You missed me?
Heipat kaikille vanhoille, sekä mahdollisille uusille lukijoille! Ajattelin herättää blogini kesäunilta, koska nyt on sellainen fiilis, että haluan ja jaksan jopa päivitellä tänne. Paljon onkin tapahtunut viimeisimmän postaukseni jälkeen ja kesä meni taas tuttuun tapaan yhdessä hujauksessa.
Seuraava tiedotus on varmaan ihan pakollinen, jos erehdyt yhä luulemaan, että asun Turussa. Noh Turku oli unelmani, mutta se ei ole unelmani enää. Palasin elokuun lopulla takaisin kotikonnuilleni Hämeenlinnaan. Turku oli todella ihana paikka kesällä ja sain kokea ehdottomasti sen parhaimpia paloja. Keräsin arvokasta työkokemusta siellä ja tutustuin uusiin ihmisiin. Löysin myös tärkeän ystävän Turusta. ❤️ Ennen kaikkea opin itsestäni ja elämästä taas hieman enemmän.
Suurin syy takaisin muuttooni oli valtava koti-ikävä sekä yhteen paluu poikaystävän kanssa. Minusta tuntuu, että takaisin muutto oli oikeastaan kohtaloa tai ainakin meillä/minulla kävi todella hyvä tuuri niin työpaikan kuin asunnonkin kanssa. Asumme vihdoinkin yhdessä ja elämä rullailee kaikin puolin hyvin. Saanpahan sanoa joskus jälkipolvelle, että on tullut asuttua myös Turussa!
Blogissani tullaan todennäköisesti näkemään tästä lähtien enemmän reseptejä ja kokkailuja, koska olen hurahtanut kokeilemaan uusia ruokia. Yleistä arjen höpinää kaikkine käänteineen ja haaveineen tulette myös varmasti kuulemaan. Tervetuloa mukaan, toivottavasti viihdyt minun sekä blogini matkassa!
-Nuppu