Kuka olen?

Hei!

Nimeni on Amanda Essén, olen 21-vuotias Fitnessmalli 2017 kilpailija Paraisilta. Ammatiltani olen FISAF ja EHFA Personal Trainer, bloggaaja (vuodesta 2013) ja lisäksi teen töitä mallina ja kiireapulaisena risteilyaluksilla.

Suurin osa arjesta menee fitness elämään, sillä tarkoitan kilpailemista, tasapainoista ruokavaliota ja treenaamista. Päivitän säännöllisesti fitness Svagtillstark blogiani ja -instagramia (17600+ seuraajaa). Mahtavaa on ollut että voin inspiroida ja motivoida niin monta ihmistä!

Bloggaaminen on poikinut paljon hyvää, olen muun muuassa ollut mukana Yle tv5 Sportmagasin ohjelmassa, joka käsitteli fitness kilpailemistani. Samoin olen aiheesta puhunut Ylen radio-ohjelmassa. Olen myös osallistunut ruotsalaiseen kirjaan ”Bli en Confidenza” (kirja auttaa ja vahvistamaan nuorten naisten itseluottamusta ja itsetuntoa). Olen yrittänyt edistää syömishäiriön hoitoa Suomessa siten, että olin 2013 eduskunnassa puhumassa syömishäiriön hoidon erinkaltaisuudesta Suomessa ja Ruotsissa, itse jouduin hakeutumaan ruotsin puolelle, koska apua en saanut kotimaassani. Samoin puhunut radiossa, lehtiartikkeleissa ja blogini kautta olen yrittänyt auttaa niin monia kuin mahdollista.

Aloitin 16-vuotiaana catwalk- sekä fashion mallin työt, olin pitkä ja hoikka enkä paljon käynyt salissa , matkustin eri maihin ja kävin päivittäin castingeissa, jatkoin sitä vähän aikaa ja sitten kokeilin missi kisoja vuonna 2013, kilpailun nimi oli Miss model of the world 2013 Suomi, ja voitin kilpailun. Sen jälkeen alkoi fitness urheilu, kyllästyin olemaan laiha ja väsynyt niin aloitin nostaa painoja yksikseni ja isän kanssa salilla. Huomasin miten paljon paremmin rupesin voimaan. Tein sen vain ja ainoastaan oman itseni vuoksi ja ei ollut mitään mikä olisi voinut saada minut lopettamaan, olin löytänyt oman juttuni ja se tuntui mahtavalta. Sen jälkeen olen tehnyt pääasiassa fitness malli töitä/kuvauksia.

Olen kilpaillut Bikini Fitneksessä junioreissa kolme kertaa mutta tänä vuonna satsaan Fitnessmalli 2017 kilpailuun. Rakastan esiintyä lavalla, se tunne ja jännitys ennen lavalle menoa tulee aina pysymään samana sekä adrealiinivirta ja energia esiintyessä! Motivaatio ja menestymisen halu on aina ollut iso osa minua. Jokainen yritys on askel lähempänä tavoitettani. Periksi en anna jos olen päättänyt jotain. Epäonnistumisia ja takapakkeja tulee aina elämässä, sanotaanhan että vastoinkäymiset kasvattavat, vaikka olisihan se hienoa jos niin ei tarvitsisi olla.

Elämä on elämistä varten! Minulle on myös tärkeintä terveys, nautinto ja hyvinvointi. Vaikka pidän tavotteista ja haasteista niin tärkeintä on että voin hyvin ja olen onnellinen. Fitness on tällä hetkellä minulle tärkeintä ja suurin intohimoni. Saan joka kerta salilla niin paljon endorfiinia ja voin siellä parhaiten, sali on kuin toinen kotini.

Eniten pidän vapailla painoilla treenaamisesta, siinä on jotain erityistä. Saa käyttää omaa kehoaan ja työskennellä eri lihasryhmien kanssa.Tunne kun hiki valuu kasvoilla ja olet valmis luovuttamaan, mutta puret hampaat yhteen ja teet vielä yhden toiston ja ylität odotuksesi, se tunne lyö kaiken muun. Salitreeni on kehittänyt minusta vahvan ja itsepäisen, myös vastoinkäymiset muun muuassa syömishäiriö ja masennus nuorena, ovat kasvattaneet minut henkisesti vahvaksi.Samoin suuressa sisarrusparvessa kasvaminen on kasvattanut minua sosiaaliseksi ja sen että ketään ei jätetä. Tänään pyrin auttamaan ja olemaan tukena kaikille jotka ovat samantapaisessa tilanteessa kuin olin vuosia sitten, toivoisin että ei kenenkään tarvisi kokea samaa mitä minä koin.

Rakastan työtäni Personal Trainer:ina, koska pystyn auttamaan ihmisiä saavuttamaan heidän tavoitteensa ja unelmansa. Kaikki on mahdollista jos vain uskomme itseemme ja olemme valmiita tekemään töitä sen kanssa.

Siinä oli vähän lyhyesti kerrottuna itsestäni. Ensi viikolla tulee postaus aiheesta kun pakenin TYKS:in lapsenosastolta Ruotsiin hakemaan apua (poliisit perässä).

Seuratkaa minua:

Facebook

Snapchat

Instagram

Youtube

Bloglovin

Facebooktwittermail

18 kommenttia “Kuka olen?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *