Huh, mikä viikko!

Maisemat on vaihtunut silmissä. Alkuviikko vierailtiin Tallinnan puolella ja loppuviikko sahattiin edestakaisin Suomen moottoriteitä. Mun mielessä on ollut yksi aihe, josta oon halunnut teille kirjoittaa…

”Mä saan tän ihan just valmiiks… Oota, lisään pari pilkkua, muutan noita rivityksiä, toi fontti kaipaa fiksausta…”. Muutaman minuutin homma muuttuikin tunnin hommaksi ja kaupan päälle kasa harmaita hiuksia.

Tuttu juttu? Suorittaminen.

Olen aina ollut tosi kova suorittamaan esim. koulussa, harrastuksissa tai oikeastaan ihan missä vaan mitä teen. Mua ei oo koskaan kukaan kehottanut suorituksiin, vaan oon luonut paineet itse itselleni. Säbätreeneissä Peppi 14 vee oli pukkarissa odottamassa muita tunti ennen harkkojen alkua, ettei vaan myöhästyis tai jos koe meni huonosti (tarkotti mulle 8-alkavaa arvosanaa) pyysin opettajalta mahdollisuutta uusia kokeen, koska en ollut tyytyväinen omaan suoritukseeni.

Kunnianhimo on ohjannut mun elämää tosi voimakkaasti ja oon asettanut tavoitteet elämässä omatoimisesti todella korkealle. Se ei kuitenkaan ole ollut välttämättä se paras mahdollinen vaihtoehto ja multa on puuttunut tietynlainen rentous monesta tekemisestä, koska olen ottanut asiat suorituksina. Pakko olla paras, mikään muu ei riitä. Se on pysäyttänyt muutaman kerran huomaamaan, ettei näin vaan yksinkertaisesti voi jatkua. Väsymys on ollut jotain aivan kamalaa, eikä mikään ole oikeastaan tuntunut miltään.

Miksi ihminen sitten luo itselleen niin jumalattomat paineet?

Koen, että ainakin omalla kohdallani se on osittain huonon itsetunnon kompensointia. Hyvillä tuloksilla ja suorituksilla on helppo pönkittää omaa itsetuntoa ja kokea tulleensa hyväksytyksi edes pienen hetken. Se ei kuitenkaan kanna kauas, sillä seuraava suoritus odottaa jo nurkan takana ja taas pitää ottaa mittaa itsestään.

Jatkuva suorittaminen, stressi ja paineet ajavat ihmisen todella nopeasti loppuun. Mun oma keho alkoi kapinoida jatkuvaa suorittamista ja univelkaa vastaan. Pää oli jatkuvasti kipeä ja olo todella ahdistunut. Opin sen, että loppuun voi palaa nuorellakin ikää. Etenkin, jos on huono sanomaan ”Ei”.

Pikkuhiljaa olen alkanut ymmärtää, että täytyy höllätä kaasua ja antaa itselle aikaa. Suorittamiseen väsyy melko pian. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Suorittamiseen jää koukkuun, sillä se ruokkii itse itseään. On tärkeää pysähtyä miettimään mikä oma fiilis on? Tunne kivusta, tyytymättömyydestä tai ahdistuksesta ei tule syyttä suotta, sille on aina jokin selitys. Kroppa yrittää viestiä, ettei kaikki ole kunnossa.

Haluan oppia nauttimaan elämän pienistä iloista ja toimimaan sponttaanimmin ilman pelkoa epäonnistumisesta. En halua kokea asioita suorittamisen kautta, vaan elää hetkessä ja nauttia täysillä.

Joten eiköhän vaihdeta välillä vapaalle ja nautita vaan matkasta!

<3: PeppiJohanna