Aina siihen ei tarvita yhteistä kieltä, että voi ymmärtää toista. Mä sain huomata sen ensimmäisen koiran myötä. Hassua ajatella, että eläin, jonka kanssa ei pysty keskustelemaan ymmärtää sua niin syvällisellä tasolla ja pystyy pelkällä läsnäolallaan saamaan hymyn sun kasvoille, vaikka päivä olis ollut kaikista kaamein.

Ensimmäisen koiran hankintaan liittyy paljon muistoja. Ihmiset innoissaan kysyivät minkä koiran aion hankkia ja kun kerroin kyseessä olevan mopsin, oli ihmisten kommentit melko ilkeitä, ”Älä nyt mopsia hanki, miksi sä sellaisen koiran otat?”. No miksipä ei. Meillä on kullakin omat mieltymyksemme, jonka mukaan valitsemme lemmikkimme, ihan samalla tavalla kuin vaikkapa kumppania valittaessa. Harvemmin sitä toiselle sanotaan, että miksi sä tuollaisen miehen olet valinnut, ota joku muu.

No eipä nuo kommentit saaneet silloin mun mieltä muuttumaan, eivätkä saa kyllä edelleenkään. Pena on ollut mun tähän astisen elämän paras hankinta ja Sulo seuraa heti perässä. Monet niistä arvostelijoistakin ihastuivat koiran ihmisrakkaaseen ja iloiseen luonteeseen, vaikka alkuun olikin ääneen kuulutettu jotain aivan muuta.

Nuo karvakaverit on mulle kaikki kaikessa. Ne on perheenjäseniä ja otetaan huomioon kaikessa päätöksenteossa, oli sitten kyse lomamatkasta tai muutosta. Pelkällä läsnäolollaan ne on saaneet niin monta kurjaa päivää kääntymään voiton puolelle ja niin monet kyyneleet muuttumaan hymyksi.

Se miksi mä aikoinaan päädyin valitsemaan mopsin omaksi koirakseni, oli niiden aivan mielettömän ihmisrakas luonne maustettuna ripauksella hulluutta. Se sopi mulle kun nenä päähän, ilmetty omistajansa. Ruokahommissa ja nukkumisessa nää kaverit on mestareita. Koskaan ei oo tarvinnut valintaa katua, enkä enää koskaan pystyisi olemaan ilman noin mieletöntä eläintä.

On maailman paras tunne mennä nukkumaan kun toinen kundi tuhisee toisessa kyljessä ja toinen kundi toisessa  

<3: PeppiJohanna