Heippa taas, jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin 🙂

Kilpirauhaskokeet olivat siis hyppineet suuntaan ja toiseen. Erikoislääkäri kuitenkin kertoi, ettei usko minulla olevan kumpaakaan, ei liika- eikä vajaatoimintaa. Jatketaan siis elämää normaalisti oireita seuraillen. Tähän oli kulunut ajallisesti noin 1,5 kuukautta ja ajattelin, että jatkan kisadieettiä vielä ja toivon aineenvaihduntani korjautuvan. Näin ei kuitenkaan käynyt, oireet jatkuivat, kaloreita tiputettiin ja treenimääriä nostettiin. Lopulta tein 6 salitreeniä viikossa ja siihen päälle 2 aerobista 6 päivänä viikossa. Kaiken järjen mukaan kulutin reilusti yli tuplaten sen mitä pistin suustani alas. Paino päätti kuitenkin kaikesta huolimatta NOUSTA! Olin todella hämilläni. Mietin ja mietin, mitä teen? Jokin ääni mun sisällä sanoi, että lopeta dieetti, ei tuossa ole mitään järkeä. No kovapäisenä taistelin vastaan, en halunnut luovuttaa kun oltiin jo niin lähellä kisaa. Lopulta kuitenkin mun akillesjänteet tulehtui tuosta hurjasta aerobisten määrästä. Se jotenkin herätti tilanteeseen, mitä helkkaria mä teen? Uhmaan omaa terveyttäni, se ei ole mulle ok. Päätin, etten kisaa kesällä, oma terveys meni mulla sen edelle. Ja päätös oli siihen paikkaan juuri oikea. Mun oli pakko saada itseni kuntoon. Harmitti todella paljon, koska olin tehnyt työtä kuntoni eteen sellaisella antaumuksella, että oksat pois. No nyt ei ollut vaihtoehtoja. Terveys menee kaiken edelle!

Varasin ajan työterveyslääkärille loppukesästä 2015,  ja kerroin kaiken, mitä oli aiemmin tutkittu. Hän ymmärsi, että vatsavaivat hankaloittavat elämääni todella paljon. Ne vaikeuttivat unta, työntekoa, treenaamista, aivan kaikkea. Sain lähetteen sisätautien erikoislääkärille ruoansulatuskanavan tähystykseen. Tähystys suoritettiin ja ruoansulatuskanavasta otettiin koepaloja. Lääkäri löysi vatsastani noin sentin kokoisen kyhmyn, jota epäili hyvänlaatuiseksi lihaskavaimeksi. Patti päätettiin ultrata, mutta ultrassapa sitä ei enää näkynytkään. Voitte kuvitella, että tämä epätietoisuus kiristeli pinnaa melko armottomasti. Eihän nuorella terveellisesti syövällä mimmillä mitään voi olla.

Seuraava vaihe oli ultraäänitähystys. Ennen tätä valmistuivat kuitenkin ensimmäisessä tähystyksessä otettujen koepalojen tulokset. Niiden mukaan suolisto oli kauttaaltaan tulehtunut ja ruokatorven ja vatsalaukun välillä oli paha hiivasienitulehdus. Anteeksi mikä? Kyllä, sienitulehdus! Sitä ei kukaan osannut selittää, mistä se oli ruoansulatuskanavaani päätynyt. 8 viikon lääkekuuri hoisi sen kuitenkin tipotiehensä. Oli helpottavaa vihdoin kuulla syy vatsaoireilulle. Odotin vielä toista tähystystä, jossa varmistettaisiin lihaskasvaimen tila. No se päivä koitti ja lääkäri ilmoitti ilokseni, että patti oli hävinnyt kokonaan ja suolistoni näytti täysin terveeltä. Kyllähän siinä aikamoinen hymy tän tytön kasvoille kiiri! 🙂

Täysin oireet eivät vieläkään ole poistuneet, mutta näiden jäljellä olevien oireiden uskon johtuvan vain herkästä vatsasta ja niiden kanssa pystyn elämään. Kyllä tuo meidän aineenvaihdunta on vain tärkeä osa ihan koko elämää, mutta usein sen vasta tajuaa silloin kun jotain on pahasti pielessä.

Nyt painellaan dieettiä kovaa vauhtia eteenpäin ja mikä parasta, pystyn syömään vihanneksia, hedelmiä ja jopa viljoja pieniä määriä, eikä motivaatiota puutu tippaakaan! 🙂

Ihanaa sunnuntaita! 🙂

<3: PeppiJohanna