Midnight Sun Magic!

Heippa,

 

Vietimme juhannuksen hyvän ystäväni mökillä, ja meitä oli melkoinen porukka, noin 20 henkilöä. Suurin osa oli ennestään tuntemattomia, mutta se oli juuri ihanaa, tutustua uuteen porukkaan ja uusiin ihmisiin. Lähdimme mökille perjantaina ja perinteiseen Juhannuksen säähän kuului pieni sade, mutta se ei tullut yllätyksenä. On muuten naurettavaa, että kaikissa lehdissä pääotsikkona on Juhannuksen sää varmaan 5 kertaa ennen Juhannusta, ja se ei ikinä tyyliin pidä 😀 Suomessa pitää luottaa vaan siihen miltä ulkona näyttää kyseisenä päivänä, koska sääennusteet harvoin pitävät.

juhannustanssit2

Ensimmäisenä meillä oli ohjelmassa Juhannussalkon metsästys ja koristelu. En ollut itse ikinä kuullut Juhannussalkosta, mutta se on kuulema Suomenruotsalaisten perinne, jossa koristellaan puu erilaisilla kukkasilla ja lehdillä. Pojat löysi meile hienon puun ja tytöt sittten koristeli sen. Harmi etten ottanut meidän Juhannussalkosta kunnon kuvaa, mutta tässä kuvassa se näkyy taustalla. Koristelun jälkeen tanssittiin juhannusalkon ympärillä ja asuihin kuului perinteisesti kesämekot. 😀

juhannustanssit

Illan mittaan kävimme saunassa, uimassa ja teimme herkulliset grillisapuskat. Pelasimme myös jenkkifudis matsin. Mulla oli vielä hieman lämpöilyä ja flunssaa Juhannuksena, niin en ihan uskaltanut riehua ja osallistua kaikkiin aktiviteetteihin täysillä. Seuraavana päivänä aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja aloitimme aamumme palvomalla aurinkoa ja chillailemalla. Osalla porukasta oli ilta venynyt aamuun asti, joten aamupäivä kului rennoissa meingeissä.

juhannustanssit7

Seuraavana aktiviteettina oli luvassa hauska ”juoma peli”, jossa tarkoituksena oli heittää halkoa ja yrittää kaataa kesellä oleva pullo. Asetuimme vastakkain tytöt vs pojat. Jokainen vuorollaan heitti halkoa ja yritti kaataa pullon, ja jos pullo kaatui, vastakkaisen puolen pelaajan piti mahdollisimman nopeasti käydä nostamassa se. Tänä aikana heittäjän tiimillä oli aikaa juoda juomansa ja nopeiten juomansa juonut tiimi voitti. Kuulostaa simppeliltä, mutta se oli yllättävän vaikeaa 😀 Me tytöt veimme voiton tässä pelissä.

juhannustanssit4

Tämän jälkeen pelattiin norsupallo turnaus. Säännöt tässä oli samat kuin jalkapallossa, mutta pallona toimi iso jumppa pallo. Harmikseni en päässyt osallistumaan tähänkään aktiviteettiin, mutta sain hyvät naurut kun seurasin peliä 😀 Pojat veivät voiton tässä ottelussa vuorostaan.

juhannustanssit6

Ilta päättyi taas grillaukseen, saunaan ja uintiin, sekä kävimme ottamassa mageita kuvia järven rannalla. En ole pitkään aikaa nähnyt niin kaunista taivasta, se oli ihan kuin jostain elokuvista. Taivas oli ihan pinkki pitkälle yöhön ja kruunasi tämän juhannuksen <3 Oli ilo saada viettää se näin kivan porukan kanssa ja oli hauskaa, että ihmiset olivat keksineet jotain muitakin aktiviteetteja kun perinteiset ruokailut ja juomingit. Mökillä sielu lepää, ja pääsee lataamaan akkuja vilkkaasta kaupunkielämästä. Toivotaan, että pääsen tänä kesänä vielä ainakin kerran uudestaan landelle!

juhannustanssit5

Kiitos kuvista Omer Levin!

<3: Mariela

Facebooktwittermail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *