Herkuttele ravitsevalla smoothiella

Heippa!

Herkuttelu sen vain jatkuu täällä blogissa, meinaan seuraavaksi vuorossa ohje smoothieen. Itse en ennestään paljon smoothieita harrastanut, mutta kiireisenä olen huomannut niiden olevan varsin monipuolisia ja ravitsevia pienessä olomuodossaan. Etenkin minut on yllättänyt miten juotava voi olla hyvinkin täyttävää ja korvata jopa aterian.
Smoothie onkin tosi kätevä, kun aikaa on vähän ja pitää nappasta jotain nopeasti mukaan. Blenderiin voi vai heittää sopivat ainekset varmistaen, että tulee tarpeeksi hiilareita, proteiineja ja rasvoja hyvässä suhteessa. Jos meinaa smoothien ateriana vetää, sen tulee sisältää jo vähän enemmänkin tavaraa.
Haasteellisuutta voi tulla raaka-aineiden makujen yhteen sovittamisessa. Itse olen ainakin välillä tehnyt hieman liian mielenkiintoisia yhdistelmiä, jotka ovat saattaneet päätyäkin sinne roskiin…. Kannattaa luottaa silti omiin mieltymiksiinsä ja kokeilla rohkeasti eri tapoja. Suosittelen, että vahvan makuisia (esimerkiksi kale-lehdet) raaka-aineita kannattaa ainakin aluksia kokeilla vähemmin määrin.
Smoothien voi makeuttaa helposti ja luonnollisesti hedelmillä, hunajalla tai taateleilla. Rasvoja saa lisättyä esimerkiksi avokaadosta, kookosöljystä, chian-siemenistä tai maapähkinävoista. Hiilihydraatteja saa vihanneksista, marjoista, hedelmistä tai kaurahiutaleista. Proteiinit voi lisätä proteiinijauheilla tai rahkalla.
Seuraavan smoothien tein äitilleni välipalaksi, kun hän oli kipeä. Proteiininä  käytin herneproteiinijauhetta, joka sopii myös vegaaneille. Se on hyvin imeytyvää ja sisältää kaikki 8 välttämätöntä aminohappoa. Maultaan se on melko mieto, joten ei maistu paljon smoothiessa. Lisäksi käytin proteiinia lisäämään inkivääri-lime skyriä. Rasvoja sekä makeutta tuli kookosöljystä ja kookos-mantelimaidosta. Inkivääri ja lime toimivat makua antamaan ja kipeän flunssan lievittäjinä.

Eli kyseisen smoothien ainekset ovat:

  1. 1 ruokalusikallinen herneproteiinia
  2. Puolikkaan limen mehut
  3. 1 Teelusikallinen kookosöljyä
  4. 1 banaani
  5. Muutama tuoreen inkiväärin siivu
  6. Lime-inkivääri skyriä
  7. Hieman kookos-mantelimaitoa

Sitten blenderiin ja done! Päälle mulberrejä ja kanelia.. nam

♥ Isabella
Facebooktwittermail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.