Olin puoli viikkoa keikalla pohjoisessa, ja jouduin todenteolla luopumaan kaikista rajoituksistani ruuan suhteen. Ruuat oli mitä parhaimpia, huippukokkien loihtimia piperroksia, mutta sisälsivät luonnollisesti kaikkea sitä, mitä en yleensä suuhuni laita.

Jo matkaeväät poikkesivat rankasti omasta ruokavaliostani, sillä meille oli varattu salamipötköjä. Sianlihaa. Eh…?

Illalliselta löytyi kermaista kanttarellikeittoa, läskisoosia, voiperunaa, aurajuustomoussea, juustokakkua, ymym…

 

Aamupalalla yritin tehdä mahdollisimman fiksuja valintoja. Päivällä tarjolla oli hapankorppuja ja koskenlaskijajuustoa, sekä salamimakkaroita. Maitotuotteita viljatuotteen päällä. Minkäs mahdoin, kun lounastakaan ei ollut tarjolla ja illalliseen oli vielä aikaa…

Kahdeksan ruokalajin illallinen kruunasi viimeisetkin sokerikoukun rippeet. Lisäksi jokaiselle annoksella oli oma viininsä, mitä tuli tietenkin maistaa.

Viimeistään suklaakakun jälkeen ruoka alkoi tuntua suun mukaiselta, ja huomasi, miten sitä alkoi haluta lisää.

Kaikesta huolimatta, juhlaillallinen oli ELÄMYS!

Ensimmäisenä iltana elimistö ei ollut vielä tottunut sokeriin ja siksi sitä oli helpompi vastustaa. Viimeisenä aamuna huomasi aamupalalla houkutusten olevan suurempia kuin edellisenä aamuna. Leivonnaiset ja murot näytti taas paremmalta kuin pitkään aikaan.

Elimistöni on todella herkkä altistumaan riippuvuuksiin, ja minun on helppo jäädä koukkuun addiktoiviin aineisiin, kuten sokeri. Siksi minun on parempi kiertää ne kaukaa. Nollatoleranssi on itseasiassa minulle helpompi vaihtoehto kuin kohtuus.

Viimeisen päivän lounaalla sorruin jopa ottamaan jälkiruokamarenkeja, vaikkei tälläkertaa olisi ollut edes pakko, sillä ruuat otettiin itse. Tajusin olevani koukussa. Jos olisin ensimmäisenä päivänä maistanut marenkia, olisi se ollut AIVAN liian äklömakea syötäväksi. Sitäpaitsi, en yleensä edes harkitse syöväni marenkia!!

 

Helsinkiin palattuani päätin pitää tiukan freetox-jakson, jotta saan katkaistua sokerikoukun heti alkuunsa.

Seuraava päivä ei kuitenkaan ollut menestys puhdistautumisen suhteen… Olin keikalla proteiinipatukoiden parissa, ja pitkästä aikaa sorruin napostelemaan niitä töiden lomassa.

 

Viime kuussa otin Saija K Styling virtuaaliohjauksen, jonka ensimmäisessä osassa kartoitettiin hieman sitä, millaisena itseni koen. Sain pari kotiläksyä pohdittavaksi, sekä käskyn olla kuukauden ilman vaakaa. Ajatus oli aika karmiva, mutta samalla siinä oli jotain jännää!

Huomasin heti alussa stressaavani suunnattomasti siitä, paljonko painan kuukauden jälkeen. Homma ei ehkä toiminut kohdallani, kuten piti. Tarkoitus lienee poistaa stressi painon ympäriltä, mutta minulla stressi vaan kasvoi, koska en tiennyt missä mennään. Ikäväkseni huomasin, että aloin lihoa. Aluksi uskottelin itselleni, että kuvittelen, sillä enhän ollut edes syönyt niin, että lihominen kävisi järkeen. Pikkuhiljaa jouduin luottamaan tuntemaani ja siihen, mitä näin. Eilen illalla laitoin stopin vaakattomuudelleni ja kohtasin todellisuuden, reilu viikko etuajassa. Toivoin vain, ettei tilanne olisi kovin paha, vaikka tiedostin sen, että vaaka tulee näyttämään nyt aivan ennennäkemättömiä lukemia.

Paino oli kuin olikin korkeammalla kuin koskaan ikinä ennen – koko elämäni aikana! Se oli kuitenkin vähän vähemmän kuin se pahin, mitä pelkäsin. Yritän olla nyt vain tyytyväinen siihen, että se oli alle sen, mitä eniten pelkäsin. Nyt otan jälleen tarkan seurannan, koska kontrollin alla minun on levollisin olla.

 

Tänä aamuna otin koko kehonkoostumuksen lukemat, jotka olivat huonoimmat ikinä. Jostain syystä minua ei kuitenkaan alkanut masentaa niin paljoa kuin olisin kuvitellut, vaan mieli oli ennemminkin odottava. Odottava siitä, miten suuri muutos tästä lähtöpisteestä tuleekaan!

 

Stressin lisäksi kilojen kertymiseen on varmasti osaa myös hormoneillani, jotka ovat olleet selkeästi sekaisin jo pari kk. Ehkä kirjoitan niistä erikseen… Mainittakoon sen verran, ettei parit viimeiset naisten spesiaalit ole toimineet, mutta ihoni on sen sijaan kukkinut aika rankasti. Merkit viittaa voimakkaasti siihen, että testot olisivat taas koholla, mikä on omituista, nimittäin olen nyt pari kk syönyt lääkettä, jonka nimenomaan pitäisi lamauttaa mieshormonien vaikutus.

 

Stressiäni lievittää tieto siitä, että tällä viikolla tapaan valmentajani, ja alamme luoda suunnitelmaa kuntoon pääsystäni. Ihaninta koko hommassa on seuranta! Tietoisuus siitä, että kehitystä seurataan kokoajan ja suunnitelmaa muutetaan, mikäli joku ei toimi. Tällaista painon karkaamista ei enää tapahdu ja sitäpaitsi seuranta on minulle suurin motivaattori! Lukemien vertailu entisiin saa aikaan parhaat kiksit!

Sen jälkeen, kun ohitan lähtöpainon, ja paino lähtee sinne suuntaan, mihin alunperin pitikin, tulee lysti vasta alkamaan! Uskon kuitenkin pääseväni siihen pisteeseen nopeasti, kun ohjeet ovat kunnossa.

Pohjoisen reissulta saamani flunssa harmittaa, sillä nyt haluaisi todella laittaa rasvan palamaan, muttei pysty liikkumaan, kuten haluaisi. Odotellessa panostan nyt puhtaaseen ruokaan ja aloitan treenit heti, kun olo on hieman voimaantuneempi! Ehkä jo huomenna?

Ylihuomenna pääsen valmentajan tuomittavaksi ja siitä se sitten lähtee!

So excited ❤️