Näin viime maanantaina parasta ystävääni Hansua, todella pitkästä aikaa. Kotona otin snäppiä, juuri ennen kuin lähdin näkemään häntä. Kirjoitin ”Bestaa näkee <3”. Siitä sainkin idean kirjoittaa minusta ja Hansusta – meidän tarinastamme <3 Hansu on minulle ehdottomasti aina ykkönen ja ylitse muiden.

 

 

Tämä tarina ei kuitenkaan kaikinpuolin tule olemaan onnellinen. Sillä kerron nyt myös siitä, miten elämä on meitä koetellut. Sekä minkälaista on menettää paras ystävä, jonka kanssa on tottunut kokemaan ja jakamaan AIVAN KAIKEN. Älkää pelästykö, en kirjaimellisesti ole menettänyt häntä.

 

 

Tutustuimme vuonna 2007, kun Hansu tuli samaan voimistelujoukkueeseen kanssani. Emme heti alkaneet frendailemaan, koska Hansun mielestä olin ärsyttävä pissis. Olin juuri nimittäin saanut päähänpiston lopettaa voimistelun, ja kiukuttelin meidän ensimmäisellä yhteisellä leirillä, kuinka en muka olisi halunnut edes olla siellä ! En kuitenkaan lopettanut silloin voimistelua, onneksi se oli vain ohimenevä angstivaihe.

Tutustuimme kuluvan puolen vuoden sisällä paremmin ja yhtäkkiä huomasimme viihtyvämme toistemme seurassa paremmin kuin hyvin.

 

 

Vuodet 2008 ja 2009 menivät todella kovaa treenatessa SM-kisoihin, World Cup -kilpailuihin Bulgariaan sekä Puolaan. Sekaan kuitenkin mahtui aina pientä hauskuuttelua toistemme seurassa.

Hansulla ei selkä kestänyt enää voimistelua ja hän lopetti joskus 2009 aikoihin. Minä jatkoin vielä vuoden, kunnes itsekin selän ja huonovointisuuteni takia lopetin. Silloin siis anoreksia hiipi pikkuhiljaa elämääni ja siksi aloin voimaan huonosti.

Näimme Hansun kanssa kokoajan vähemmän, sillä olin sulkeutunut omaan kuoreeni. 2010, 2011 ja melkein koko 2012 meni oikeastaan kokonaan anoreksian kynsissä. Emme juuri nähneet Hansun kanssa. En ollut silloin oma itseni.

Ehkä 2012 kesällä aloin muistuttamaan jo hiukan itseäni. Voimani palautuivat pikku hiljaa, ja aloimme taas näkemään Hansun kanssa.

 

 

Tää on niin hauska ! Oli 2012 talvi ja satoi räntää ja vettä. Olimme menossa yhdelle keikalle. Ainoa sadesuoja mitä meillä oli, oli Alepan muovikassi, josta teimme tuon hienon sadehatun Hansulle. 😀

Halusimme pitää hauskaa, hullutella ja tehdä kaikkea mitä ikinä päähän juolahti, ”kun olimme vielä nuoria”. Tästä varmaan kaikki alkoi.

 

 

Olimme GOOM:n opiskelijaristeilyllä 2013 alkuvuodesta. Se oli varmaan ensimmäinen kerta, kun lähdimme kahdestaan seikkailemaan. Meillä oli niin hauskaa ja hullua, ettei voi edes ymmärtää.

Miettikää nyt. Molemmat ovat koko elämänsä olleet voimistelukisoissa viikonloppuisin kiinni, kun muut samanikäiset menivät pitkin kyliä ”hulluimmissa bailuissa”. Jotenkin tämä vaihe purkautui meillä vasta tuolloin. Ja minä, kun olin sairastellut pitkään, niin tunsin itseni vihdoin ihanan vapaaksi, joten annoin palaa ihan täysillä !

Tanssimme risteilyllä kahdestaan tanssilattialla vielä seuraavana iltapäivänä, vaikka laiva oli jo saapumassa takaisin satamaan. Nuo kanat ostimme laivan TaxFreesta, koska ne olivat vain niin hauskoja, että oli pakko ostaa. Muistan, kun nauroimme ihan kippurassa siellä kaupassa ja vinguttelimme leluja siellä toisillemme. Ne ovat vielä oikeasti koiran leluja. Jep.

 

 

Kesällä 2013 muutimme yhteen. Olimme kuin rakastavaiset. Ostimme näköjään jopa tuollaista rakkaus wc-paperiakin, aww ! Tuo kesä oli varmaankin elämäni parasta aikaa. Aina, kun molemmilla oli vapaata, lähdimme seikkailemaan. Lähdimme vain. Ilman mitään suunnitelmia tai päämäärää. Se oli niin jännittävää.

Olimme hyviä tuhlaamaan rahaa, vaikka kumpikin kävi ahkerasti töissä. Suurin osa meni tuolloin ikävä kyllä juomiin. Kerran oli tilanne, että meillä ei oikeasti ollut yhtään rahaa. Ehkä jotain alle 100€ yhteensä. Halusimme silti lähteä spontaanille matkalle Turkuun. Bussi tai juna olisi tullut liian kalliksi, joten päätimme liftata. Yhdet naiset ottivat meidät heti kyytiin. Mahduimme juuri ja juuri takapenkille, joka oli täynnä jotain todella outoa ruokaa. Se haisi ihan kamalalle, ja näyttikin. Jotain imelää lientä se oli. No, pääsimme sillä kyydillä kuitenkin melko lähelle Turkua. Meidät jätettiin keskelle ei mitään. Sieltä kuitenkin jotenkin ihmeen kaupalla saimme taas uuden kyydin suoraan Aurajoen rantaan.

Matkalla olimme sattumalta törmänneet Porvoon-ystäviimme, jotka olivat myöskin matkalla Turkuun. (MIKÄ TUURI) Eli päästyämme perille Turkuun, soitimme tietenkin heille.

Kävimme jossain kotibileissä ja myöhemmin suuntasimme baariin. Kun ovella pyydettiin sisäänpääsymaksua – yhteensä 20€, jäimme hetkeksi miettimään, pitäisikö mennä. Yhtäkkiä jostain tuli ryhmä poikia, jotka olivat jo maksaneet meidät sisälle ja silmänräpäyksessä meillä oli jo juomatkin kädessä. He olivat mukavia, eivätkä todellakaan yrittäneet iskeä meitä. Pidimme hauskaa.

Jossain vaiheessa aloimme miettimään, mihin menisimme yöksi. Hmm. No, sitten taas yhtäkkiä pojat tulivat sanomaan, että heillä oli monta huonetta varattuna viereisessä hotellissa. Sinne vaan, ja saimme oikein mukavan yösijan.

Aamulla ystävämme, jotka olivat kotoisin Porvoosta, lähtivätkin onneksemme juuri Turusta Helsinkiin. Pääsimme siis turvallisesti kotiin, ja illan saldo oli 0€.

 

On meillä kyllä ollut onni matkassa. Miten ihmeessä olemme uskaltaneet tehdä tuollaisia juttuja? Tämä on siis vain yksi tarina, meidän monista seikkailuista. Mutta aina ne olivat vastaavanlaisia. Muistan kyllä, että mietimme jossain vaiheessa, ettei meidän hyvä onni kestäisi loputtomiin.

 

 

Kerran olimme Hietsussa ottamassa aurinkoa, kun yhtäkkiä kuulimme, että nyt tarvitaan kaksi tyttöä tänne ja äkkiä. Tietenkin me olimme jo siellä, ennen kuin tiesimme mistä oli oikein kyse.

Meidän tehtäväksemme koitui peittää Frederik hiekkaan ja sen jälkeen poseerata ihanasti vieressä, kuten kuvasta näkyy. Tämä oli joku Juhannusextra johonkin lehteen.

Ihan käsittämätöntä. Aina missä vain olimme, niin sattui ja tapahtui.

 

 

Kesän jälkeen aloimme kyllästymään juhlimiseen ja etsimme vihdoin jotain muuta tekemistä. Löysimme meille sopivan tanssiryhmän, johon molemmat pääsimme. Tanssitreenien ohella aloimme myös käymään kuntosalilla. Innostuimme terveellisistä elämäntavoista kunnolla ja nautimme jälleen tutusta sporttielämästä.

 

 

Asuimme yhdessä, olimme samassa tanssiryhmässä, olimme parhaat kaverit ja olimme muutenkin joka päivä yhdessä. Ainoastaan olimme eri työpaikoissa. Olimme kuin paita ja peppu, oikeasti ! Mutta viihdyimme toistemme seurassa niin hyvin, ettei edes riidelty, kuin ihan pari kertaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tuli kesä 2014. Viimeinen yhteinen kesämme. Hansu oli saanut TURUN Yliopistosta koulupaikan, jonka hän tietenkin otti vastaan, vaikka emme kumpikaan olisi halunneet ”erota”.

 

 

Nautimme jälleen yhteisestä kesästä, mutta tiedättehän, kaikki hyvä loppuu aikanaan. Hansu muutti pois, enkä pysty kuvailemaan sitä tunnetta. Oli niin tyhjä olo. Kukaan ei pystynyt korvaamaan Hansua.

Onneksi samaan aikaan minulla alkoi Miss Helsinki -kiertue ja sain muuta ajateltavaa, tekemistä sekä uusia ihania ystäviä. Myöhemmin myös vuonna 2014 tutustuin Joeliin. Olen niin iloinen, että olen tutustunut häneen ja hän on elämäni rakkaus <3 Mutta ei hän silti korvaa Hansua.

Näemme nykyään todella harvoin Hansun kanssa, koska molemmat ovat niin kiireisiä. Miten löytäisimme yhteistä aikaa? Kun toisella olisi vapaata, toinen on tietenkin töissä. Lisäksi tämä etäisyys ei ainakaan helpota tilannettamme.

 

 

Mulla on niin ikävä Hansua, joka päivä. Oma Viuhtini <3

T. Tiuhti