapaan aina sanoa. Niimpä niin.
Olen joskus yrittänyt aamuaerobisia tyhjällä mahalla, ja muistikuvani on vaan helvetillistä tarpomista ja metrien laskemista, milloin olen takaisin kotona. TOSIN, olin tuolloin lähes 10kg hoikemmassa kunnossa, joten varastoissa ei juurikaan ollut energiaa aamuisin. Sen jälkeen en olekaan tainnut lähteä koskaan mihinkään, poikkeuksena joskus palannut jostain kotiin, ilman aamupalaa. Ja nekin muistot ovat suht nälkäisiä ja heikkoja, jotka yleensä päättyivät päättömään mättöähkyyn kotiin päästyä.

Yleensä, jos päätän jotain, niin sen myös pidän. Esimerkiksi treenatessa en koskaan luovuta kesken, jos päätän tehdä tietyn aikaa jotain, vaikka taju meinaisi lähteä. Oinas.

Jännitin vähän aamun treeniä, sillä vihaan nälkää, heikkoa oloa ja vetämätöntä fiilistä. Aamu oli kuitenkin hyväntuulinen ja niin vain lähdin kävelemään kohti hernesaarenrantaa nauttimatta aamusmoothietani.
Keli oli kuin morsian ja odotin jopa innoissani sitä, että pääsen treenaamaan. Kyllä, ulkotreeniin, aamulla. Olin todella yllättynyt itsestäni! Jotenkin olen alkanut nauttia treenaamisesta, eikä se ole minulle enää vaan pakollinen paha.

Kotoani Hernesaarenrantaan on matkaa vähän alle 3km. Matkalla maha kurni muutaman kerran, mutta luovutti sitten, eikä minulla ollut yhtään nälkä. Olo oli energinen ja innostunut! Jätin bussikortin kotiin, jotta varmasti kävelen myös takaisin treenin jälkeen 😀 Ei olisi ollut edes kiusausta mennä kyydillä, sillä energiaa riitti vielä huimasti treenin loputtua!
Uskon Juice+ tuotteilla olevan suuri vaikutus tähän energiaan!
(http://vb00474.juiceplus.com/content/JuicePlus/fi_fi.html)

Eilinen jalkatreeni poltteli mukavasti pohjalla erilaisten kyykkyvariaatioiden, sumokyykkykävelyjen ja pikkukarhujen härnäämänä, mutta se ei menoa haitannut!

Treenin loputtua olo oli mahtava, joka varmaan johtui suuriltaosin myös siitä, että ylitin kaikki odotukseni! Tai luuloni, vai miksi niitä nyt sitten sanoisi. Pystyin vaivatta tekemään tiukan treenin syömättä, vaikka luulin, etten jaksaisi.

Menen varmasti uudelleen, jos vain pääsen! Treenejä taitaa olla vielä neljä jäljellä.

Illalla kävin vielä Töölö Gymillä tekemässä viikon kolmannen, eli viimeisen määrätyn salitreenini, yläkroppatreenin. Ylätalja tuntui tänään kevyemmältä, niin leveällä myötäotteella kuin myös kapealla vastaotteellakin. Ehkä kokeilen nostaa painoa pykälän verran seuraavalla kerralla? Vatsalihasosiossa tuntui pientä poltetta aamun core-osuuden jäljiltä, mutta sekin on alkanut tuntua jollain hullulla tapaa jopa hyvältä. En tiedä mitä on tapahtunut, mutta toivon, että muutos on pysyvä! 😛 Nykyään viihdyn salilla, ja jopa nautin tekemisestä siellä!

Tästä on hyvä jatkaa!

Tänään lähden yöbussilla Savonmualle, ja huomenaamuna pääsen mansikkaan, mitä todennäköisimmin kesän viimeisen kerran. Odotin mansikanpoimintaa yli 10kk, ja olen päässyt poimimaan vain naurettavat kaksi kertaa! Jos viimekertaa voi edes laskea, kun mansikat olivat Tuusulan luomutilalla aivan finaalissa. Huomenna aion saada jotain mukaanikin, ja nauttia niistä täysin rinnoin! Tulee taas pitkä (ja kallis) talvi ostellessa Suomalaisia mansikoita pakastealtaasta.

Tankotunneille en ole pariin viikkoon ehtinyt, mutta pian saan tankoni nykyiseen asuntooni, jatkopalan saavuttua. Huonekorkeus on sen verran normaalia korkeampi, että tankoni jää liian lyhyeksi asentaa. Jatkopala pitäisi olla saatavilla viimeistään kuun vaihteessa. Sitten alkaa ahkera tankoilu! <3

 

Facebooktwittermail
Viivi

Viivi

www.viiviback.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *