Hormonijuttuu

Lupailin edellisessä kirjoituksessani juttua hormonimylläkästäni.
Vanha blogikirjoitukseni PCOS-oireyhtymästä kerää edelleen huimasti lukukertoja, mikä on tietenkin hyvä asia, jotta mahdollisimman moni löytäisi syyn oireilleen.

Viimeaikoina olen valitellut salakavalasti hiipineitä kilojani, vaikken ole mielestäni syönyt sillä tavalla, että moinen olisi ymmärrettävää… Etenkään, kun olen käynyt säännöllisesti salilla.
Olen yrittänyt unohtaa koko asian, ja päättänyt päästä siitä eroon. Olen ajatellut, etten antaisi sen rajoittaa elämääni enää lainkaan. Sulkenut sen pois ja päättänyt, ettei minulla ole sitä.

Mitä tämä sitten käytännössä tarkoittaa?

PCO- tai etenkin PCOS-oireyhtymästä kärsivän (pakko sanoa, että vihaan käyttää tässä sanaa kärsimys, sillä kaiken kanssa voi oppia elämään, ja elämän ei tarvitse mielestäni olla ”kärsimystä”, vaikka olisi mikä! Etenkään jos kyse on vain rakkuloista munasarjoissa) on VÄLTTÄMÄTÖNTÄ välttää hiilihydraatteja.
Kuten kaikki ystäväni tietävät, olen suunnaton sushilover, ja minulla on (viha-)rakkaus-suhde sushibuffetteihin.
Jos kuvittelen pystyväni elämään normaalisti, ilman PCOS:n rajoitteita, voin tietenkin mennä ystävien kanssa sushille. Niinhän minä sitten kuvittelin. Kolmesti. Ja sain heti tuntea sen nahoissani.

PCOS elää hiilihydraateilla, ja kun sitä ruokkii, se voimistuu. Voimistuessaan se aiheuttaa ylipainoa (lihomista hyvin herkästi) sekä aknea.
Voimistuttuaan se on sitkeä, eikä heti laannu, vaikket enää söisikään hiilareita. Kilot on ja pysyy, ja iho kukkii. Tarvitaan pitkäjänteisyyttä, ja erittäin vähähiilihydraattista ruokavaliota, jotta se saataisiin taas uupumaan ja sen myötä oireet hellittämään. Kilot jatkaa kapuamistaan, kunnes se alkaa nääntyä. Yhden sushimätön seuraukset ovat siis kauaskantoiset.

Minulla paino on hiipinyt koko kesän ylöspäin. Täydellistä hiilihydraatittomuutta ei ole tullut, joten voimistunut PCOS on pysynyt voimissaan, vaikkei sitä juurikaan ole enää ruokittu. Iho pysyy huonossa kunnossa ja kilot eivät karise.
Ulkoisien oireilujen lisäksi hormoniepätasapaino on havaittavissa myös kuukautisissa. Tai lähinnä siinä, ettei ne enää toimi.
PCOS rakkulat erittävät ylimääräistä testosteronia, mikä horjuttaa hormonitasapainoa. Estrogeenejen jäädessä alakynteen, alkaa tulla näitä ei-toivottuja oireita. Aknen ja ylipainon lisäksi kuukautiset lakkaavat.

Itsellänihän niitä ei ole koskaan kuulunutkaan luonnollisesti. Pillereitä popsimalla ne on kuitenkin saatu rullaamaan normaalisti, mutta nyt niitä ei ole pariin kuukauteen näkynyt, vaikka pillereitä syönkin. Tuntuneet ovat kyllä, ihan entiseen tapaan alavatsassa, mutta siihen se sitten jääkin.

Mikä ihmeellisintä, olen syönyt nyt pari-kolme kk Androcur nimistä lääkevalmistetta, minkä tarkoituksena on nimenomaan blokata mieshormonien vaikutukset. Ehkä tuudittauduin myös liikaa sen varaan, ja luulin pystyväni syömään sushia.

Androcur, kuten kaikki muutkin lääkevalmisteet, omaavat myös sen pimeän puolen; sivuoireet. Jotain vakavampaakin maksaan liittyvää ongelmaa niiden aikaansaannoksista olen lukenut, mutta yleisimpiä, ei-toivottuja haittoja on mm. haluttomuus. Ehkä libidoni on aavistuksen rauhoittunut, mikä sinkkunaisena on ihan ok, mutta en minä halua halujani menettää, sillä se on kuitenkin vahvasti osa minua.
Androcur onkin alkujaan kehitetty lamauttamaan halut, kun lääkettä määrättiin pedofiileille. Sittemmin sitä on alettu käyttää naisille ”miesmäisten” oireiden lievittämiseksi, kuten esimerkiksi hirsutismista kärsiville naisille.

Olen itse lähtökohtaisesti kaikkia lääkkeitä vastaan, enkä haluaisi itseeni mitään, mikä sekoittaisi omaa hormonitasapainoani. Minulla on kuitenkin omat hormonit sen verran sekalutta PCOS:n takia, että olen ns. myrkkyjen armoilla. Tämä Androcur oli kuitenkin varovainen kokeilu Diane Nova pillereiden rinnalle, enkä tiedä, kuinka kauan aion sen kokeilua jatkaa. Mitään positiivista sillä ei ainakaan toistaiseksi ole saavutettu.

Lisää haittaa Androcurista lienee fitnesskuvioissa, kun lääke saattaa hidastaa lihasta kasvamasta. Ehkä lopetan sen, juteltuani valmentajani kanssa.

Monikaan ei varmaan tajua, miten turhauttavaa on elää PCOS:n kanssa. Sanotaan, että ”no miksi et vaan polta sitä rasvaa pois, minkä olet hankkinut?”, ihan kuin se olisi niin yksinkertaista. Etenkin, kun polttaessasi rasvaa, hormonit kerää sitä kokoajan lisää.

+- 0

Mikäli en olisi liikkunut kokoajan paljon, olisin ties kuinka iso. Iho-oireilu ja kasvojen pöhötys häiritsee minua tällä hetkellä kuitenkin kaikkein eniten.

Taiteilen vielä toistaiseksi hormoniviidakossa, mutta olen elänyt välillä pitkiäkin pätkiä niin, että MINULLA on ohjat käsissäni – olen siis toiveikas! Se vaatii lähes nollatoleranssia hiilihydraattien suhteen, mutta on sen väärti. Innolla odotan, miten se käyttäytyy uuden ruokavalioni kanssa, jonka valmentajani minulle tulee laatimaan!

Olen selättänyt nämä oireet monta kertaa aikaisemminkin, joten nyt vaan pää pystyyn ja hiilarit pannaan. Kyllä tää taas tästä pikkuhiljaa 🙂

Facebooktwittermail
Viivi

Viivi

www.viiviback.com

10 kommenttia “Hormonijuttuu

  • Avatar
    17.9.2016 klo 18:47
    Kestolinkki

    Uh! Kuulostaa raskaalta.
    Voimia sinulle ja hyvää syksyä.

    Reply
    • Viivi
      19.9.2016 klo 13:46
      Kestolinkki

      Kiitos paljon! 🙂 Ihanaa syksyä myös sinulle! <3

      Reply
  • Avatar
    20.9.2016 klo 13:18
    Kestolinkki

    Voin niin samaistua useisiin kohtiin. Tosin omalla kohdallani sairaus ei ole aivan yhtä paha, kuin tapauksessasi, mutta kuitenkin. Onneksi tässä ei kumminkaan yksin tarvitse olla 🙂

    Reply
  • Avatar
    14.9.2017 klo 14:19
    Kestolinkki

    Hei!

    Luin sen sun alkuperäisen kirjotuksen ja heräsin ns. samaan ongelmaan.
    Kirjoitit ensimmäisessä osassa hiustenlähdöstä, että puolet lähti. Mistä se johtui, pelkästä pcossasta,e-pillereiden lopetuksesta tai joidenkin pillereiden syönnistä? Eniten mua kiinnostaa miten sait tukkasi takaisin?
    Mitä ehkäisyvalmisteita olet käyttänyt, tai merkkejä?

    Mulla alkoi hiustenlähtö reilu 3 vuotta sitten ja lopetin Yasmin pillerit reilu 2 vuotta sitten. Kiertoni olen saanut ensimmäistä kertaa toimimaan 23 vuotiaana, kiitos samanlaisen ruokavalion kuin sinulla sekä paljon vitamiinejä. Ainoa murhe on noi hiukset ja mietin alottaisinko pillerit siksi uudestaan!
    Finnejä ei enää ole kuin yksittäisiä.
    Voin linkittää sinulle englanninkielisen tosi mielenkiintoisen lääkärin blogin missä kerrotaan pcos oireyhtymästä ja sen hoitamisesta ruokavalion lisäksi erilaisilla lisäravinteilla. Näin sain oman kiertoni toimimaan.
    Yasmin muuten ei aiheuttanut painonnousua ollenkaan ja pysyin sen kanssa hoikkana verrattuna muihin pillereihin. Pystyin jopa syömään mitä vaan lihomatta. Diane novasta paino nousi helposti.

