KATSAUS TYÖKUVIOIHIN
Olen monta kertaa tämän kesän aikana kirjoittanut blogiini, että nyt on ollut vähän kiireitä, en ole ehtinyt päivitellä blogia tai en ole ehtinyt kunnolla levätä. Nyt varsinkin viimeisen kuukauden aikana sen on huomannut selkeästi. Muut työkuviot ovat pitäneet minut niin kiireisenä, etten ole puoliakaan niistä postauksista saanut ulos, mitä olisin halunnut. Pahoittelut siitä, teen kaikkeni, että pääsen takaisin normaaliin postausrytmiini!
Alkukesästä ajattelin, että tulee varmasti leppoisa ja rentouttava kesä, sillä eihän kukaan nyt kesälomalla halua itselleen Personal Traineria, haloo! Kesällä kuuluu nauttia, syödä rennosti, istuskella terasseilla tai kierrellä festareita!
Mutta minäpäs kehitin ensimmäisen ja ainoan Suomessa olevan Tarun Temppukoulun. Tarjosin yksityisopetusta jokaisen henkilökohtaiseen tavoitteeseen, esimerkiksi spagaattiin, käsillä seisontaan, toiminnalliseen harjoitteluun tai ihan vain perus venyttelyyn. En osannut arvata, kuinka hitti siitä tulisi! Toki hintakin oli enemmän kuin kohdillaan, joten asiakkaita riitti hirmuisesti.
Samaan aikaan muutamat Pt -palveluni olivat Offerillan diilivalikoimassa. Ensimmäisestä diilipäivästä lähtien puhelimeni on soinut tiuhaan tahtiin, eikä ole oikeastaan lomaa tarvinnut pitää lainkaan! Siihen lisäksi tietenkin normaalit valmennukset sekä olen vielä Joelin kanssa tehnyt Extreme Toys -keikkoja, niin eipä ole oikeastaan edes vapaa-aikaa jäänyt.
Mutta olen todella kiitollinen, että olen saanut tutustua uusiin mahtaviin ihmisiin, saanut työskennellä ahkerasti sekä oppinut taas lisää itsestäni niin Taruna, kuin valmentajana. <3
Pikkuhiljaa kiireet alkaa hellittämään, ja olen tarmoa täynnä valmiina syksyn haasteisiin. Vielä on paikkoja vapaana, joten rohkeasti mukaan vaan!
Käykää tutustumassa normaaleihin Pt-paketteihin ja Tarun Temppukouluun mun nettisivuilta. Yhteydenotot joko:
taru.kalenov@gmail.com // Nettisivujen kautta // +358404191026
Nähdään <3
Kuvat: Jani Vuorio