Kirjoitan tästä jo nyt, koska tiedän, että osa odottaa illan kuulumisia jo heti aamusta.
Tulin juuri kotiin, kello on 03 yöllä, eikä minua edes nukuta vielä. 🙂

Päivä oli mukava erilaisten, ihanien tyttöjen kanssa, ja kaikki sujui hyvin!

Päivä oli todella pitkä, sillä meikissä piti olla klo 11 aamulla, ja päivänäytökset alkoivat iltapäivällä. Päivänäytöksiä oli kolme, ja jokainen sisälsi Casall-, coctailmekko-, bikini- ja iltapukukierroksen.

Tuomaristohaastattelut alkoi n. klo 22, mikä meni osaltani todella hyvin ja sain sanottua kaiken sanottavani.
Illan show venyi tuttuun tapaan pitkälle aamuyön puolelle ja odotus tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan.

Viimeinen show alkoi vihdoin ja viimein puoli kahden jälkeen ja sisälsi samat kierrokset kuin päivänäytöksetkin, lukuunottamatta bikineitä. Casalin pikkutoppi-microshortsiasut korvasivat bikinit myös tuomaristohaastattelussa.

Juhlapukukierroksen päätyttyä tuomareilla oli valinta selvillä, mutta jotakin he alkoivat kuitenkin vielä miettimään. Jouduimme siis odottamaan vielä tovin, jos toisenkin.
Viimein tuomareiden tehtyä päätöksensä, kuulutettiin 5 jatkoon pääsevää tyttöä. Viiden nimen kuultua, seisoin edelleen rivissä. Ajattelin hetken, että mitäs ihmettä? Tiesin, että minulla meni haastikset ja päivänäytökset todella hyvin, ja jatkoon menneissä tytöissä oli myös sellaisia, joiden kertoman mukaan haastattelu ei mennyt ihan niin hyvin. Olo ei kuitenkaan ollut lannistunut, tai sellainen, että olisin miettinyt, mikä minussa on vikana. Ei, ei ollenkaan. Olin siitä ylpeä, sillä ennen en uskonut itseeni, ja tuossa tilanteessa olisi saattanut päässä pyöriä itsesyytöksiä ja pettymystä, ehkä jopa itku painanut kurkussa. Nyt ajattelin, että no jopas, ja olin samaan aikaan jopa hieman helpottunut.
Kuten aikaisemmin jo mainitsin, mietin todella, todella pitkään hakuani uudelleen. Minulla on monta muuttujaa, mitkä olisin joutunut ajattelemaan uudelleen tai jollain tapaa järjestämään kisan myötä.
Olin helpottunut myös siitä, että nyt saan jatkaa hommiani ilman stressiä, esimerkiksi tankotanssin suhteen olin pohtinut, miten ihmeessä saisin aikani järjestettyä niin, että ehdin tankoilemaan huomattavasti nykyistä enemmän. Olisihan minun saatava uusi, entistä mageempi tankosetti suunniteltua ja harjoiteltua talent-osuuteen, ennen tammikuun finaalia. Olin myös helpottunut siitä, että nyt minulla on aikaa ottaa keikat vastaan.
Sainhan jo tämän karsintapäivän aikana neljä keikkabookkausta ja puhelun, jossa tiedusteltiin, miten paljon minulla on aikaa syksyllä keikoille, saati alkuvuodesta, kun keikkoja olisi jo tältä yhdeltä firmalta 100kpl kuukaudessa (en tietenkään yksin näitä kaikkia ehdi tekemään, mutta olla mukana niin monella kuin suinkin). Ainut asia, miksi koko uusintakierrokselle lähtöä harkitsin jättää väliin, oli nimenomaan työkeikat. En mielellään kieltäydy hyvistä keikoista, ja ainoa syy hyvien keikkojen sivuuttamiseen on oikeastaan vain toinen keikka, joka on jo bookattu päällekäin. Kiertue vie kuitenkin paljon aikaa näytöksien, kuvauksien ym tapahtumien myötä, jotka tietenkin kaikki finalistien osalta palkatonta työtä.

Pakkasin kimpsuni ja kampsuni ja kysäisin vielä lähtiessäni tuomarilta kommentteja (kuten olen tehnyt AINA jokaisen kisani jälkeen). Vastaukseksi sain, ettei mitään kommentteja oikein ole. Kehuttiin, että minulla meni todella hyvin ja sain pisteitä, mutta tuomaristo oli vain viimemetreillä päättänyt, että annetaan muillekin mahdollisuus. Olin kuitenkin jo sijoittunut ko. kilpailussa perintöprinsessaksi. Aika jännä logiikka, minun mielestäni. Noh… Kiva kuulla, että kaikki meni hyvin myös heidän silmissään. (Itsensä vähättely on yksi myrkky, mistä olen yrittänyt opetella pois.) Kuitenkin, minusta olisi ollut VÄHINTÄÄNKIN reilua kertoa tästä ENNEN kuin olin ottanut päivän vapaata ja hikoillut 15 tuntia näytöksissä. Jos tätä ei oltu aikaisemmin keksitty, vaan ajatus tuli viimemetreillä, kuten sanottiin, olisi ollut kohtuullista jättää se myös ajatuksen tasolle. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että tässä tilanteessa se oli vain ja ainoastaan törkeä temppu.
Silti uskon aina, että kaikella on tarkoitus. Ajattelen, että he ehkä tekivät minulle jopa palveluksen. Epäröin aikani riittämistä  ja mahdollisen voiton sitomista, vaikka toki halusinkin mukaan kilpailuun, koska tunnen, että minulla on paljon annettavaa. Antaa voin onneksi myös ilman kilpailua, ja niin aion antaakin. Kuten aikaisemmin olen sanonut, tämä olisi vain ollut mainio väylä siihen.
Loppuun tuomari sanoi minulle vielä, että uusia ovia aukeaa, kun yksi sulkeutuu. Minulla on siitä onnellinen tilanne, että minulla on jo nyt niitä ovia avoinna valmiiksi, ennen kuin tämä yksi ehti edes sulkeutua. Nyt voin kulkea niitä rauhassa, kun tämä yksi suljettiin puolestani.

Tämä on siitä hassu tilanne, ettei minulla ole minkäänlaista häpeän tunnetta, tai edes pettymys ei ehtinyt viipyä mielessäni. Kun viimeinen nimi kuulutettiin, ensimmäinen ajatus WTF pilkahduksen jälkeen oli, että everything happens for a reason. Samalla ajatukseni valkeni, kuten ylempänä jo kirjoitinkin, seistessani lavalla.

Kaikki tapahtuu syystä.

Hello world! I like your lemons ❤️