Kuvia vuosien takaa
Huhhuh! Mä kulutin just reilu kolme tuntia siivotessa koneen vanhoja kuvia. Mun on jo pitkään pitänyt siirtää vanhoja kuvia muistitikulle, että kone toimis paremmin. Vaikkapa 300 sanan blogitekstikin on vieny multa tunteja, koska tietokone on niin täynnä. Nyt sujuu kun rasvattu! Kävin läpi viimesten tuntien aikana noin 10 000 kuvaa ja voi kamala mitä kaikkea sieltä löytykään. Ihan niskakarvat nous pystyyn kun katteli miltä näytti melkeen 10 vuotta sitten. Silti niitten kaikkien kamaluuksien keskuudesta löysin muutaman ihan siedettävän, mitkä ajattelin jakaa teiän kanssa. 🙂
Tää kuva on otettu lokakuussa 2008! Eli siis 8 vuotta sitten, hullua!
Mulla oli mustat hiukset yläasteella ja toisinaan tekis mieli kokeilla värjätä uusiks 😀
Apua, huhtikuu 2009… Mä en kestä!
Toukokuu 2009. Näköjään blondaus menossa. 😀
Miten voi muuttua samana kesänä näin paljon?! 😀 Tää siis kesäkuulta 2009.
Tää taas sitten jouluaattona 2009. Huomaa cool mp3 ja pakolliset fanijulisteet!
Mun 16-v synttäreiltä eli syyskuu 2010!
Ihana kesä 2011!
Voi ei mikä ihana vauva-Nanni! Tää on 2012 kesäkuulta eli Nanni oli 6 kuukautta vanha. ♥
Tää oli tätä aikaa kun käytin ihan liikaa pinkkiä. 😀 2013 kesä!
Päätin etten uudempia julkase kun en tosta enää sen kummemmin muuttunut. Nuorempana tuli kyllä kokeiltua kaikkia hiusvärejä punasesta pinkkiin ja mustaan ja niiden sekotuksiin. Näköjään jo 6 vuotta tullu pysyteltyä vaaleassa tukassa. Tuli kyllä kauhia ikävä noita aikoja, tuntuu kamalan vanhalta nyt! Mutta onneks melkeenpä kaikista hetkistä oon onnistunut ottamaan kuvia. Olin muutenkin kauhea linssilude ja omistin aikoinaan oman järkkärin, joten kuvia tuli oteltua melkeenpä mistä vaan. Jossain vaiheessahan se meni sitten siihen, että kutsuin kavereita luokse vaan, että ne ottais musta kuvia, törkeetä! 😀 Minä ♥ kamera