    Kiitos muuten mahtavasta blogista, vaikka olisi huono päivä niin tätä lukemalla saa paljon positiivista energiaa! 🙂

    Reply
    • Viivi
      17.9.2017 klo 20:06
      Kestolinkki

      Heti alkuun kiitos ihanasta palautteessa! ❤️ Omatunto kolkuttaa, kun en ole saanut itsestäni irti nyt säännöllisesti päivittää tässä loppudieetillä!
      Itse asiaan….
      Mulle lykättiin myös Yasmin pillerit silloin 16-vuotiaana, joilla saatiin menkat tulemaan. Diane Novaa syönyt vuosia nyt minäkin, paino nousi sen 10kg, eikä ihan niin herkästi lähde poiskaan. Toki väkisin, ainakin tällä fitness-ruokavaliolla sekin luovuttanut
      Hiukset alkoi kasvaa takaisin mies- ja naishormonien tasoittuessa, eli aloitettuani korkeimman estrogeenin omaavan diane novan, joka hälventää korkean testotasoni suhdetta, sekä pcos hillintään toimiva Metforem. Ravinnetiheä ruoka, hyvät rasvat ja laadukkaat hiustuotteet käytössä. Ei oikein muita neuvoja osaa hiuksille antaa :/ biotiini on hyvä ravintolisä muiden lisäksi, mitä suosittelen! ❤️
      Zemppiä hiusten hoitoon! Linkkaa ihmeessä se juttu tähän, saattaa kiinnostaa muitakin kuin minua!

      Reply
  • Avatar
    5.12.2017 klo 15:57
    Kestolinkki

    Moikka!

    Mä sanoin PCOS-diagnoosin 27 vuotiaana. Nyt olen 34-vuotias. Murrosiästä saakka kuukautiset olivat epäsäännölliset. Lapsena olin lihava ja alutin laihduttamisen 18-vuotiaana. Sain painoa pudotettua 30 kg normaalipainoon viiden vuoden aikana. Lopulta olin tosi pienillä kalorimäärillä. Nykyisinkin tulee tarvetta pudotella painoa välillä ja tuntuu, että tosi paljon vähemmän saan syödä, mikä teoriassa terveellä ihmisellä toimii. Millasella kalorimäärällä saat painon putoamaan ja millainen sun ruokavalio on vaikkapa esimerkkipäivänä? Vähähiilihydraattista ruokavaliota en ole kokeillut, vaikka joskus olenkin syönyt aika vähän hiilareita. Käyn salilla kolme kertaa viikossa, käyn kaksi kertaa viikossa lenkillä. Toinen on aerobisempi ja toinen enemmän kestävyysalueella. Vatsanseutu on mulla tosi ongelmallinen. Se ei ole ollut missään vaiheessa edes siedettävän hoikka. Luulen sen johtuvan PCOSsta ja ylimääräistä vatsanahkaakin on laihdutuksesta jäänyt.

    Oletko ikinä kokeillut minipillereitä? Mulle ne vaihdettiin useiden e-pillerikokeiluiden jälkeen. Milloin oli vuotohäiriöitä, milloin mieliala aivan karmea. Gyne suositteli niitä siksikin, että ovat turvallisempia kuin e-pillerit. Minipillereillä (Cerazette) iho ja limakalvot ovat tosi liiankin kuivat. Joudun käyttämään Vagifemia paikallisesti. Mieliala on mulla näillä tasainen ja kuukautisista ei ole tietoakaan. Gynen mukaan se on hyvä asia, ettei kuukautisia ole.

    Reply
    • Viivi
      10.12.2017 klo 13:18
      Kestolinkki

      Moikka Essi!
      Ikävä kuulla, että kärsit samasta oireyhtymästä!
      Painon kertyminen on rasittava PCOS:n oire, mutta sen kanssa on vain elettävä. Enkä nyt tarkoita ylipainoa, vaan sitä tosiasiaa, että joudumme tekemään hitokseen enemmän työtä pysyäksemme kuosissa, toisin kuin terveet munasarjat omaavat naiset.
      VHH-ruokavalio on ehkä ainut keino, millä painon pystyy pitämään kurissa, vaikka liikkuisikin kuin hullu! Itselläni paino tuli shokeeraavan nopeasti dieettini jälkeen, kun en noudattanut mitätöntä hiilarimäärää sisältävää ruokavaliota, vaan söin hiilareita kuten ”normaalit naiset”.
      Kalorimäärä, mihin aion nyt palata, on 1800, sisältäen 100-150g hiilaria. Mielellään jopa alle sadan, mutta kovaa treenaavana sallin itselleni nyt edes vähän hiilaria, vaikka sitten aknen uhalla. Paljonhan siihenkään ei saa tosin syödä :/
      Itselläni PCOS:n oire, akne, on todella ärhäkkä ja iskee heti, jos hiilareita tulee nautittua. Samoin tuo vatsanseutu on mahdoton pitää siistinä, ellen ole kokoajan dieetillä. Liikuntamäärät on pakko pitää korkealla, muutoin ei voi syödä juuri mitään. Niin ikävää kuin se onkin!
      Kalorit koostuu siis pääsääntöisesti proteiinista ja rasvasta (hyvälaatuisesta!). Käytän Puhdistamon tuotteita, ja rasvanlähteinä lohen lisäksi toimiikin heidän huippulaatuinen Kookosöljy, sekä MCT-öljy. Toki satunnaisesti käytän myös avokadoa, pähkinöitä ym…

      Minipillereitä en ole kokeillut, sillä minulle määrättiin korkeimman estrogeenin omaavat pillerit (Diane Nova) niiden aknea hillitsevän vaikutuksen vuoksi. Teho perustuu sen estrogeenin korkeaan pitoisuuteen, mikä tasapainoittaa korkeaa testosteroniani.

      Ruokavalioni on ollut nyt kisojen jälkeen aikalailla erilainen jokapäivä, sillä en ole noudattanut yhtikäs mitään suunniteltua ruokavaliota, vaan olen nyt nauttinut spontaanista vapaudesta – kuitenkin pysyttäytyen puhtaassa ravinnossa.
      Ns. moskaruokaakin on tullut kokeiltua sillointällöin tässä kahden kk aikana, mutta se on vain muistuttanut minua siitä, miksi olen kiertänyt sen kaukaa jo vuosia! Ei todellakaan sovi (jos kellekään) PCOS henkilölle!

      Luin jonkun (jenkkiläisen?) tutkimuksen tässä taannoin, jossa syöpäsolujen todettiin käyttävän sokeria ja hiilareita 9(?) kertaisesti terveeseen soluun verrattuna, eli kaikki tulehdusta aiheuttavat- ja muut haittavaikutukset ovat moninkertaiset terveisiin soluihin verrattuna! Uskon PCOS:n käyttäytyvän samoin kuin syöpäsolutkin, sillä molemmathan elävät hiilareilla. Jos siis syöt sokeripalan, se vastaa näin karkeana esimerkkinä sitä, kuin söisit niitä 9. Käy järkeen, kun omia oireitaan, ja niiden räjähdysmäisiä reaktioita miettii. Bensaa liekkeihin-efekti.

      Positiivista tässä on se, että tiedostamme ongelmamme ja nykypäivänä meille on jo suhteellisen paljon tietoa saatavilla, vaikka tämän vittumaisen oireyhtymän hoito onkin vielä aika lapsen kengissä suomalaisten lääkäreiden keskuudessa.
      Sister, Stay strong! <3

      PS. voisin tehdä jonkin esimerkkipostauksen/vlog-videon tässä lähiaikoina siitä, mitä päivän aikana syön 🙂 Alan muutenkin palata jonkinlaiseen säännölliseen kaavaan ruokailujen suhteen, jotta saan tosiaan pidettyä kirjaa syödyistä makroista, lähinnä juurikin noiden hiilareiden suhteen!

      Reply
  • Avatar
    7.7.2019 klo 18:45
    Kestolinkki

    En tiedä luetko näitä blogin kommentteja enää, mutta kiinnostaisi tietää että onko tuosta liiallisesta testosteronituotannosta hyötyä lihasten kasvatuksessa? Eli vaikka rasvaa kertyy helpommin mikä on ikävää, niin hyötyykö siitä kuitenkin myös samalla tuon lihaskasvun kannalta? Varmaan fitneksessä siis offikaudella kiva juttu kun lihasta tarttuu paremmin, vaikka dieetti onkin sitten tuplahankalaa, vai?

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *